Hallituksen leikkaukset osuvat myös viestintään – viestinnästä säästäminen voi vaarantaa yhteiskunnan turvallisuuden ja kansalaisten tiedonsaannin
22.4.2024 08:43:00 EEST | Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry | Tiedote
Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry on huolissaan hallituksen aikeista leikata julkishallinnosta ja sitä kautta organisaatioviestinnästä sekä viestinnän ostopalveluista. Informaatiovaikuttaminen ja väärän tiedon leviäminen ovat todellinen ongelma, joten siksi tarvitsemme vahvat viestinnän resurssit julkishallinnolle. Viestinnästä leikkaaminen voi aiheuttaa turvallisuusriskin ja vaarantaa demokratian toteutumisen. Julkishallinnolla on lakiin pohjautuva velvollisuus viestiä ammattimaisesti ja edesauttaa hallinnon avoimuutta, toteaa Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry:n toiminnanjohtaja Siina Repo.
Hallituksen kehysriihessä (16.4.2024) esiteltiin laaja säästöpaketti, jossa päätettiin jatkaa jo aiemmin linjatun valtionhallinnon tuottavuusohjelman toimeenpanoa.
Tuottavuusohjelman toimenpiteet pitävät sisällään tukipalveluiden tehostamista ja palveluhankintojen vähentämistä. Tällaisiksi listattiin esimerkiksi viestintäpalvelut.
- Erityisesti koronakriisin aikana viestinnän merkitys alettiin ymmärtää kriittisenä osana toimivaa ja turvallista yhteiskuntaa. Koronakriisissä viestintäpalveluita ostettiin runsaasti myös viestintätoimistoista, koska laajoihin, koko kansaa koskeviin kampanjoihin tarvitaan järeät resurssit. Kriisit ja muutokset tuskin päättyvät tähän, joten meillä on oltava resursseja hallita niitä jatkossakin, sanoo Viestinnän asiantuntijoiden toiminnanjohtaja Siina Repo.
Julkishallinnolla on velvollisuus viestiä ammattimaisesti
Julkisuuslaki määrittelee, että viranomaisen velvollisuus on tuottaa ja jakaa tietoa. Lisäksi sen on edistettävä toimintansa avoimuutta (Julkisuuslaki 20 §). Valtionhallinnon viestintäsuosituksessa korostetaan, että viestinnällä rakennetaan demokratiaa.
- Viestintää pidetään usein tukitoimintona, mutta julkishallinnolla on lakiin pohjautuva velvollisuus viestiä ammattimaisesti ja strategisesti. Viestinnällä rakennetaan ja ylläpidetään demokratiaa. Myös hallitusohjelmassa todetaan, että viestintä on olennainen osa strategista johtamista ja että valtioneuvoston viestinnän keskeisenä tavoitteena on vahvistaa demokratian ja kansanvaltaisen päätöksenteon edellytyksiä. Kirjauksen mukaan tämä tarkoittaa muun muassa järjestelmällistä sananvapauden, avoimuuden ja yhdenvertaisen kohtelun edistämistä. Nämä asiat on hyvä tiedostaa, jos leikkauksia aiotaan tehdä viestinnästä, Repo sanoo.
Pitkään jatkunut myllerrys ja kriisit ovat koetelleet ihmisten henkistä kriisinkestävyyttä ja vaikuttaneet siihen, miten valtionhallinnon viestit otetaan vastaan ja millaiseksi viestintä koetaan. Verkossa käydään päivittäin taistelua siitä, kenen tieto on oikeaa ja luotettavaa.
- Informaatioympäristö on muuttunut voimakkaasti ja yhteiskunta on viestinnällistynyt. Verkossa leviävät mielipiteet ja uskomukset haastavat faktoihin perustuvaa viranomaisviestintää, joten julkishallinnolla on oltava vahva jalansija viestintäympäristössämme. Lisäksi informaatiovaikuttamiselta suojautuminen on keskeinen osa tämän päivän viestinnän työtä, joten siksi viestintään resursoiminen on myös osa yhteiskuntarauhan ja turvallisuuden tunteen rakentamista, Repo toteaa.
Viime vuosina myös sosiaalisen median rooli tiedonsaannin kanavana on edelleen vahvistunut, toisaalta mediamaailman tahti on kiihtynyt.
-Digitalisaatio, mediaympäristön muutos ja yhteiskunnan kehittyminen nopeatempoisemmaksi ovat muuttaneet viestinnän työn tekemistä ja sen leviämistä jopa säännöllisen työajan ulkopuolelle. Sosiaalisen median kanavien hallinnointiin tarvitaankin ammattimaiset ja riittävät resurssit.
Yhteyshenkilöt
Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry
Siina Repo, toiminnanjohtaja
siina.repo@viesti.fi
040 485 0008
Linkit
- https://www.viesti.fi
- https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma#/valtioneuvoston-johtaminen-ja-viestinta
- https://valtioneuvosto.fi/documents/10616/199806183/P%C3%B6yt%C3%A4kirjamerkinn%C3%A4t,+hallituksen+neuvottelu+julkisen+talouden+suunnitelmasta+16.4.2024.pdf/7450476c-5a95-f61b-f172-039ade986690/P%C3%B6yt%C3%A4kirjamerkinn%C3%A4t,+hallituksen+neuvottelu+julkisen+talouden+suunnitelmasta+16.4.2024.pdf?t=1713270270062
- https://valtioneuvosto.fi/valtionhallinnon-viestintasuositus#/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry
STT rakentaa Suomen huoltovarmuutta - sen asema säilytettävä2.10.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Tietotoimisto STT kertoi 30. syyskuuta aloittavansa muutosneuvottelut, joissa on esillä nykymuotoisen toiminnan päättyminen maaliskuun 2027 lopussa ja 95 työntekijän irtisanominen. Viesti ry vaatii päättäjiltä toimenpiteitä STT:n uutistoiminnan aseman säilyttämisestä. –STT on tutkitusti Suomen luotetuin media. Sillä on keskeinen rooli uutistuotannossa, joka tavoittaa kansalaisia pohjoisesta etelään ja idästä länteen. STT:llä onkin suuri merkitys Suomen huoltovarmuuden kannalta, sanoo Viesti ry:n toiminnanjohtaja Siina Repo. Demokratia tarvitsee yhteisen tietopohjan STT:llä on tärkeä tehtävä ylläpitää yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja häiriötilanteissa, poikkeusoloissa ja myös öisin. Häiriötilanteessa ratkaisee, että koko maa saa saman tiedon samanaikaisesti. –Demokratia ja yhteiskunnan koheesio edellyttävät sitä, että kansakunnallamme on pääpiirteissään yhteinen käsitys todellisuudesta. STT:n tilanne on huolestuttava myös siksi, että lehdistönvapausvertailussa Suomi putosi jo
Työttömyyden kasvu viestinnän alalla hidastui25.8.2026 13:57:49 EEST | Tiedote
Työttömyys on pysynyt korkealla viestinnän alalla, mutta viestinnän työttömyyden kasvu on kokonaisuudessaan hidastunut. Kesäkuusta 2025 kesäkuuhun 2026 kasvua oli 17 prosenttia, kun aiempi vuositason kasvu oli 52 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömien ja työttömien johtajien määrät ovat kuitenkin kasvaneet vuoden takaisesta. Alle vuoden kestäneiden työttömyysjaksojen kasvu on puolestaan ollut pysähdyksissä jo vuoden verran. Avoimien työpaikkojen määrässä ei toistaiseksi ole näkynyt pysyvää piristymistä.
Ministeriöiden viestijät tyrmäävät viestinnän keskittämisen – 91 prosenttia pitää muutoksen johtamista epäonnistuneena10.6.2026 13:24:39 EEST | Tiedote
Tuoreen kyselyn mukaan 77 prosenttia ministeriöiden viestinnän ammattilaisista suhtautuu kielteisesti viestinnän keskittämiseen valtioneuvoston kansliaan. Samalla 91 prosenttia arvioi muutoksen johtamisen epäonnistuneen. Vastaajat pelkäävät poliittisen ohjauksen vahvistuvan sekä viranomaisviestinnän riippumattomuuden, läpinäkyvyyden ja puolueettomuuden heikkenevän. Uusi organisaatio aloittaa toimintansa 1. heinäkuuta.
Yhä useampi viestinnän asiantuntija jää pitkäaikaistyöttömäksi7.5.2026 10:45:20 EEST | Tiedote
Viestinnän asiantuntijoiden työttömyys jatkuu korkeana. Työttömien määrä kasvoi vuodessa noin neljänneksellä ja pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi merkittävästi, jopa 62 prosenttia. Avoimien työpaikkojen määrä on hienoisessa kasvussa, mikä luo toivoa käänteestä alalla.
Viesti ry valmiuslain uudistamiseen: Viestintä on kriittinen osa kansallista turvallisuutta5.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Viesti ry antoi lausuntonsa valmiuslain uudistuksesta. Lausunnossa korostamme, että viestintä on keskeinen osa poikkeusolojen hallintaa ja kansallista turvallisuutta. Luottamus ei synny kriisissä – se vain testataan silloin. Siksi poikkeusolojen viestintään on varauduttava ennalta, ja sen rooli on tunnistettava valmiuslaissa nykyistä selkeämmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme