Schneider Electric

Asiantuntija vinkkaa: Näin vältät älykodin mahdollisesti kalleimman sudenkuopan

Jaa

Suomalaisiin koteihin on hankittu viime vuosina runsaasti älyratkaisuja, joita on myös otettu käyttöön aktiivisesti. Päättyvänä talvena energiankulutuksen optimointiin haettiin aktiivisesti erilaisia keinoja. Pelkästään Schneider Electricin Wiser-älykotiratkaisulla toteutettiin viime joulu–tammikuun aikana yli 18 miljoonaa toimintoa. Schneider Electricin asiantuntija kuitenkin muistuttaa, että älykoti vaatii huolenpitoa ja päivittämistä.

Viimeisten vuosien aikana suomalaiset kodit ovat saaneet varustukseensa suuren määrän erilaisia älylaitteita. Laitteiden kirjo vaihtelee edullisista releistä monimutkaisiin järjestelmiin, mutta yhtä kaikki ne vaativat huoltoa ja ylläpitoa siinä missä mikä tahansa muukin kodin tekniikka.

Schneider Electricin kaupallinen tuotepäällikkö Juhani Hallamaa vinkkaa, että kesäaikaan on syytä huolehtia laitteiden päivitykset ajan tasalle. Lisäksi viimeistään ennen tulevaa talvea on syytä tarkistaa, että esimerkiksi asennetut automaatiot toimivat oikein.

– Älykodista kannattaa pitää huolta. Parhaimmillaan toimiva älykoti on loistava eurojen säästäjä ja jopa asunnon arvoa kohottava tekijä. Pahimmillaan vanhentunut tai liian monimutkaisesti yksilöity älykoti on jopa asuntokaupoissa kaupan este tai myyjälle rasite, joka voi aiheuttaa kalliitakin ongelmia. Vanhentunut älykotijärjestelmä voi vaatia kymmenien tuhansien eurojen sähköremontin, joten nyt asennetuilla ratkaisuilla voi olla suuri merkitys tulevaisuuden asuntokaupoilla, Hallamaa kertoo.

Hän listaa tärkeimpiä vinkkejä, jotka älykotia rakentaessa kannattaa huomioida:

  • Mikäli olet kuullut siitä, niin on moni muukin. Tunnetun valmistajan tuote on yleensä hyvä valinta.
  • Muista turvallisuus: Tarkasta, että sähkölaitteissa on FI-merkintä. Jos laitteita asennetaan piiloon, varmista että tiedät niiden sijainnin ja huolehdi niiden sähköturvallisuudesta erityisen tarkasti. Teetä sähkötyöt aina sähköasentajalla!
  • Tarkasta, että ratkaisu toimii myös ilman älyä. Esimerkiksi perinteisten kytkinten tai pistorasioiden paikalle asennettavat ja näkyvät älykkäät sähkökalusteet ovat standardikalusteita, jotka toimivat perinteisinä myös ilman älyä, eivätkä ne aiheuta ongelmia asunnon myynnin yhteydessä.
  • Varmista, että kiinteästi asennettujen älykkäiden sähkölaitteiden luovuttaminen uudelle omistajalle onnistuu ongelmitta esimerkiksi sovelluksen kautta. Lisäksi on hyvä varmistaa, että laitteet voidaan nollata ennen muuttoa.
  • Huomioi data: Mistä älykotisi käyttämä data tulee ja mitä käyttäjäsopimuksia olet tehnyt? Mikäli älykotisi hakee dataa kolmannen osapuolten palvelimilta, varmista että et jää ”nalkkiin” vanhaan asuntoosi käyttöehtojen vuoksi. Muista kertoa asunnon ostajalle ratkaisuista, joita olet käyttänyt.
  • Huomioi ajan kuluminen: Mitä monimutkaisempi ja räätälöidympi ratkaisu tänä päivänä on, sitä nopeammin se todennäköisesti jää vanhaksi. Myös laitteiden perustoimintojen toimivuus ja rakenteellinen kestävyys 10–20 vuoden päähän kannattaa miettiä.
  • Kodissa kaiken ei tarvitse toimia älyllä. Siivoukseen käytettävää pistorasiaa ei tarvitse voida ohjata puhelimella. Mieti myös, minkä laitteiden toimiminen yhteen on oikeasti tärkeää.
  • Älä jää älykotivankilaan. Varmista, että kotisi kontrolli on sinulla ja osaat käyttää sitä – tai vähintäänkin pystyt oppimaan järjestelmän käytön ilman liiallisia ponnisteluja. Mikäli järjestelmä vaatii koodaamista, varaudu siihen, että saatat tarvita asiantuntijan apua.
  • Sovi tarkasti, mitä palveluntarjoajalta hankkimasi älykoti pitää sisällään ja kuinka pitkään saat tukea ja ylläpitoa järjestelmälle. Huomioi myös, että asentajalla ei kuulu olla pääsyä älykotiisi asennuksen jälkeen vaan ainoastaan tarvittaessa.
  • Kuka vastaa sinulle järjestelmän ja siihen asennettujen toimintojen ja koodin tietoturvasta? Valmistaja, palveluntarjoaja vai esimerkiksi asentaja? Muista pitää wifi-verkkosi salasana vain omassa tiedossasi.

Lisätietoja:

Kaupallinen tuotepäällikkö Juhani Hallamaa, Schneider Electric

juhani.hallamaa@se.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoa Schneider Electricistä

Schneiderilla tavoitteemme on, että energian saatavuus ja digitalisaation edut ovat kaikkien saatavilla.  Haluamme rakentaa sillan edistyksen ja kestävän kehityksen välille. Meille "Life Is On" kaikkialla kaikille, joka hetki.

Edistämme tehokkuutta ja kestävää kehitystä tarjoamalla digitaalisia energianhallinta- ja automaatioratkaisuja. Yhdistämme alan johtavat teknologiat, reaaliaikaisen automaation, ohjelmistot ja palvelut ja luomme niistä integroituja ratkaisuja koteihin, rakennuksiin, datakeskuksiin, teollisuuteen ja erilaisiin infrastruktuureihin.

Olemme globaaleja, mutta toimimme lokaalisti. Kannatamme avoimia standardeja ja kumppaniverkostoja toimijoiden kanssa, jotka jakavat arvomme: merkityksellisyyden, monimuotoisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien kasvattamisen.

https://www.se.com/fi/fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Schneider Electric

Schneider Electric esittelee uudistetun datakeskusten White Space -valikoiman tehokasta tekoälyä ja suuren tiheyden sovelluksia varten19.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Uusi tuotevalikoima palvelee suuren tiheyden sovelluksia ja tekoälyn työkuormia tarjoamalla paremman kapasiteetin, jäähdytystehon ja liitettävyyden. Parannetut ominaisuudet sisältävät toisen sukupolven NetShelter SX -räkit, NetShelter Aisle Containment -käytäväratkaisut ja NetShelter Rack PDU Advanced -virranjakeluratkaisut. Päivitetyt ratkaisut vastaavat alan vaatimuksiin kestävästä kehityksestä, markkinoille saattamisen nopeudesta ja EU:n energiatehokkuusdirektiivin noudattamisesta. Energianhallinnan ja automaation digitaalisen muutoksen edelläkävijä Schneider Electric on julkistanut uudistetun White Space -valikoimansa, jossa räkit ja IT-laitteet sijaitsevat datakeskuksessa. Tämä uusi tuotevalikoima sisältää toisen sukupolven NetShelter SX -räkit (NetShelter SX Gen2), uuden NetShelter Aisle Containment käytäväratkaisut ja päivittyvät NetShelter Rack PDU Advanced -virranjakeluratkaisut, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyaikaisten datakeskusten muuttuvia tarpeita. Valikoima palvelee

Mediakutsu: Miten saadaan suomalaiset kodit osaksi ilmastohaasteen ratkaisua? – SuomiAreena to 27.6.2024 klo 14:00–14:4518.6.2024 11:41:31 EEST | Kutsu

Sähkön hintatason nousu ja hinnanvaihtelut ovat opettaneet suomalaisia seuraamaan ja ymmärtämään omaa sähkönkäyttöään. Asumisella on tavallisen kansalaisen osalta suuri ilmastovaikutus: Suomessa on 1,25 miljoonaa pientaloa, ja suurin osa niistä on rakennettu 70- ja 80-luvuilla. Miten tämä rakennusmassa saadaan teknologian avulla käyttämään vähemmän energiaa ja tuottamaan pienempää hiilijalanjälkeä? Mitä keinoja tavallisella kansalaisella on käytössään omassa kodissaan?

Schneider Electric ja AVEVA tekevät yhteistyötä IN-CORE Systèmesin kanssa parantaakseen sähköajoneuvojen akkujen tuotantoprosessia12.6.2024 11:42:10 EEST | Tiedote

Kumppanuus mahdollistaa elektroditason datayhteydet ja tarjoaa sähköautojen akkujen valmistajille uusia suorituskykytietoja. Yhteinen tarjonta optimoi laatua, tuotantoa ja materiaalien käyttöä vähentäen samalla jätettä. Schneider Electric, energianhallinnan ja automaation digitaalisen muutoksen johtaja, ja AVEVA, maailman johtava teollisten ohjelmistojen toimittaja, joka edistää digitaalista muutosta ja kestävää kehitystä, ovat ilmoittaneet uudesta kumppanuudesta IN-CORE Systèmesin kanssa. Nyt aloitetun yhteistyön tarkoitus on parantaa tehokkuutta sähköajoneuvojen akkutuotannossa. Sähköautomarkkinoiden kasvun jatkuessa räjähdysmäisenä akkutuotantoon kohdistuu yhä suurempia paineita laadun, tehokkuuden ja tulosten parantamiseksi. Tuotannon lisääntyminen voi johtaa uusiin ongelmiin, kuten vikaantumistapoihin ja prosessivaihteluihin, jotka puolestaan aiheuttavat toiminta-, materiaali- ja työvoimahäviöitä. Viime vuosina sähköautojen akkujen tuotannossa materiaalihävikki on ollut jopa 20 pr

EuroPark sai tehokkaan ratkaisun sähköautojen lataustarpeen hallintaan Schneider Electricin avulla10.6.2024 08:10:00 EEST | Tiedote

Sähköautoilun nopea kasvu on vauhdittanut myös latauspisteillä varusteltujen pysäköintipaikkojen kysyntää. Pysäköintipalveluja tarjoava EuroPark Finland on vastannut autoilijoiden tarpeisiin latureita lisäämällä mutta myös kehittämällä automatisointia. Schneider Electric loi EuroParkin Autopay Park & Charge -kohteisiin yhtenäisen käyttöliittymän, jonka avulla sujuva lataus, toimiva kuormanhallinta ja kiinteistöautomatiikka toimivat yhteen.

EU:n USB-C-latausstandardi astuu voimaan – Laitteiden pikalataus mahdollista nyt suoraan pistorasiasta31.5.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

USB-C-lataustekniikka yleistyy Euroopassa kiivaalla tahdilla. EU on määrännyt, että USB-C:stä tulee EU-alueella yleinen latausstandardi pienelektroniikkalaitteissa vuoden 2024 loppuun mennessä. Schneider Electric on lanseerannut ensimmäisenä kalustevalmistajana Pohjoismaissa USB-C-latauspistorasian, joka hyödyntää nopeaa ja dynaamista Power Delivery -lataustekniikkaa. USB-C-latauspistorasian etuja ovat nopean lataustehon lisäksi monipuolisuus, turvallisuus, käytännöllisyys ja helppo asennettavuus. Schneider Electricin Power Delivery -tekniikalla varustetusta USB-C-pistorasiasta saa jopa 45 watin lataustehon, jolloin esimerkiksi puhelimen akun voi saada 70-prosenttisesti täyteen vain puolessa tunnissa. Power Delivery on USB-C-liitäntään perustuva latausstandardi, joka mahdollistaa suuremman virransyötön ja nopeamman latauksen kuin perinteiset USB-latauskytkennät. Power Delivery -tekniikka takaa aina optimaalisen ja turvallisen latauksen, eikä käyttäjän tarvitse huolehtia, että laite sai

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye