Valkeakosken Alko saa uuden ilmeen toukokuisessa remontissa
Valkeakosken Alkon myymälä remontoidaan uuteen raikkaaseen ilmeeseen. Myymälä on kiinni remontin ajan 13.–23. toukokuuta.

Valkeakosken Alkon myymälän ilme uudistetaan Alkon uuden konseptin mukaiseksi. Myymälä on avoinna normaalisti ennen remonttia lauantaihin 11. toukokuuta klo 18 saakka. Myymälä avataan uudistettuna perjantaina 24. toukokuuta klo 16. Myymälän ollessa suljettuna 13.–23. toukokuuta asiakkaita palvelevat Alkot muun muassa Lempäälässä ja Toijalassa. Sijainti- ja aukioloaikatiedot löytyvät Alkon verkkosivuilta.
”On hienoa päästä uudistamaan myymälämme. Myymälätila hieman pienenee, mutta valikoiman koko pysyy samana. Meiltä on jatkossakin saatavilla kattava ja mielenkiintoinen valikoima sesonkien ja vuodenaikojen ajankohtaisia tuotteita. Esimerkiksi nyt ylioppilas- valmistujaisjuhlia sekä muita kevään ja kesän juhlia kohden myymälässämme painottuvat erityisesti kuohuviinit, alkoholittomia vaihtoehtoja unohtamatta”, kertoo palvelupäällikkö Laura Alaste.
Valkeakosken myymälän valikoimassa on noin 1250 tuotetta, joista noin 650 on viinejä, 240 panimotuotteita, 330 väkeviä ja 30 alkoholittomia.
Paikallisuus ja asiakkaiden toiveet ovat valttia valikoimassa
Alkon myymälöiden valikoimasta 70 % ohjataan keskitetysti kysynnän perusteella. Loput 30 % myymälä täydentää itse valinnaisilla tuotteilla paikallisen kysynnän mukaan.
”Asiakkaiden kuuntelu ja paikallisuuden huomiointi ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun Valkeakosken myymälän valikoimaa suunnitellaan. Otamme mielellämme vastaan asiakkaiden toiveita ja muokkaamme valikoimaa niiden mukaisesti. Valikoimatoiveita voi jättää suoraan meille myymälässä tai näppärästi osoitteessa Alkotoive.fi”, Alaste sanoo.
Alkon asiakkaat ovat tyytyväisiä valikoimaan. Kevään 2024 valikoimatyytyväisyysmittauksessa Alkon valikoima sai asiakkailta arvosanaksi 8,6 (asteikko 4–10).
Alkoholijuomien hinnassa veron osuus saattaa yllättää
”Hinnoittelumme puhuttelee aika ajoin asiakkaitamme. Alko kertoo hinnoittelun perusteet ja myyntikatteen avoimesti”, Alaste kertoo.
Alkon myyntikate on keskimäärin noin 17 prosenttia. Myyntikatteella Alko kustantaa muun muassa myymälöiden ylläpidon, henkilökunnan palkat sekä tuotteiden hankinta- ja laadunvalvontakulut.
Alkoholijuomavero muodostaa Suomessa ison osan alkoholijuomien hinnasta. Esimerkiksi 25 euron väkevän juoman hinnasta (koko 0,7 litraa ja alkoholiprosentti 40) noin 19 euroa on veroa. Kymmenen euron viinistä veron osuus on noin viisi euroa, ja kolmen euron oluesta noin 1,50 euroa on veroa. Väkevissä ja oluissa alkoholijuomavero määräytyy alkoholiprosentin mukaan: mitä suurempi alkoholiprosentti tuotteella on, sitä suurempi on veron määrä.
Alko ei määrittele alkoholijuomaveroa, vaan verotuksesta päättää Suomen hallitus ja eduskunta. Mahdolliset veronmuutokset näkyvät alkoholijuomien kuluttajahinnoissa täysimääräisinä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Linkit
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 372 myymälää, yli 120 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2023 Alkon liikevaihto oli 1,2 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 50 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alko ottaa käyttöön poistohinnoittelun28.4.2025 09:13:48 EEST | Tiedote
Alko aloittaa vanhenevien tuotteiden poistohinnoittelun kokeiluluontoisesti kolmessa Tampereen myymälässään 28. huhtikuuta. Tavoitteena on vähentää juomahävikkiä ja sen ympäristövaikutuksia.
Alavuden keskustan Alko uudistuu22.4.2025 09:41:52 EEST | Tiedote
Alavuden keskustan Alkon myymälä remontoidaan ja myymälä saa uuden ilmeen. Myymälä on avoinna ennen remonttia 3.5. saakka ja se avataan jälleen 13.6. Kesäiset uutuudet viineistä panimotuotteisiin ja juomasekoituksiin ovat saapuneet myymälään.
Viiniselvitys: Viinien myynnin laajentaminen yhteiskunnallinen kysymys. Merkittävä vaikutus Alkon kansanterveydelliseen asemaan.16.4.2025 10:30:15 EEST | Tiedote
Selvityshenkilö Antti Neimalan viiniselvityksessä on arvioitu viinien myynnin laajentamisen vaikutuksia. Mikäli viinien myyntiä päätettäisiin laajentaa, olisi samalla linjattava, miten väkevien alkoholijuomien jakelu järjestettäisiin. Selvityksessä alkoholijärjestelmän ja viinien myynnin laajentamista pidetään merkittävänä koko yhteiskuntaa koskevana kysymyksenä, jonka valmistelutyö tulisi tehdä huolellisesti ja laajapohjaisesti. Mikäli viinien saatavuutta kuluttajille haluttaisiin maltillisesti laajentaa Alko ehdottaa myymälöidensä aukioloaikojen pidentämistä kokeiluluontoisesti.
Lakimuutokset vaikuttivat odotetusti myyntiin ja tulokseen: Alko keskittyy maailmanluokan palveluun kustannustehokkaasti14.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Alkon myyntivolyymi laski lakimuutosten ja haastavan taloustilanteen seurauksena 7,4 prosenttia ja liikevaihto 6,7 prosenttia, tulos pysyi hyvällä tasolla. Kustannustehokkuudesta pidettiin huolta. Osinkoa ehdotetaan maksettavan valtiolle 30 miljoonaa euroa.
Pääsiäisen ostoskorissa punaviiniä ja vahvempia pääsiäisoluita – arvoviinivaraston helmiä myyntiin9.4.2025 07:42:00 EEST | Tiedote
Pääsiäisviikkona Alkoissa kuhisee. Kokonaislitramyynti kasvaa viitisenkymmentä prosenttia. Punaviini pääsiäisen ikisuosikki, myös kuohuviinit ja roseet asiakkaiden ostoslistan kärjessä. Oluiden valikoimaan pääsiäisuutuuksia. Arvoviinivaraston helmiä myyntiin Helsingin Arkadian myymälään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme