SDP EDUSKUNTA

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, SDP:n Kimmo Kiljunen: Hallitus vie rauhantyöltä rahat ja käpertää Suomea sisäänpäin

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Hallituksen päätös poistaa budjetista rauhantyön tekemisen momentti on historiallisen lyhytnäköistä. Venäjä jatkaa sotatoimia Ukrainassa, Lähi-idässä jännitteet kasvavat ja väkivaltaisten konfliktien taso on korkeimmillaan sitten toisen maailmansodan, toteaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, SDP:n Kimmo Kiljunen.

– Tässä kavennetaan suomalaista kansalaisyhteiskuntaa erittäin rajulla otteella ja viedään rauhanjärjestöiltä kaikki edellytykset tehdä merkittävää työtä, Kiljunen sanoo.

Avustuksesta on vastannut oikeusministeriö. Päätös rauhanjärjestöjen tukien leikkaamisesta tehtiin yllättäen ja jo aikaisemmin kuluvana vuonna tukiin oli tehty 60 prosentin leikkaus edelliseen vuoteen nähden.

– Jo ensimmäiset päätökset olivat kertakaikkisen vääriä, mutta tässä viedään monen edellisen sukupolven työn jatkumiselta matto alta.

Presidentti Alexander Stubb on korostanut Suomen roolia rauhanvälityksen suurvaltana. Hallitus ei voi uskottavasti edustaa samaa linjaa, vaan se vie Suomen maakuvaa pikemminkin toiseen suuntaan.

– Ristiriita on selkeä. Hallituksen päätös käpertää Suomea sisäänpäin, Kiljunen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Kimmo KiljunenKansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja

Puh:050 511 3088

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sd-edustajat: Työttömyysturvan porrastus vie Suomea jälleen kauemmaksi muista pohjoismaista8.5.2024 15:35:39 EEST | Tiedote

Hallituksen työllisyyspoliittinen ajattelu näyttää lähtevän siitä, että uudet työpaikat syntyvät ensisijaisesti romuttamalla työttömyysturvan taso entistä kauemmaksi pohjoismaisesta tasosta. Ansioturvan porrastaminen rankaisee työttömyyden pitkittymisestä. Tämä osuu varsinkin niihin työttömiin, joilla on heikommat mahdollisuudet saada töitä. SDP:n työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sd-edustajat jättivät tänään eriävän mielipiteen hallituksen esitykseen työttömyysturvan porrastamisesta yhdessä vasemmistoliiton edustajan kanssa.

SDP:n Eloranta: Kirjailijoilta jää edelleen saamatta korvaus lähes miljoonasta saavutettavuuskirjaston lainasta vuosittain – missä viipyy hallituksen esitys?7.5.2024 11:06:05 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen saavutettavuuskirjasto Celian lainojen korvaamisesta kirjailijoille. Celia on valtion erikoiskirjasto, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa. Celia tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa, mm. äänikirjoina ja pistekirjoina. Näistä lainoista jää teknologiamuutoksen takia korvaamatta kirjailijoille lähes miljoona lainaa vuodessa. Eloranta pitää tärkeänä, että kirjailijoille taataan oikeudenmukainen korvaus kaikista lainausmuodoista.

Kutsu medialle: SDP:n vaihtoehto julkisen talouden tasapainottamiseksi 7.5. klo 137.5.2024 08:31:00 EEST | Kutsu

Tervetuloa mediatilaisuuteen, jossa esitellään SDP:n vaihtoehto julkisen talouden tasapainottamiseksi. Paikalla tilaisuudessa ovat puheenjohtaja Antti Lindtman, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sekä kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Joona Räsänen. Tilaisuus järjestetään Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmähuoneessa tiistaina 7.5.2024 klo 13.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye