Hartela rakentaa kaksi asuinkerrostaloa Asuntosäätiölle Tampereen Tesomalle
Hartela rakentaa Asuntosäätiölle 54 asumisoikeusasuntoa Tampereen Tesomalle. Työt alkavat toukokuussa 2024 ja asuntojen on määrä valmistua vuoden 2025 lopulla.

Kahden viisikerroksisen asuinrakennuksen asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Asumisen mukavuutta lisäävät asuntojen lasitetut parvekkeet tai pienet pihat.
Asumisoikeusasuntojen asukkaiden käyttöön tulevat molempien asuinrakennusten ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat saunatila, kuivaushuone sekä ulkoiluvälinevarasto. Asukkailla on käytössään 35 ulkopysäköintipaikkaa. Kohteen pihapiiriin tulee myös viihtyisä yhteiskäytössä oleva leikkialue.
”Tesomalle rakentuvat asumisoikeusasunnot ovat Asuntosäätiölle 31. kohde Tampereella. On hienoa, että pääsemme uuden hankkeen myötä edistämään strategiamme mukaisesti hyvän ja kohtuuhintaisen asumisen toteutumista Pirkanmaalla”, sanoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.
”Tesoma on houkutteleva asuinalue erityisesti monipuolisten palveluidensa, hyvien liikenneyhteyksiensä ja vehreän ympäristönsä ansiosta. Tesomajärvi uimarantoineen on ihan rakennettavien kohteiden äärellä ja muitakin ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia riittää. On hienoa päästä aloittamaan yhteinen hanke tutun ja luotettavan yhteistyökumppanin kanssa Tampereella”, sanoo Hartela Pirkanmaan toimitusjohtaja Hanna Marttila.
Kohteen suunnittelusta on vastannut BST-Arkkitehdit Oy.
Yhteyshenkilöt
Hanna MarttilatoimitusjohtajaHartela Pirkanmaa Oy
Puh:0503403176hanna.marttila@hartela.fiTietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 460 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartela rakentaa Tokmannille uuden myymälärakennuksen Vantaan Kivistöön19.12.2025 13:10:00 EET | Tiedote
Hartela on myynyt omaperusteisesti kehittämänsä toimitilahankkeen kokonaisuudessaan kiinteistöyhtiö Cibus Nordic Real Estate AB:lle. Kohteen pääkäyttäjäksi tulee Tokmanni, ja Hartela vastaa hankkeen toteutuksesta.
Hartela toteuttaa asuinkerrostalon Eden Asunnoille Espoon Niittykumpuun3.12.2025 11:54:11 EET | Tiedote
Hartela rakentaa Eden Asunnot Ky:lle EU-taksonomian mukaisen asuinkerrostalon Espoon Niittykumpuun. Osoitteeseen Kotitontuntie 5 nouseva kohde toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana (KVR).
Hartela toteuttaa asuinkerrostalon A-Kruunulle Kruunuvuorenrantaan27.10.2025 10:36:02 EET | Tiedote
Hartela toteuttaa asuinkerrostalon A-Kruunulle Helsingin Kruunuvuorenrantaan, osoitteeseen Pojamankatu 6. Rakennustyöt käynnistyvät lokakuussa 2025, ja kohde valmistuu helmikuussa 2027.
Hartela on myynyt vähittäiskauppaketju Julan myymälärakennuksen kiinteistöyhtiö Prisma Propertiesille17.10.2025 11:07:53 EEST | Tiedote
Hartela on myynyt Helsingin Konalaan rakennetun Julan myymälärakennuksen Prisma Properties AB kiinteistöyhtiölle.
Hartela nousi talonrakentajien mainekärkeen – ennätystulos Luottamus & Maine -tutkimuksessa15.10.2025 14:54:15 EEST | Tiedote
Rakennus- ja suunnittelualan Luottamus & Maine 2025 -tutkimus osoittaa, että alan kokonaismaine on kääntynyt nousuun viime vuoden notkahduksen jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme