SDP:n Timo Suhonen: Orpo-Purra hallitus on tuhonnut ennätysnopeasti Marinin hallituksen ennätyskorkean työllisyyden
Hallituksella on matkaa 100 000 uuden työllisen tavoitteeseensa jo 150 000 työllistä. Hallituksen pitäisi jo todeta ilmiselvä tosiasia: sen työllisyyspolitiikka ei toimi.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tänään julkaisemien tietojen mukaan työllisten määrä on pudonnut viime vuoden maaliskuusta 52 000 henkilöllä. Työttömiä on puolestaan 60 000 enemmän, kuin Marinin hallituksen loppumetreillä. Nämä luvut ovat hälyttäviä ja kertovat hallituksen politiikan vääristä valinnoista.
- Hallitus on monin tavoin sörkkinyt työmarkkinoita ja vienyt härkäpäisesti eteenpäin yksipuolisia, työntekijän asemaa heikentäviä uudistuksia. Hallitus voi pitää vain itseään syypäänä pitkään kestäneisiin lakkoihin sekä mahdollisiin vaikeisiin työmarkkinaneuvotteluihin tulevina syksyinä, jatkaa Suhonen.
- On selvää, että hallituksen työllisyyspolitiikka ei toimi. Osa-aikatyön tekemisen vaikeuttaminen, työmatkavähennyksen poistaminen, aikuiskoulutustuen lakkautus sekä mittavat työpaikkoja vähentävät päätökset kehysriihessä eivät tule lukuja kaunistamaan - päinvastoin, lataa Suhonen.
- Lisäksi Työkanava Oy:n lakkauttaminen oli hölmö toimenpide. Yritys ei ollut kerennyt edes kunnolla aloittaa toimintaansa, ennen kuin se nyt vedetään alas. Moni osatyökykyinen olisi voinut hyötyä tästä toiminnasta, mutta tämäkin Marinin hallituksen työ heitettiin surutta romukoppaan, päättää Suhonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johannes Koskinen: Suomen tuki Ukrainalle jatkuttava niin pitkään kuin tarpeellista10.9.2025 18:00:58 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen korosti eduskunnan täysistunnossa pitämässään ryhmäpuheenvuorossa, että Suomen tuki Ukrainalle on jatkuttava niin pitkään kuin tarpeellista.
SDP:n ryhmäpuhe valtioneuvoston selonteosta Suomen osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 202610.9.2025 17:54:26 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe valtioneuvoston selonteosta Suomen osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2026. Ryhmäpuheen pitää kansanedustaja Paula Werning. 10.9.2025
Ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan sd-edustajat: Yhtenäisyys on paras pelote ja Suomen paras suoja10.9.2025 17:42:45 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat painottavat, että EU:n ja Suomen on vastattava nopeasti muuttuvan turvallisuusympäristön vaatimuksiin yhtenäisesti ja määrätietoisesti. Venäjän hyökkäyssota, uudet uhkat ja epävakaa tilanne korostavat vahvan puolustuksen, kansallisen huoltovarmuuden ja kansainvälisen yhteistyön merkitystä.
SDP:n Lotta Hamari ja Kokoomuksen Janne Jukkola: Liikkuvat veripankit vahvistaisivat huoltovarmuutta10.9.2025 15:09:18 EEST | Tiedote
Kansanedustajat Lotta Hamari (sd) ja Janne Jukkola (kok) haluavat varmistaa verivalmisteiden saatavuuden myös poikkeusoloissa ja vahvistaa huoltovarmuutta. Edustajat ottivat kantaa jättämällä kirjallisen kysymyksen liikkuvien veripankkien käyttöönotosta.
SDP:n Suhonen ja Viitala kysyvät: Aikooko hallitus vetää Suomen taksit pöntöstä alas?10.9.2025 11:11:05 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Timo Suhonen ja Juha Viitala ovat tänään keskiviikkona jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen vastattavaksi taksilain uudistamiseen liittyvien kipupisteiden havaitsemiseksi. – Haluan alleviivata nyt huolellisuutta lain valmisteluun. Koko taksiala on veitsenterällä. Kolmatta kertaa taksilain korjaussarja ei voi epäonnistua. Siksi esiin nostetut epäkohdat on korjattava, perustelee Suhonen kysymyksensä taustoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme