Pappa ei muista on romaani muistisairaasta isoisästä teini-ikäisen lapsenlapsen silmin

Tiina Harvian romaani Pappa ei muista on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.
”Keinu oli kuin tekijänsä, hiljainen, ystävällinen ja tarvittaessa aina tukena. Sellaisena minä muistan pappani, vaikka pappa ei lopulta muistanut juuri mitään.”
Pappa ei muista on kertomus hullunkurisesta, raskaasta ja pelottavastakin arjesta Alzheimerin taudin ympärillä apsenlapsen silmin. Tarina kertoo tasapainottelusta totuuden ja kummallisten tapahtumien, ajantajun ja unohduksen rajamailla. Yhtäkkiä arki on sekava keitos isovanhempien ja teinin sairauksia, kiirettä, huolta ja koomisia tilanteita. Aikuisten velvoitteista vapaa nuori näkee asiat eri kulmasta. Kun rakas isovanhempi muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi, on teini huolissaan vanhemmistaan kahdessa polvessa. Siellä täällä on kuitenkin aina ripaus toivoa ja aurinkoisia päiviä.
Tiina Harvian esikoisromaani on lohduttava ja samastuttava teos kaikille niille, joilla on joku, josta huolehtia. Joku, jonka haluaa muistaa aina omana itsenään.
HARVIA, TIINA: Pappa ei muista
174 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789527584712
Ilmestymisaika: Huhtikuu 2024
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 591 6059info@momentumkirjat.fiJarkko MaliMyyntijohtajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 3688335jarkko@aviador.fiKuvat
Linkit
Momentum Kirjat
Suotie 15
05200 Rajamäki
Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat
Bändielämää, identiteettikysymyksiä ja kätkettyjä tunteita 80-luvun Suomessa8.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
"Mä luulen, et se ei oikein itsekään tiedä kumpaan sukupuoleen se kuuluu. Tai sit se hyvinkin tietää… eihän se mikään tyhmä tapaus oo… mut meillä muilla ei vaan oo mitään nimee sille sukupuolelle. Ties vaikka sil ei ois itelläänkään…”
Katariina Mansikkaniemen kaksikielinen lastenromaani on hyvän mielen kertomus lapsuuden alkuaineista26.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
”Sisällä tuvassa isoäiti opetti Annaa kuuntelemaan näkinkenkiä. Isoäidillä oli aina isoja, kaukaisilta meriltä tuotuja näkinkenkiä pyöreistä rantakivistä muuratun takan päällä. Kun näkinkengän laittoi korvalle, ei voinut kuin lumoutuneena pysähtyä kuuntelemaan ikiaikaista kohinaa, kaukaisten merten kuohuntaa.” “All'interno della casetta di campagna, la nonna insegnò ad Anna ad ascoltare le conchiglie. La nonna aveva sempre grandi conchiglie portate da mari lontani su un camino fatto di ciottoli di spiaggia. Se si metteva una conchiglia contro l'orecchio, non si poteva che restare ipnotizzati ad ascoltare il ronzio perpetuo dei mari lontani.” Katariina Mansikkaniemen lastenromaani Isoäidin vanavedessä – Sulla scia di nonna on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Samalla kun kirja on sukellus kielen ja kuvan maailmaan, se välittää pienen Annan ja hänen rakkaan isoäitinsä tarinan. Lapsen huomioiden ja isoäidin oppien ohella pääosaan pääsevät myös suomalainen luonto ja meri. Katariina
Mörkösuudelmia – rakkaustarina runokokoelman muodossa24.6.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Signe Koskisen runokokoelma Mörkösuudelmia on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.
Nelilampi kertoo tositarinan evakkoperheen pojan matkasta rakennusalan ammattilaiseksi24.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Nelilampi on lahtelaisen, elämäntyönsä rakennusalalla tehneen Keijo Känkäsen omaelämäkerta.
Noin yksi vuosi – elämää Kreikassa23.6.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Noin yksi vuosi on kertomus vuodesta, joka alkoi pelkillä menolipuilla Kreikkaan. Teos on kuvaus tuon vuoden tapahtumista, arkipäiväisistä kokemuksista tarunhohtoisessa maassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme