KUTSU: ANTTI VAHTERA – MONESSA LIEMESSÄ KEITETTY -kirjan julkistustilaisuudet Helsingissä 22.5.2024 klo 15.00 ja Turussa 23.5.2024 klo 12.00.
Suomen arvostetuimpiin keittiömestareihin kuuluvasta, julkkiskokkien ensimmäisen aallon uranuurtajasta Antti Vahterasta julkaistaan elämäkertateos.
Vuonna 1960 syntynyt Antti Vahtera on yksi niistä kokeista, jotka tekivät kokkaamisesta muotiammatin, ravintolasyömisestä meilläkin trendikästä ja tuulettivat suomalaista keittiötä kansainvälisin vaikuttein. Tv-hitti Kokkisota oli suunnannäyttäjä ja Vahteran lukuisat ruokakirjat jo klassikkoja. Elämäkertateoksessa Antti Vahtera - Monessa liemessä keitetty käydään läpi kiinnostavia, hauskoja ja joskus surkuhupaisiakin sattumuksia ravintolamaailmassa ja kuvaillaan vauhdikkaasti alan muutosta. Oppipoika sai kyytiä 70-luvulla, selviytyi sortuvan Neuvostoliiton ruokapulasta Moskovan suurlähetystön keittiössä 80- luvulla ja nousi maineeseen Bocuse d´Or -kilpailijana 90 -luvulla. Oma ravintola vuosituhannen alussa oli ainakin kymmenen vuotta aikaansa edellä. Pitkä ura seurapiirien personal chefinä on tutustuttanut herroihin ja joihinkin narreihinkin. Hän on kokannut useammallekin presidentille ja kouralliselle vuorineuvoksia. Antin ystäväpiiriin kuuluvat muiden keittiösuuruuksien ohella muun muassa tämän hengenkin kerran pelastanut Timo Koivusalo, Mato Valtonen, Tapio Liinoja ja sijoittajasuuruus Rauno Puolimatka. Suomen keittiömestarien todellinen guru Eero Mäkelä oli Antin oppi-isä ja nuorena kuollut ruokakirjailija Visa Nurmi sielunkumppani.
Vauhdikkaan elämäntarinan mausteeksi on kirjassa ripoteltu ruokaohjeita matkan varrelta antamaan ajankuvaa ja kutittelemaan esiin makumuistoja.
Teoksen on Antin kanssa kirjoittanut tuttu turkulainen mediapersoona ja tietokirjailija Markku Heikkilä, jolla on paitsi luistava kynä, myös hyvä ruokahalu.
Antti Vahtera ja Markku Heikkilä esittelevät uutuusteosta Readme.fi:n tiloissa Lönnrotinkatu 18:ssa Helsingissä keskiviikkona 22.5.2024 klo 15.00 ja Kellariravintolassa Linnankatu 16:ssa Turussa torstaina 23.5.2024 klo 12.00 Molempiin julkistustilaisuuksiin on kutsuttu tekijöiden ja median lisäksi joukko Antin ystäväpiiriin lukeutuvia tunnettuja gastronomian ja viihdekulttuurin edustajia.
Kirja ilmestyy toukokuussa 2024.
Kirjan kustantaja on Readme.fi
Aika: Helsingissä keskiviikkona 22.5.2024 klo 15.00 ja Turussa torstaina 23.5.2024 klo 12.00
Paikka: Helsingissä, Lönnrotinkatu 18 A, 00120 ja Turussa, Kellariravintola, Linnankatu 16, 20100.
Ilmoittaudu heti, mutta viimeistään 15.5.2024 jussi.kiilamo@readme.fi
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt: jussi.kiilamo@readme.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Readme.fi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki
010 5060 400
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Readme.fi
KUTSU: Lauri Tarasti - Urheilun ja dopingin selvitysmiehenä -kirjan julkistamistilaisuuteen Urheilumuseoon torstaina 16.5.2024 klo 10.00.30.4.2024 09:41:38 EEST | Tiedote
Urheilumuseossa ( Tahto) julkistetaan torstaina 16.5.2024 klo 10.00 ministeri Lauri Tarastin urheilumuistelmat nimellä Lauri Tarasti – urheilun ja dopingin selvitysmiehenä. Kirjan ovat kirjoittaneet Lauri Tarasti ja tietokirjailija Kalle Virtapohja yhdessä.
KUTSU: Arto Huhtisen Juice - Sanataiteen mestari -kirjan julkistamistilaisuuteen keskiviikkona 15.5. klo 15.00 Juicen kirjastoon Tampereelle.25.4.2024 10:00:08 EEST | Kutsu
Juicen kirjaston löydät Tampellan kaupunginosasta, Pellavantorin kupeesta, osoitteesta; Pellavantori 2 b, 33100 Tampere. Julkaisutilaisuudessa on paikalla kirjaan haastateltuja Juicen ystäviä. Heistä osa esittää tilaisuudessa Juicen lauluja.
Haaland – Hyökkääjän uskomaton tarina -kirja ilmestyy 3.5.202423.4.2024 09:59:25 EEST | Tiedote
Norjalainen jalkapallosensaatio Erling Haaland sytytti jalkapallomaailman liekkeihin debyyttikaudellaan Manchester Cityssä. 23-vuotias hyökkääjä, joka tunnetaan ainutlaatuisesta yhdistelmästä nopeutta ja vahvuutta, on määritellyt uudestaan maalinteon taiteen.
Palkitun ruokatoimittajan Yhdessä astiassa – helpompaa ja nopeampaa kotiruokaa -kirja tuo kotikeittiöihin maksimimakua minimivaivalla11.4.2024 10:09:00 EEST | Tiedote
Vuoden lifestyle-toimittaja ja Vuoden kotimainen keittokirja -titteleillä palkittu ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäki on kirjoittanut poikkeuksellisen keittokirjan, joka tarjoilee kotikokille ideoita niin liikkuvan kuvan muodossa kuin perinteisenä kirjana.
Fatima Witickin ja Varpu Tavin Treenaa Fatiman kanssa -kirja julkaistaan 12.4.20249.4.2024 10:02:51 EEST | Tiedote
Tämän ajan laajimmin levinnyt "elintasosairaus " on liikkumattomuus - ja sen seurauksena syntyneet lymfakierron ongelmat, faskioiden kireys sekä vagushermon häiriöt. Näiden kolmen kokonaisvaltaisen järjestelmän vaikutus kehoon on hyvin moninainen, ja ne aiheuttavat fyysistä huonovointisuutta isossa osassa ihmisiä. Hyvä uutinen on se, että ne ovat pitkälti ennaltaehkäistäviä ja itsehoidettavia vaivoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme