Sote-opiskelijoiden kansainvälinen intensiiviviikko Vaasassa
VAMKin sosiaali- ja terveysalan Erasmus+ BIP-ohjelma kokosi yhteen sosiaalialan opiskelijoita eri Euroopan maista vertailevan sosiaalityön intensiiviviikolle Vaasaan. Viikko tarjosi innostavia kohtaamisia ja kurkistuksen siihen, millaista kansainvälinen yhteistyö voi parhaimmillaan olla.
Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikkö on mukana Erasmus+ Blended Intensiv Program ohjelmassa yhdessä saksalaisten, belgialaisten ja norjalaisten korkeakoulujen kanssa. Ohjelmassa 40 opiskelijaa ja opettajaa eri maista opiskelevat yhteisen teeman äärellä. Opiskelijat ovat työskennelleet etukäteen aiheen parissa ensin keskenään kansallisissa ryhmissä ja tämän jälkeen yhdessä koko joukolla. Etäopiskelun lisäksi Erasmus-projektiin kuuluu BIP-viikko, joka kokoaa ohjelmaan osallistuvat yhteen.
Sosiaali- ja terveysalan BIP-yhteistyö on jatkunut jo useamman vuoden ja viime vuonna lähitapaaminen järjestettiin Belgian Antwerpenissä. Sitä ennen tapaaminen järjestettiin vuonna 2022 Saksan Vechtassa. Tänä vuonna vertailevan sosiaalityön lähitapaaminen järjestettiin Vaasan ammattikorkeakoulussa 21.-26.4.2024. Vaasassa järjestetyn intensiiviviikon teemana oli haavoittuvaiset lapset, nuoret ja perheet ja viikon aikana aihetta lähestyttiin eri näkökulmista.
”Erasmus BIP tuo luontevasti vertailevan näkökulman ilmiöihin ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä laajemmin yhteiskunnan kykyyn vastata haasteisiin. Toinen puoli ja ainakin yhtä tärkeä on epävirallinen oppiminen kulttuurien välisestä viestinnästä ja keskusteluista muiden maiden opiskelijoiden kanssa”, toteaa sosiaalialan yliopettaja Riku Niemistö.
”BIP-yhteistyö toimii opiskelijoille matalan kynnyksen kokeiluna kansainvälistymiseen ja kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. Se onkin rohkaissut monia sote-alan opiskelijoita suorittamaan opintoihin kuuluvan harjoittelun ulkomailla tai lähtemään vaihtoon”, kertoo sosiaalialan lehtori Susanna Weber.
Innostavia kohtaamisia ja uusia näkökulmia
Viikon aikana opiskelijat pääsivät tutustumaan monipuolisesti erilaisiin Vaasan seudun sosiaalityön toimijoihin. Ryhmä vieraili Mielle ry:n tiloissa perehtymässä ehkäisevään mielenterveystoimintaan ja pääsi samalla tutustumaan nuorten luontoavusteiseen hyvinvointitoimintaan Green Care Finland ry:n johdolla. Erilaista näkökulmaa sosiaalialan työkenttään ryhmä sai vieraillulla Vaasan vankilaan.
”Vierailut olivat todella hyödyllisiä. Koen, että erityisesti Mielle ry:n työ on tärkeää ja oli mahtavaa kuulla siitä tarkemmin. Mieleen jäi myös vankilavierailu, koska sinne ei yleensä noin vain pääse tutustumaan.”, sanoo Saara Imppola, VAMKin ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija.
Viikkoon mahtui myös vapaamuotoisempaa toimintaa ja Vaasan seudun saariston luontoon tutustumista sekä tietenkin mukavaa yhdessäoloa.
”Keskiviikon luontoretki ja saunailta oli todella yhteisöllinen kokemus ja ne lähensivät meitä kaikkia. Opimme, että kaikki ei välttämättä mene kuten on suunniteltu ja selviytyäkseen täytyy olla joustavuutta. Avanto ja palju oli monille todellinen elämys, mutta kaikki kannustivat toisiaan ja koko porukan ryhmähenki oli todella vahva”, iloitsee VAMKin ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija Viv Virtanen.
Viikko huipentui ryhmätöiden esittelyyn. Lämminhenkisessä tilaisuudessa opiskelijat kertoivat omista viikon kohokohdistaan Pecha Kucha-menetelmää käyttäen. Opiskelijat oli jaettu kansainvälisiin ryhmiin niin, että kaikissa ryhmissä oli edustettuna opiskelijoita Suomesta, Norjasta, Saksasta ja Belgiasta. Lopuksi ryhmät saivat palautetta esityksistään sekä muilta BIP-viikkoon osallistuneilta opiskelijoilta että asiantuntijapaneelilta, jossa olivat mukana VAMKin sosiaali- ja terveysalan yksikön johtaja Hanna-Kaisa Pernaa, liiketalouden lehtori Teemu Myllylä, sosiaalialan lehtori Ahti Nyman sekä kansainvälisten asiain päällikkö Tuija Tammi.
”Koko viikko on ollut aivan mahtava kokemus ja suosittelen tätä ihan kaikille! Viikko ja koko projekti on antanut eri näkökulmia asioihin ja auttanut näkemään miten eri maissa taklataan sosiaalialan haasteita ja ratkotaan ongelmia”, VAMKin ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija Pinja Eräniitty summaa viikon antia.
Ohjelmassa mukana olevat maat ovat niitä, joihin monet Vaasan ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat lähtevät vaihtoon tai suorittamaan harjoittelua. Myös Eräniitty ja Virtanen suuntaavat ensi syksynä harjoitteluun Saksan Vechtaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riku Niemistösosiaalialan yliopettajaVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 752 5435riku.niemisto@vamk.fiMaria Miettinen-Battistiniasiantuntija, viestintä ja markkinointipalvelutVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 586 6444maria.miettinen-battistini@vamk.fiKuvat
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3 700 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Vasa yrkeshögskola beviljas formell status som en elitidrottsvänlig högskola7.5.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Finlands Olympiska Kommitté har beviljat VAMK statusen ”elitidrottsvänlig högskola” som en indikation på det omfattande arbete som skolan gör för att möjliggöra en framgångsrik dualcareer för sina idrottarstuderanden. Kvalitetsmärket är också ett bevis på långvarigt gott samarbete mellan Vasaregionens idrottsakademi och VAMK. VAMK är en av landets fem högskolor som beviljats den formella statusen som en elitidrottsvänlig högskola.
VAMKille huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus7.5.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Olympiakomitea on myöntänyt Vaasan ammattikorkeakoululle huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnuksen osoituksena urheilijoiden tarpeiden kokonaisvaltaisesta huomioonottamisesta opiskelujen aikana. Laatutunnus on myös osoitus pitkäaikaisesta yhteistyöstä Vaasanseudun Urheiluakatemian kanssa. VAMK on yksi viidestä suomalaisesta korkeakoulusta, jotka ovat saaneet tunnustuksen.
VAMK recognised as an Elite Athlete Friendly University7.5.2024 07:30:00 EEST | Press release
The Finnish Olympic Committee has awarded Vaasa University of Applied Sciences with the quality mark of an elite athlete friendly university, as evidence of comprehensive consideration of athletes' needs during their studies. The recognition also highlights the longstanding collaboration with the Vaasa Region Sports Academy. VAMK is one of the five Finnish universities of applied sciences that have received this recognition.
Wärtsilä vahvistaa yhteistyötään VAMKin kanssa6.5.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Wärtsilä on allekirjoittanut avainkumppanuussopimuksen Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Avainkumppanuus mahdollistaa systemaattisen ja tuloksellisen yhteistyön.
Turun AMK:n ja VAMKin suosittu vetytalouskoulutus saa jatkoa15.4.2024 07:20:00 EEST | Tiedote
Energiantuotannon rakennemuutos kohti päästöttömiä energiaratkaisuja on luonut kysyntää erilaisille vetytalouskoulutuksille. Turun ja Vaasan ammattikorkeakoulujen suosittu Vedyntuotanto ja vetytalouden arvoketjut – verkkokoulutus saa jatkoa syksyllä 2024 ja vastaa osaltaan kasvaneisiin osaamistarpeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme