Like Kustannus

Mape Morottajan uutuuskirja Missä on puolet minusta? seuraa 11 suomalaisen tarinaa, kun he selvittävät DNA-testaamisen avulla totuuden juuristaan

29.4.2024 10:16:58 EEST | Like Kustannus | Tiedote

Jaa

DNA-testaaminen mullistaa perhesuhteita voimakkaammin kuin koskaan ympäri maailman. Missä on puolet minusta? on vaikuttava ja ajankohtainen teos oikeudesta tietää omat juurensa. Kun salaisuudet paljastuvat, tuhansia perheitä yhdistyy ja rikkoutuu.

Suomessa on tilastokeskuksen arvion mukaan noin satatuhatta isätöntä ihmistä, ja edelleen vuosittain kaksi prosenttia syntyneistä on lapsia, joiden isästä ei ole tietoa. 

Mape Morottajan uutuuskirja Missä on puolet minusta? kokoaa yhdentoista suomalaisen tarinan heidän etsiessään omaa isäänsä tai sukusolujensa luovuttajaa. Samalla teos pohtii uudenlaisia moraalisia kysymyksiä, joita DNA-testaukseen liittyy.  

Ninnin tytär teki dna-testin, ja mummin petos paljastui. Isän hauta avattiin, jotta Tarja sai varmuuden juuristaan. Jukan biologinen isä suree, ettei tiennyt 36 vuoteen poikansa olemassaolosta. Itsellinen äiti Nina löysi lahjasolulapselleen 19 sisarusta.  

Teoksen tarinoissa kuljetaan aina 1950-luvun olemattomien ehkäisykeinojen päivistä tähän hetkeen ja luovutetuilla sukusoluilla alkunsa saaneisiin lapsiin. Kirjan tarinat ovat vain jäävuoren huippu. Näitä tarinoita on Suomessa jo tuhansia. 

Äiti voi olla ainoa ihminen, joka on kohdannut isän, mutta ei ehkä halua vastata lainkaan isään liittyviin kysymyksiin. Enää isäänsä etsivät eivät kuitenkaan ole äidin muistin tai hyväntahtoisuuden varassa ja lahjasolulapsetkin saattavat selvittää anonyymin sukusolujensa luovuttajan henkilöllisyyden. Dna-testaus on mullistanut perheiden, sukujen, sisarusten, lasten ja vanhempien suhteita ympäri maailman. Yhä useamman on mahdollista saada biologiset juurensa selville muutaman kymmenen euron hintaisella kaupallisella dna-testillä.  

Vuoden 2023 lopulla Yle Areenassa julkaistiin Mape Morottajan ohjaama ja käsikirjoittama, suureen suosioon singahtanut dokumenttisarja Puolet minusta?, jossa kaksi henkilöä lähtee etsimään biologisia isiään dna-testien avulla.  

"Dokumenttisarjaa tehdessäni ymmärsin, kuinka dna-testit ovat muuttaneet maailmaamme. Niiden avulla voidaan päästä kiinni kirkonkirjoihin kätkettyihin salaisuuksiin ja valheisiin ja sitä kautta omiin todellisiin juuriin. Dna-testauksen maailma on kiehtova, mutta sen kepeän pinnan alta löytyy valtava tunnevyyhti – koskettavia kohtaamisia, mutta myös rikkovia torjumisia”, Morottaja kertoo. 

Mape Morottaja on tehnyt pitkän uran Ylellä käsikirjoittajana ja ohjaajana. Häneltä on aiemmin ilmestynyt teos Vaikket suojellut minua kaikelta (Like, 2022).  

Missä on puolet minusta? ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Krista Putkonen-Örnin lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 9.5.  

Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@like.fi  

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus

Tommi Niemi järjesti Lordin euroviisuvoiton upean pyroshown ja on räjäytellyt myös paljon muuta – Räjäyttäjän päiväkirjat avaa pääsyn näyttävien suurtuotantojen kulisseihin ja vaaroihin20.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Spektaakkelimainen rock- ja pop-keikka ei ole mitään ilman kunnon räiskeitä! Sen tietää Tommi Niemi, joka on osaltaan ollut vastuussa muun muassa Lordin, Rammsteinin, Iron Maidenin, Paul McCartneyn, Daruden, Scooterin, Within Temptationin ja Hanoi Rocksin kipinäräiskeistä. Räjäyttäjän päiväkirjat vie lukijan keskelle tilanteita, joissa sekunnin tarkkuus, kylmähermoisuus ja tiimityö ratkaisevat kaiken.

Legendaarisen Iron Maiden -rumpalin Nicko McBrainin elämäkerta julkaistaan lokakuussa12.5.2026 17:00:00 EEST | Tiedote

Iron Maidenin rumpali Nicko McBrain on metallimusiikin suuria ikoneita ja keskeinen hahmo bändin dynaamisen soundin muotoutumisessa. Hän on seurannut Iron Maidenin vaiheita aitiopaikalta yli neljän vuosikymmenen ajan. Tavaramerkiksi muodostuneen huumorinsa ja sydämellisyytensä siivittämänä Nicko McBrain vie nyt lukijan vertaansa vailla olevalle rock’n’roll‑matkalle suoraan Iron Maidenin ytimeen ja tarjoaa ainutlaatuisen näkymän yhtyeen historiaan nousuineen ja laskuineen. Nicko McBrainin elämäkerta julkaistaan Suomessa ja maailmalla 22.10.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye