Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kolmelle paloasemahankkeelle yli 390 000 euroa Palosuojelurahaston avustusta

Jaa

Palosuojelurahasto on myöntänyt kolmen paloaseman rakennushankkeisiin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueelle yhteensä 390 500 euron avustuksen. Rakennushankeavustusta voivat saada kunnat ja sopimuspalokunnat.

Palosuojelurahaston rakennushankeavustuksia voidaan myöntää kunnille paloasemien tai harjoitusalueiden merkittävään peruskorjaukseen sekä sopimuspalokunnille uusien paloasemien rakentamiseen, kiinteistön hankintaan sekä vanhojen paloasemien merkittävään peruskorjaukseen tai laajentamiseen. 

Avustusta myönnetään erityisesti hankkeisiin, joilla parannetaan alueen palvelutasoa kokonaisuutena sekä henkilöstön työturvallisuutta. 

Kevään 2024 hakukierroksella avustusta haki kaikkiaan neljä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen toimijaa. Hakijoista kolme oli kuntia ja yksi sopimuspalokunta. Käytettävissä olevan avustusmäärärahan puitteissa yksi kuntien hakemuksista jäi ilman avustusta. 

Avustusta saivat seuraavat hankkeet:

  • Isojoen kunta, paloasemarakennuksen peruskorjaushanke 98.000 euroa
  • Jämsän kaupunki, paloasemarakennuksen peruskorjaushanke 250.000 euroa
  • Menosten vapaaehtoinen palokunta ry, paloasemarakennuksen peruskorjaus- ja laajennustyöhanke 42.500 euroa


Palosuojelurahasto tekee kalustohankkeita koskevat avustuspäätökset arviolta toukokuussa tai kesäkuussa.

Aluehallintovirasto koordinoi ja neuvoo hakukierroksella 

Aluehallintovirasto vastaa Palosuojelurahaston hakukierroksen hakuohjeiden lähettämisestä toimialueensa hyvinvointialueille. Hyvinvointialue toimittaa alueensa hakemusasiakirjat puoltojärjestyksineen aluehallintovirastolle. Aluehallintovirasto asettaa kaikki hakemukset perusteltuun tärkeysjärjestykseen ja lähettää ne Palosuojelurahastolle. Hakemukset käsitellään kahdessa eri ryhmässä sopimuspalokuntien ja kuntien hakemusten osalta. 

Avustusta haetaan Palosuojelurahaston määrääminä aikoina yleensä kerran vuodessa.  

Tietoa palosuojelurahastosta löytyy Palosuojelurahaston verkkosivuilta.

Lisätiedot:

pelastustarkastaja Arto Laine, p. 0295 018 516 
arto.j.laine@avi.fi 

pelastusylitarkastaja Jussi Herranen, p. 0295 018 505
jussi.herranen@avi.fi 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Elintarviketehtaassa käytössä ollut vaarallinen kone toi sakkoja työturvallisuusrikoksesta3.5.2024 13:37:17 EEST | Tiedote

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi elintarvikealan yrityksen 20 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi kaksi työnjohtajaa sekä päätyönjohtaja tuomittiin 15 päiväsakon sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta ja tuotantopäällikkö 20 päiväsakon yhteiseen sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja työsuojelurikkomuksesta. Käsiteltävänä oli marraskuussa 2020 Keravalla tapahtunut työtapaturma ja sen tutkinnassa havaitut puutteet työturvallisuudessa. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 29.4.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye