Sofia Virta: Hallituksen maahanmuuttopolitiikka on lasten oikeuksista piittaamatonta
25.4.2024 16:02:22 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Hallitus antaa eduskunnalle torstaina useita esityksiä, joissa kiristetään maahanmuuttoon liittyvää lainsäädäntöä. Vihreiden Virta näkee hallituksen politiikan lasten oikeuksista piittaamattomana ja uskoo sen tulevan kalliiksi tuleville sukupolville.

– Hallitus tuo eduskuntaan muun muassa esitykset, jotka hankaloittavat perheiden yhdistämistä sekä jo Suomessa asuvien perheiden jäämistä Suomeen. Nämä muutokset eivät ole tuhoisia vain Suomeen muualta muuttaneiden aikuisten vaan myös tänne muuttaneiden ja täällä syntyneiden lasten näkökulmasta, huomauttaa Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta.
Virta muistuttaa, että lapsen oikeuksien turvaaminen on viime kädessä lainsäätäjän ja lainvalmistelijan vastuulla ja että kaikki lapset ansaitsevat tulla kohdelluksi samanarvoisina.
– Tällainen maahanmuuttopolitiikka yhdistettynä Orpon hallituksen jo ennestään epäinhimilliseen lapsi- ja perhepolitiikkaan osoittaa, että hallitukselle kaikki lapset eivät ole samanarvoisia, muun muassa ihonväristään tai synnyinpaikastaan johtuen. Kuten aiemminkin, myös nyt hallituksen esitysten lapsivaikutusten arviot ovat pahasti puutteellisia ja paikoin vaikutusten on arvioitu olevan jopa negatiivisia, Virta sanoo.
Virta huomauttaa, että lapsen perhe- ja ihmissuhteet ovat keskeisessä roolissa, mitä tulee hyvään ja lapsen edun mukaiseen lapsuuteen. Nyt käsittelyyn tulevien hallituksen esitysten on kuitenkin arvioitu heikentävän erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten oikeutta perheeseen. Samalla lapsia sysätään hallituksen toimesta entistä syvempään köyhyyteen.
– Olisi hyvä muistaa, että kaiken politiikan kohteena on ihminen: perheen isä, äiti, nuori, lapsi. Nyt hallituksen puhe ja toimet näyttäytyvät synkän vihamielisenä ja uhkakuvia luovina, unohtaen, että puhumme yksilöiden arjesta, perheestä ja elämästä, toteaa Virta.
Konkreettinen esimerkki hallituksen lapsista piittaamattomasta maahanmuuttopolitiikasta on muun muassa hallituksen päätös leikata vastaanottorahaa. Virta muistuttaa, että suuri osa vastaanottojärjestelmän piirissä olevista lapsiperheistä on yksinhuoltajaperheitä, joiden tilanne on jo lähtökohtaisesti erityisen haastava.
– Vastaanottorahan pienentämisestä kärsivät erityisesti naiset, lapsiperheet sekä yksinhuoltajat. Tämä toistaa hallituksen tuttua kaavaa, sillä hallituksen päätökset heikentävät kotiutumista ja siirtävät laskut maksettaviksi, korkealla korolla, seuraaville päättäjille ja sukupolville, Virta sivaltaa.
– Vastaanottorahan pienentäminen myös heikentää ilman huoltajaa tulleiden lasten mahdollisuutta elää perheessä. Jokaisella lapsella pitäisi olla mahdollisuus elää lapsuuttaan rakkaidensa kanssa. Tällainen politiikka altistaa lapsia monenlaiselle hyväksikäytölle ja sen riskeille, Virta lisää.
Virta olisi toivonut, että viimeistään kehysriihen yhteydessä hallitus oli kuunnellut asiantuntijoita ja perunut maahanmuuttolakien vihamieliset ja epäinhimilliset kiristykset, jotka eivät iske peruuttamattomalla tavalla ainoastaan lapsiin, nuoriin ja aikuisiin, vaan myös Suomen talouteen.
– On käsittämätöntä, miten irti todellisuudesta hallitus on ollut valmistellessaan tämän mittaluokan lakien kokonaisuutta tilanteessa, jossa työikäisen väestön määrä laskee, huoltosuhde heikkenee ja syntyvyys laskee. Maailmassa on käynnissä kova globaali kilpailu kansainvälisistä osaajista ja uusista kansalaisista tukemaan yhteiskunnan toimintaa, Virta muistuttaa.
– On päivänselvää, että tällä lakien kokonaisuudella hallitus lähettää surullisen synkän viestin ihmisille, jotka tänne saapuvat: ette ole tervetulleita, lähtekää pois. Tähän Suomella ei olisi varaa – ei inhimillisesti, eikä taloudellisesti, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Nuorten huumekuolemat kasvoivat rajusti – Hopsu vaatii hallitukselta aikataulua Otkesin suositusten toteuttamiselle3.11.2026 14:46:04 EET | Tiedote
Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 jälleen. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta kansallisesti yhtenäistä hoitoonohjausta ja vahvempia päihdekierrettä ennaltaehkäiseviä palveluita nuorille.
Vihreiden Tynkkynen välikysymyskeskustelun ryhmäpuheessa: suomalaisesta unelmasta kannattaa pitää kaksin käsin kiinni3.11.2026 12:49:23 EET | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen haastoi välikysymyskeskustelussa hallitusta suomalaisesta unelmasta. Hän arvosteli suomalaisia kurjistavia leikkauksia ja esitti vaihtoehtoja bensapopulismille.
Vihreiden Krista Mikkonen tukee pääministerin vetoomusta: Palokin kosket on vapautettava3.11.2026 12:38:33 EET | Tiedote
Pohjoiskarjalainen kansanedustaja, entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen kiittää pääministeri Petteri Orpoa (kok.) työstä Palokin koskien ennallistamiseksi ja yhtyy pääministerin vetoomukseen alueen kuntapäättäjille.
Vihreiden Mari Holopainen: Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin on vaarallinen viesti – Suomen ja Ukrainan tukijamaiden on vastattava omalla osallistumisellaan30.10.2026 13:23:16 EET | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) pitää urheilun vetoomustuomioistuin CASin ratkaisua päästää Venäjä takaisin jääkiekon MM-kisoihin erittäin vaarallisena kehityksenä. Päätös koskee kaikkia IIHF:n MM-turnauksia vuodesta 2027 alkaen, ja ensimmäinen niistä on jo vuodenvaihteessa Kanadassa pelattava alle 20-vuotiaiden MM-turnaus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme