Kutsu medialle: Periferia-taidenäyttely metsässä, Hyytiälän metsäasemalla avautuu jälleen: kokoelmaan kolme uutta teosta
6.5.2024 10:26:33 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Periferia-taidenäyttelyssä puut ja metsä hengittävät, vaeltavat ja vastaavat. Yleisö ja median edustajat ovat tervetulleita taidenäyttelyn avajaisiin ja Maailma, vihreä metsä -Symposioniin 17.–18. toukokuuta Pirkanmaan Juupajoelle. Periferia-näyttelyn lehdistötilaisuus järjestetään 17. toukokuuta klo 14.30.

Periferia on monitaiteinen, pysyvä näyttely Hyytiälän metsäasemalla. Näyttely avattiin yleisölle vuoden 2023 kesäkuussa. Vietämme näyttelyn uuden kauden avajaisia 17.–18. toukokuuta 2024. Avajaisissa juhlistamme kolmen uuden taideteoksen julkistamista ja liittämistä osaksi taidekokoelmaa metsässä. Symposionin ohjelma antaa taiteilijoille ja tutkijoille tilaisuuden avata työtään liittyen puihin, ilmastonmuutokseen ja metsiin.
Periferia-näyttelykokonaisuus inspiroi uutta ajattelua liittyen metsiin, soihin ja ilmakehään. Kokoelmaan liitettävät kolme uutta teosta liittyvät puihin ja metsiin. Saksalainen Agnes Meyer-Brandis, joka on seurannut usean vuoden ajan puiden vaellusta eri puolilla maailmaa, avaa toimistonsa ”Office for Tree Migration” (OTM) punaiseen hirsimökkiin, Impilinnaan. Puut vaeltavat ilmastonmuutoksen aiheuttaman ympäristön muuttumisen takia myös Ruoveden Siikanevalla, suojellulla suoalueella, jossa Meyer-Brandis on kuvannut metsämäntyjen vaellusta vuodesta 2021.
Kansainvälisesti tunnustetun tekstiilitaiteilijan Kustaa Saksin ”Metsä vastaa” -kuvakudos komeilee keskeisellä paikalla aseman uuden päärakennuksen ruokalassa. Irlantilaisen kuvataiteilijan Siobhan McDonaldin teos ”Hengittää metsää” ripustetaan pysyvästi metsäaseman instituutin aulatilaan. Teoksista voi lukea lisää tiedotteen liitteessä.
Näyttely kasvaa tulevaisuudessa
Periferia-taidenäyttely on yli tieteen ja taiteenalojen kulkeva kokonaisuus, jossa Hyytiälän metsäaseman luontoa, monitieteistä tutkimusta ja metsätieteellistä praktiikkaa tarkastellaan ennakkoluulottomasti ja rohkeasti erilaisista perspektiiveistä ja taustoista.
Periferia-näyttely on pysyvä ja suurin osa teoksista on nähtävissä 24/7. Teokset on tehty kestämään pohjoisen luonnon karuja olosuhteita. Periferia-kokonaisuuteen kuuluvat teokset Terike Haapojalta, Juhani Pallasmaalta, IC-98-taiteilijaryhmältä, Band of Weeds -kollektiivilta ja Villi vyöhykkeeltä, tamperelaiselta luonnonsuojeluyhdistykseltä. Näyttely on rahoitettu Alfred Kordelinin säätiön Suuret kulttuurihankkeet -rahoituksella, ja se on saanut Taikelta tukea Harvaan asuttujen alueiden kulttuuritoimintaan.
Avajaiset tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua Hyytiälän metsäaseman uuteen päärakennukseen Kotoon. Siellä on mahdollista levätä yön yli saunan ja yhdessäolon jälkeen.
Periferia-näyttelyn lehdistötilaisuus järjestetään 17. toukokuuta klo 14.30 Hyytiälän metsäaseman vanhassa ruokalassa (Hyytiäläntie 124, 35500 Korkeakoski). Paikalla ovat taiteilijat Agnes Meyer-Brandis, Siobhan McDonald, Terike Haapoja, professori Timo Vesala ja näyttelyn kuraattori Ulla Taipale. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: ulla.taipale@helsinki.fi
Lisätiedot:
Ulla Taipale, kuraattori
Ilmakehätieteiden keskus INAR, Helsingin yliopisto
ulla.taipale@helsinki.fi
0405110214
Näyttely Instagramissa: @periferia_exhibition
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat





Liitteet
Linkit
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Aleksanteri-konferenssi 21.–23.10. keskittyy turvallisuuskysymyksiin13.10.2026 13:43:30 EEST | Kutsu
Kansainvälinen Aleksanteri-konferenssi luotaa turvattomuuden syitä ja tarkastelee, miten valtiot, yhteiskunnat ja yksilöt vastaavat turvallisuushaasteisiin. Median akkreditointi on avoinna 19.10. asti.
Lyhytterapia voi auttaa useampia kuin on luultu12.10.2026 09:28:06 EEST | Tiedote
Tehokasta terapeuttista hoitoa yleisiin mielenterveyden ongelmiin voitaisiin tarjota laajasti osana julkisia mielenterveyspalveluita, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksessa. Lyhytterapia tehoaa myös vaikeammin oireileviin potilaisiin.
Sampsa Fabritius Helsingin yliopiston kaupallistamisyrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi8.10.2026 08:33:41 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston teknologiansiirto- ja kaupallistamisyhtiö Helsingin Innovaatiopalvelut Oy:n hallitus on nimittänyt Sampsa Fabritiuksen (DI) toimitusjohtajakseen 1.10.2026 alkaen.
Sote-palvelut digitalisoituvat – apua ilman voi jäädä, vaikka osaisi käyttää verkkopalveluja7.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Verkkopalveluissa asiointia voivat hankaloittaa puutteellisten digitaitojen lisäksi myös kognitiiviset ja oppimiseen liittyvät vaikeudet. Helsingin yliopistoon tehdyn väitöstutkimuksen mukaan digipalvelujen onnistumista pitäisi mitata sillä, saako ihminen avun.
Ostohuijaukset yleistyvät, verkkorikosten pelko väheni2.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hieman yli 6 prosenttia Suomessa asuvista 15–74-vuotiaista koki vuonna 2025 vähintään läimäisyn käsittävää väkivaltaa. Väkivallan uhriksi joutuneiden osuus on pysynyt samalla tasolla jo pitkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme