Ilmarisen sijoitustuotto 3,2 prosenttia, ja tehokkuus parani edelleen
Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto oli tammi–maaliskuussa 3,2 prosenttia. Yhtiön kustannustehokkuus parani edelleen vakuutusmaksutulon kasvaessa ja eläketurvan tuottamiseen tarvittavien hoitokulujen laskiessa. – Olemme jatkaneet menestyksekkäästi Ilmarisen strategian toteuttamista ja kasvattaneet tuottavuuttamme viimeisten kuuden vuoden aikana merkittävästi, toteaa Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.

Sijoitussalkun 3,2 prosentin tuoton ajurina toimi listattu osakemarkkina, missä positiivinen kehitys painottui teknologiasektorille. Markkinakorkojen nousu vaimensi korkosijoitusten tuottoja. Keskuspankkien odotetaan aloittavan ohjauskorkojen laskut vuoden aikana, mutta alkuvuonna laskuodotukset maltillistuivat ja niiden alkamisajankohtaa hinnoiteltiin myöhemmäksi. Pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen oli 5,8 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo oli 60,5 miljardia euroa.
Tuottavuusloikan taustalla digitalisaatio ja prosessien kehittäminen
Ilmarisen kustannustehokkuus parani edelleen, kun vakuutusmaksutulo kasvoi 2 prosenttia ja hoitokulut laskivat 2 prosenttia ollen 0,35 prosenttia vakuutettujen TyEL-palkkasummasta ja YEL-työtulosta. Maksoimme eläkkeitä tammi–maaliskuussa noin 1 885 miljoonaa euroa 450 000 eläkeläiselle.
– Viimeisen kuuden vuoden aikana Ilmarinen on vähentänyt onnistuneesti yli 1,1 miljoonan asiakkaamme eläkevakuutusten hoitamisen vuosittaisia kuluja kolmanneksella eli lähes 50 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan maksutulo on kasvanut 34 prosenttia. Eläkkeet ovat osa julkista sosiaaliturvaa ja haluamme hoitaa niitä jatkuvasti yhä tehokkaammin, Jouko Pölönen toteaa.
Tuottavuusloikan taustalla on vuoden 2018 erittäin onnistunut fuusio eläkeyhtiö Eteran kanssa ja sen tuomien synergiahyötyjen kotiuttaminen. Tuottavuuden parantamisen keskeiset tekijät ovat olleet digitaalisten palveluprosessien kehittäminen ja jatkuvan parantamisen kulttuurin rakentaminen. Asiakkaamme saavat parantuneen kustannustehokkuuden hyödyt edukseen suoraan vakuutusmaksuissaan.
Työllisyyden heikkeneminen näkyy Ilmarisen suhdanneindeksissä
Työllisyys on heikentynyt viime kesästä lähtien ja alkuvuoden poliittiset lakot lisäsivät talouden ja työllisyyden haasteita. Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä työntekijämäärä laski tammi–maaliskuussa 2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
– Työllisyys heikkeni kaikilla toimialoilla, eniten henkilöstövuokrauksessa ja rakentamisessa. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Julkisen talouden velkaantumisen taittamiseksi tarvitaan kasvua ja tuottavuuden parantamista. Kun työllisyys heikkenee, tuottavuuskehityksen merkitys korostuu entisestään. Digitalisaation, automaation ja tekoälyn hyödyntäminen prosessien jatkuvassa kehittämisessä on olennaista, Jouko Pölönen sanoo.
Eläkevaroille tarvitaan korkeampaa pitkän aikavälin tuottoa
Eläkeuudistusta valmistellaan hallitusohjelman mukaisesti keskeisten työmarkkinajärjestöjen kanssa kolmikantaisesti tammikuun 2025 loppuun mennessä. Tavoitteena on eläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden varmistaminen ja etuustason turvaaminen. Muutosten tulee vahvistaa julkista taloutta pitkällä aikavälillä noin 0,4 prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä vastaa noin miljardia euroa.
– Työikäisen väestön pienentyessä, muun muassa matalan syntyvyyden takia, korostuu sijoitustuottojen merkitys eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyden varmistamisessa. Sijoitustuottojen kasvattaminen onkin tehokkain tapa parantaa eläkejärjestelmän taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Vakavaraisuuskehikkoa tulisi uudistaa siten, että se mahdollistaa parempien pitkän aikavälin tuottojen tavoittelun, Jouko Pölönen kertoo.
Tammi–maaliskuun 2024 kehitys Ilmarisessa lyhyesti
- Ilmarisen sijoitussalkun tuotto oli 3,2 (2,2) prosenttia eli 1,9 miljardia euroa. Sijoitusten markkina-arvo nousi 60,5 (58,9) miljardiin euroon. Sijoitusten pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen oli 5,8 prosenttia. Tämä vastaa 3,8 prosentin reaalituottoa.
- Kokonaistulos nousi 778 (407) miljoonaan euroon.
- Vakuutusmaksutulo nousi 2 prosenttia 1 690 (1 660) miljoonaan euroon. Maksetut eläkkeet nousivat 8 prosenttia 1 885 (1 754) miljoonaan euroon.
- Nettoasiakashankinta oli 29 (70) miljoonaa euroa ja rullaava edellisen 12 kuukauden asiakaspysyvyys oli 96,3 (97,1) prosenttia.
- Hoitokulut alenivat 2 prosentilla 24 (25) miljoonaan euroon ja olivat 0,35 (0,37) prosenttia vakuutettujen TyEL-palkkasummasta ja YEL-työtulosta.
- Vakavaraisuuspääoma nousi 13,0 (12,2) miljardiin euroon ja vakavaraisuusaste vahvistui 126,6 (125,4) prosenttiin.
- Näkymät: Ilmarisen maksutulon odotetaan kasvavan ansiotason nousun myötä.
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouko Pölönentoimitusjohtaja
Puh:050 1282jouko.polonen@ilmarinen.fiKaisa Ala-Laurilakommunikationsdirektör
Puh:+358 407779212kaisa.ala-laurila@ilmarinen.fiMikko Mursulavaratoimitusjohtaja, sijoitukset
Puh:050 380 3016mikko.mursula@ilmarinen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on noin 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Mediakutsu: Ilmarisen tulosinfo ja markkinanäkymät 14.8. klo 144.8.2025 13:51:07 EEST | Kutsu
Työeläkeyhtiö Ilmarinen julkistaa tuloksensa ajalta 1.1.–30.6.2025. Tervetuloa tulosinfoon torstaina 14.8. klo 14 Ilmariseen (Porkkalankatu 1, Ruoholahti, Helsinki). Voit osallistua myös etäyhteydellä. Tule kuulemaan ajankohtaisista asioista ja kysymään lisää!
Työkykyjohtajan vinkki lomaltapaluuseen: "Ensimmäinen työviikko ei ole pikajuoksu"29.7.2025 12:00:39 EEST | Tiedote
Työhön palaaminen voikin olla raikas tuulahdus, mutta arkeen törmääminen tuntuu kuitenkin haastavalta. On tärkeää löytää tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä, jotta arki sujuu jouhevasti, työeläkeyhtiö Ilmarisen työkykyjohtaja Kristiina Halonen neuvoo.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu etenkin naisvaltaisilla aloilla15.7.2025 07:46:29 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni kesäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,1 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Seuratuista toimialoista eniten laskivat majoitus- ja ravitsemisala, henkilöstövuokraus sekä terveys- ja sosiaalipalvelut. Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät vähenivät kaikilla alueilla Suomessa.
Ilmarisen toimitusjohtajaksi Mikko Mursula23.6.2025 12:30:26 EEST | Tiedote
Ilmarisen hallitus on nimittänyt Ilmarisen uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Mikko Mursulan. Mursula on toiminut aiemmin Ilmarisen sijoitusjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen, näkymä on heikko16.6.2025 10:15:03 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni toukokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,0 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä majoitus- ja ravitsemisala. Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät laskivat kaikilla alueilla Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme