Naantalin osallistavan budjetoinnin hankkeista neljä etenee toteutettavaksi
Naantalin kaupungin ensimmäiseen osallistavan budjetoinnin äänestykseen osallistui yhteensä 431 henkilöä ja ääniä annettiin yli 1000. Äänestyksen pohjalta toteutetaan neljä hanketta, jotka saivat asukkailta eniten ääniä ja mahtuvat osallistavan budjetoinnin määrärahaan.

Naantalin ensimmäinen osallistavan budjetoinnin äänestys päättyi 1.4.2024, ja tulokset on nyt käsitelty ja hankkeiden toteutuksen suunnittelu aloitettu. Naantalilaisten äänestettävänä oli yhteensä 12 hanketta, jotka oli koottu toimialojen ehdotuksista sekä mm. kuntalais- ja valtuustoaloitteista. Ehdotuksiksi oli valittu sellaisia hankkeita, jotka voidaan toteuttaa kertapanostuksella. Osallistavaan budjetointiin on varattu tälle vuodelle 60 000 euroa.
Kaikki 12 vuotta täyttäneet naantalilaiset saivat äänestää ehdotuksista 1–3 suosikkiaan. Lisäksi asukkaat saivat antaa uusia ehdotuksia hankkeista mahdollisesti tuleviin osallistavan budjetoinnin äänestyksiin.
– Olemme iloisia, kuinka aktiivisesti naantalilaiset ovat osallistuneet kaupungin ensimmäiseen osallistavaan budjetointiin. Saimme asukkailta myös runsaasti hyviä ideoita tulevista hankkeista sekä kehitysideoita osallistavan budjetoinnin toteutuksesta. Kiitos kaikille osallistuneille, toteaa Naantalin kaupungin talousjohtaja Heli Lähteenmäki.
Eniten ääniä saaneet ehdotukset olivat järjestyksessä penkkien lisääminen Rantaraitille levähdyspaikoiksi, maatrampoliinin toteuttaminen Kirkkopuistoon sekä Rantaraitin opastaulujen kunnostaminen.
Seuraavaksi eniten ääniä naantalilaisilta saivat Lappalaisten portaiden muuttaminen kuntoportaiksi sekä samalla äänipotilla kuviovalojen jatkaminen Vanhassakaupungissa ja koirapuiston toteuttaminen Merimaskuun. Kolmen eniten ääniä saaneen hankkeen lisäksi osallistavan budjetoinnin 60 000 euron budjetti riittää vielä uusien kuviovalojen toteuttamiseen.
Toteutukseen etenevät hankkeet on tarkoitus toteuttaa vuoden 2024 aikana.
Näin naantalilaiset äänestivät
Listattuna osallistavan budjetoinnin hankkeet, niiden saamat äänimäärät sekä eniten ääniä saaneiden hankkeiden kustannusarviot.
- 195 ääntä: Penkkejä Rantaraitille levähdyspaikoiksi, kustannusarvio: 22 000 € – toteutuu
- 154 ääntä: Maatrampoliini Kirkkopuistoon, 9 000 € – toteutuu
- 121 ääntä: Rantaraitin opastaulujen kunnostaminen, 10 000 € – toteutuu
- 108 ääntä: Lappalaisten portaiden muuttaminen kuntoportaiksi, 60 000 €
- 88 ääntä: Kuviovalojen jatkaminen Vanhassakaupungissa, 19 000 € – toteutuu
- 88 ääntä: Koirapuisto Merimaskuun, 60 000 €
- 76 ääntä: Pyöränhuoltopiste Saariston Rengastien varrelle
- 58 ääntä: Koripallopuu Kalevanniemen kampukselle
- 55 ääntä: Pyöränhuoltopiste Vanhaankaupunkiin
- 49 ääntä: Pyöräpysäköinti Naantalin torille
- 39 ääntä: Pyöräkatos Aurinkotien ja Nuhjalantien läheisyyteen
- 26 ääntä: Pop up -kirjasto eli liikkuva minikirjasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Ohjaamme eteenpäin parhaiten tavoitettavissa olevalle asiantuntijalle, arkisin klo 9–15.
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Pääkirjaston kiertävä näyttely kertoo siirtolaisuudesta Suomessa, Suomesta ja Suomeen23.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin pääkirjastossa on esillä 28.10.–5.11. Siirtolaisuusinstituutin kiertävä julistenäyttely, joka kertoo erilaisia tarinoita muuttoliikkeistä Suomessa, Suomesta ja Suomeen ja tuo yhteen sekä historiallisia että nykyhetkisiä ilmiöitä.
Naantalin pääkirjastossa järjestetään monikielinen muumimaraton22.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Muumi 80 -juhlavuoden kunniaksi Naantalin kaupunginkirjasto ja Naantalin Kielitupa järjestävät maanantaina 27.10. klo 17–18 Naantalin pääkirjastossa monikielisen muumimaratonin, jossa ulkomailta Naantaliin muuttaneet ihmiset lukevat vuorotellen kappaleen Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta omalla äidinkielellään.
Naantalin pääkirjastossa vietetään lauantaina Harry Potter -päivää Kielletyssä metsässä21.10.2025 14:20:00 EEST | Tiedote
Tulevana lauantaina 25.10. Naantalin pääkirjaston Harry Potter -teemapäivässä seikkaillaan Tylypahkan linnan lähistöllä sijaitsevaan Kiellettyyn metsään.
Naantaliin uusia ulkoilumahdollisuuksia: Luonnonmaalle valmistui ulkoilureitti laavuineen17.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin ulkoilumahdollisuudet ovat laajentuneet, sillä Luonnonmaalle Villan tilan alueelle on viitoitettu uusi ulkoilureitti. Reitin varrelta löytyy myös laavu sekä penkkejä ja pöytäryhmiä.
Naantalin investointien huippuvuosi 2026 toteutuu heikentyneessä taloustilanteessa16.10.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Naantalin kaupungin talousarvio vuodelle 2026 tehdään aiempaa haastavammassa taloudellisessa tilanteessa. Syynä on mm. maassa vallitseva taantuma sekä kaupungin mittava investointiohjelma. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä Naantali ei ole nostamassa kunnallis- eikä kiinteistöveroa, mutta varautuu sopeuttamisohjelman tekemiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme