Huoltovarmuustankkerit ovat jatkossakin Suomen lipun alla
Nestemäisten polttoainekuljetusten huoltovarmuutta turvataan jatkossakin Suomen lipun alla liikkuvilla aluksilla. Huoltovarmuuskeskus (HVK), Ilmarinen ja Neste ovat sopineet jatkavansa puitesopimusta, joka takaa neljän tankkerin ja kolmen hinaajan olevan kaikissa olosuhteissa Suomen omassa käytössä.
HVK:n, eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen, Neste Shipping Oy:n ja Neste Oyj:n välinen Navidom-järjestely on perustettu vuonna 2013. Järjestelyn taustalla on tarve turvata nestemäisten polttoaineiden kuljetusten huoltovarmuus myös yhteiskunnan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa sekä kuljetuskapasiteetin säilyminen kotimaisessa omistuksessa ja määräysvallassa.
Neste on vuokrannut alukset, neljä tankkeria ja kolme hinaajaa alukset omistavilta yhtiöiltä pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla. Alukset on rekisteröity Suomen alusrekisteriin. Normaalioloissa Neste käyttää aluksia omien tuotteidensa kuljetuksiin, mutta tarvittaessa alukset ovat hyödynnettävissä huoltovarmuustarkoituksiin.
Järjestelyn piirissä olevien alusten hallinnoinnista vastaavan Navidom Oy:n omistus jakautuu niin, että Neste Oyj omistaa 50 prosenttia, HVK ja Ilmarinen molemmat 25 prosenttia. HVK ja Ilmarinen omistavat molemmat 50 prosenttia alukset omistavista yhtiöistä. Järjestelystä koituu tuottoa HVK:lle ja Ilmariselle.
Navidom-järjestelyn puitesopimus ja liitännäiset sopimukset sekä alusyhtiöiden ja Nesteen väliset alusten vuokrasopimukset ovat päättymässä huhtikuun 2024 lopussa, nyt uusittu järjestely mahdollistaa toiminnan jatkamisen.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Hallintojohtaja Rain Mutka, Huoltovarmuuskeskus
Yhteydenotot assistentti Emmi Laaksosen kautta: emmi.laaksonen@nesa.fi, p. 029 505 1017
Tietoa Huoltovarmuuskeskuksesta
Huoltovarmuuskeskus (HVK) on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu sekä operatiivinen toiminta. Yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa HVK varmistaa, että yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus voidaan turvata kriisi- ja häiriötilanteissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Huoltovarmuuskeskus
Försörjningsberedskapscentralen betonar beredskap för tre hotscenarier i sin strategi26.4.2024 05:35:00 EEST | Tiedote
Försörjningsberedskapscentralens (FBC) nya strategi är inriktad på tre centrala hotscenarier: möjligheten till militär konflikt, omfattande påverkan och allvarliga störningar i den globala ekonomin. Planeringen av strategiperioden har styrts av det mycket osäkra världsläget och det ökade hotet från Ryssland.
Huoltovarmuuskeskus painottaa strategiassaan varautumista kolmeen uhkaskenaarioon26.4.2024 05:35:00 EEST | Tiedote
Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) uusi strategia vastaa kolmeen keskeiseen uhkaskenaarioon: sotilaallisen konfliktin mahdollisuuteen, laaja-alaiseen vaikuttamiseen ja globaalin talouden vakaviin häiriötilanteisiin. Strategiakauden suunnittelua on ohjannut erittäin epävarma maailmantilanne ja kasvanut Venäjän uhka.
Polttoaineet eivät Suomen varastoista lopu, jakelu turvattava myös jatkossa21.3.2024 18:08:22 EET | Tiedote
Suomessa on varastoissa moninkertainen määrä polttoaineita lakkojen aikaiseen tarpeeseen nähden. Polttoaineiden loppumisesta ei siis tarvitse olla huolissaan, eikä hamstraamiseen ole aihetta. Kun työtaistelu on nyt pitkittymässä, polttoaineiden jakelu olisi kyettävä turvaamaan jatkossakin, ennen kuin häiriöitä alkaa syntyä. Huoltovarmuuskeskus (HVK) katsoo, että polttoainejakelun lakkorajoja tulisi näin ollen tarkistaa.
Huoltovarmuus vaatii polttoainejakelun rajaamista lakon ulkopuolelle20.3.2024 18:34:20 EET | Tiedote
Työtaistelujen ilmoitettu pidentyminen heikentää todennäköisesti Suomen huoltovarmuutta ja hankaloittaa sen turvaamista. Vaikka polttoaineita Suomessa on ja niitä koko ajan valmistetaan, jakeluterminaalien kuuluminen lakon piiriin estää niiden saamista käyttöön. Työtaisteluista vastaavat liitot ovat vakuuttaneet, että huoltovarmuus turvataan. Huoltovarmuuskeskus (HVK) edellyttää, että tämä näkyy käytännössä kriittisten toimintojen rajaamisena lakon ulkopuolelle, laajemminkin kuin lentopolttoaineen osalta.
TIETO24-harjoitus kehittää yhteiskunnan varautumista hybridiuhkiin19.3.2024 12:16:27 EET | Tiedote
Tällä viikolla käynnistyvä TIETO24-harjoitus harjoittaa viranomaisten ja elinkeinoelämän yhteistoimintaa laajassa yhteiskunnan häiriötilanteessa. Mukaan harjoitukseen on ilmoittautunut yli 180 organisaatiota, ja huomion kohteena on tällä kerralla erityisesti energia-ala ja siihen kytkeytyvä logistiikka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme