Finanssiala ry

Finanssiala avaa taas lobbaustaan – avoimuustilinpäätöksessä kotimaan lisäksi Brysselissä tehty lobbaus

Jaa
  • Finanssiala ry (FA) on avannut vuodesta 2020 alkaen vaikuttamistyötään eli lobbaustaan julkaisemalla avoimuustilinpäätöksen.
  • Siinä kerrotaan, keitä poliittisia päättäjiä, eli kansanedustajia, ministereitä ja ministereiden valtiosihteereitä sekä europarlamentaarikkoja ja komission viranhaltijoita FA on lobannut tärkeimmissä ajankohtaisissa edunvalvontateemoissaan.
  • Avoimuustilinpäätöksen tärkeyttä korostaa vuoden 2024 alusta voimaan tullut lakisääteinen lobbauksen avoimuusrekisteri.
  • Uusin avoimuustilintilinpäätös on nyt julkaistu ja luettavissa FA:n verkkosivuilla. Se kattaa ajanjakson heinäkuusta 2023 maaliskuuhun 2024.

Vuoden 2024 alussa voimaan tulleen avoimuusrekisterilain mukaan organisaatiot, jotka tekevät eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvaa lobbausta, pitää rekisteröityä avoimuusrekisteriin. Tietoja vaikuttamistoiminnasta on pitänyt alkaa kerätä 1.4.2024 alkaen.

Finanssiala ry (FA) oli ensimmäinen organisaatio, joka ilmoittautui rekisteriin. FA on avoimuudessa edelläkävijä – se on jo vuodesta 2020 kertonut vuosittain, keitä on mistäkin aiheesta lobannut.

FA:n vaikuttamisesta vastaava johtaja Tuomo Yli-Huttula on ollut puuhamiehenä sekä FA:n avoimuustilinpäätöksessä että valtakunnallisessa lobbauksen avoimuusrekisterissä, jonka neuvottelukunnan puheenjohtajana hän toimii. Neuvottelukunta muun muassa tekee aloitteita rekisterin kehittämiseksi sekä laatii hyvän edunvalvonnan suositukset. Ennen kesää julkistettaviin suosituksiin on kirjattu vastuullisen lobbauksen periaatteet.

”Lobbarin on tuotava selkeästi ilmi, kenen etuja ajaa ja mitä tavoittelee. Tämä palvelee sekä avointa yhteiskuntaa että lobbareita itseään: avoimuus parantaa lobbauksen hyväksyttävyyttä osana valtion demokraattista lainvalmistelua ja päätöksentekoa”, Yli-Huttula sanoo.

Finanssiala ry julkaisee avoimuustilinpäätöksensä jo neljättä kertaa. Nyt julkaistu tilinpäätös sisältää aikavälin heinäkuu 2023 – maaliskuu 2024. Päättäjien nimet ovat valikoituneet julkaistaviksi heidän merkittävän poliittisen asemansa vuoksi.

2024 on EU:n vuosi

”Vastuullisen lobbauksen kantavana perustana on avoimuus. Siksi julkaisemme kattavan katsauksen, keitä olemme lobanneet ja mistä aiheista sekä Suomessa että EU:ssa”, Yli-Huttula kertoo.

Vuoden 2024 keskeisiä aiheita FA:lle on kesäkuun EU-vaaleihin liittyvä lobbaaminen. Laki velvoittaa raportoimaan vain kotimaassa tapahtuvasta lobbauksesta, mutta FA avaa myös Brysselissä tapahtuvaa lobbaustaan omassa avoimuustilinpäätöksessään. EU:n avoimuusrekisterissä FA on ollut jo pitkään mukana.

”FA on tässäkin edelläkävijä: ilmoitamme avoimuustilinpäätöksessämme myös, keitä europarlamentaarikkoja ja komission viranhaltijoita olemme edunvalvontateemoissamme tavanneet”, Yli-Huttula kertoo.

FA vahvistaa tänä vuonna muutoinkin läsnäoloaan Brysselissä. FA valitsi maaliskuussa EU-asiantuntijaksi Miikkael Azaizen, jonka työskentelypaikka on kesäkuusta lähtien pohjoismaisten finanssiyhdistysten yhteisessä toimistossa.

Suuri osa finanssitoimialan lainsäädännöstä tulee EU:sta, ja siksi on entistäkin tärkeämpää seurata ennakoivasti päätöksentekoa ja verkostoitua aivan ytimessä, siis Brysselissä.

Lue lisää

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Pankkien tekemät rahanpesuilmoitukset kasvoivat hurjasti vuonna 2023 – parempi tiedonvaihto tehostaisi rahanpesun torjuntaa7.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Pankkien tekemät rahanpesuilmoitukset kasvoivat vuonna 2023 lähes 50 prosentilla edellisvuodesta. Pankit tekivät rahanpesun selvittelykeskukselle lähes 19 900 rahanpesuilmoitusta, joista vain pieni osa johtaa esitutkintaan, syytteeseen tai tuomioon. Useat EU-maat ovat laajentaneet talousrikosten ja rahanpesun torjuntaan liittyvää tiedonvaihtoa sekä pankkisektorin sisällä että pankkien ja viranomaisten kesken. Finanssiala ry arvioi, että tiedonvaihdon avaaminen tehostaisi merkittävästi rahanpesun torjuntaa myös Suomessa.

Liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen asema paranee – vuokrattavalle sähköpotkulaudalle on hankittava liikennevakuutus3.5.2024 16:16:56 EEST | Tiedote

Vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat kesäkuun 2024 alusta alkaen liikennevakuutuksen piirissä. Kuluttajien laitteissa liikennevakuuttamiselle on nopeus- ja painoraja, mutta vuokrattavat laudat on kaikki vakuutettava painosta ja nopeudesta riippumatta. Vuokralautojen vakuutusturva on rajattu: Vahingon sattuessa vakuutus korvaa kuljettajalle ainoastaan sairaanhoitokulut. Vammasta aiheutuvaa ansionmenetystä tai kuntoutusta ei korvata liikennevakuutuksesta. Muille kuin kuljettajalle aiheutuneet sekä henkilö- että omaisuusvahingot korvataan liikennevakuutuksen yleisten periaatteiden mukaan eli myös esimerkiksi ansionmenetys korvataan. Sähköpotkulautojen vakuuttaminen parantaa kaikkien vahinkoa kärsineiden asemaa.

Kriisit eivät horjuttaneet pankkisektoria vuonna 2023, vakuutusyhtiöillä hyvä vuosi – tutustu pankki- ja vakuutussektorien vuosikatsauksiin22.4.2024 11:42:24 EEST | Tiedote

Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2023. Kummallakin sektorilla oli hyvä vuosi: tuotot, tulokset ja vakavaraisuudet pysyivät hyvällä tasolla. Vakuutusyhtiöiden tuloksia paransivat erityisesti osakkeiden ja joukkovelkakirjojen hyvät tuotot. Pankkien häiriönsietokykyä paransivat kertyneet voittovarat, ylimääräiset pääomapuskurit sekä hyvä likviditeettiasema.

Luottolaitosten sääntely kaipaa ajantasaistamista – lisävelvoitteille ja kansalliselle lisäsääntelylle ei ole tarvetta18.4.2024 10:35:20 EEST | Tiedote

Peruspankkipalveluihin liittyvää sääntelyä ei ole tarpeen lisätä, toteaa Finanssiala ry lausunnossaan. Lausunto liittyy valtiovarainministeriön peruspankkipalveluja ja luottolaitoslainsäädäntöä koskevaan arvomuistioon. FA huomauttaa, että arvomuistion kattama selvitys ei ole mukana hallitusohjelmassa ja sen sisältö on osin ristiriidassa kansallisen lisäsääntelyn välttämistä koskevan hallitusohjelman tavoitteen kanssa. Ehdotetut palveluaikavelvoitteet olisivat poikkeuksellisia suomalaisessa sääntelyssä, ja pankkipalveluiden saavutettavuuden kriittisyyttä on muistiossa yliarvioitu.

Hallitus löi viimeisen naulan vapaaehtoisen eläkesäästämisen arkkuun – miksi Suomi kulkee eurooppalaiseen vastavirtaan, Petteri Orpo ja Riikka Purra?17.4.2024 15:07:17 EEST | Tiedote

Hallitus esitti kehysriihessään vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannusteen poistamista vuoden 2027 alusta alkaen. EU:ssa puolestaan suuntaus on aivan päinvastainen ja vapaaehtoinen eläkesäästäminen nähdään tärkeänä osana EU:n pääomamarkkinaunionin tulevaisuutta, joka on esillä EU:n huippukokouksessa 17.-18.4.2024. Puoli miljoonaa tavallista suomalaista ovat edelleen säästäneet vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Pitkäjänteiseen, erityisesti tiettyyn ikään sidottuun eläkesäästämiseen on vaikea sitoutua ilman kannusteita, jotka hallitus nyt esittää poistettavaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye