Koneen Säätiö

Koneen Säätiöltä kolme miljoonaa euroa uusille metsähankkeille

Jaa

Koneen Säätiön Metsän puolella -aloite monipuolistaa metsistä käytäviä keskusteluja tieteen, taiteen, journalismin ja aktivismin avulla. Kolmannella hakukierroksella rahoitusta myönnettiin 16 uudelle hankkeelle, joista monet kurkottavat tulevaisuuteen ja tuovat ratkaisuja tämän päivän ongelmiin.

“Metsän puolella -aloitteessa rahoitusta on saanut jo yli 50 toimijaa tai työryhmää. Panostus on merkittävä erityisesti siksi, että maamme hallitus on osoittanut, etteivät luonnonsuojelu ja ilmastokriisin pysäyttäminen ole sen prioriteettilistalla. Päinvastoin – aiemminkin riittämättömästä rahoituksesta leikataan edelleen”, sanoo Metsän puolella -aloitteen muutosjohtaja Mari Pantsar. 

Nyt rahoitusta saaneista hankkeista esimerkiksi tutkija Jan Saijetsin työryhmä kartoittaa saamelaisalueen suojelemattomia luonnonmetsiä tekoälyn avulla. Rahoitus jatkaa Koneen Säätiön pitkäaikaista tukea vanhojen ja luonnontilaisten metsien kartoittamiseen, johon valtion panostukset eivät ole kohdistuneet.

”Toivomme, että päättäjät hyödyntäisivät tätä pitkäjänteistä työtä toteuttaessaan hallitusohjelman suojelulupausta”, Pantsar sanoo.

Ilmastokriisin hillinnässä ja luontokadon pysäyttämisessä ei kuitenkaan ole kyse pelkästään rahasta, vaan myös ymmärryksestä, arvoista ja toivosta.

”Metsän puolella -yhteisössä tieteen, taiteen, aktivismin ja journalismin tekijät yhdistävät voimiaan. Haluamme, että toiminnasta syntyvä innostus ja uskallus voittavat ahdistuksen ja epäilyn. Haluamme osoittaa, että positiivinen, hyvää tulevaisuutta turvaava vastavoima on olemassa. Ja se vahvistuu koko ajan.”

Metsän puolella -rahoitusta voi hakea metsäkysymyksiin liittyviin tiede- ja taidehankkeisiin sekä niihin kytkeytyneeseen journalismiin ja aktivismiin. Kolmannella hakukierroksella hakemuksia saatiin yhteensä 214 kappaletta, joista rahoitusta myönnettiin 16:lle. Koneen Säätiön hallitus tekee Metsän puolella -rahoituspäätöksiä kolmesti vuodessa.

Lue lisää uusista hankkeista

Lue Mari Pantsarin kolumni "Vastavoima luontoa tuhoavalle politiikalle"

Katso lista kaikista Metsän puolella -rahoitusta saaneista hankkeista

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Koneen Säätiö

Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton organisaatio, joka parantaa maailmaa luomalla edellytyksiä vapaalle tieteelle ja taiteelle. Vuonna 2023 myönsimme apurahoja, palkintoja ja lahjoituksia yhteensä yli 55 miljoonalla eurolla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Koneen Säätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye