S-Pankin rahastolle toistamiseen Lipper-palkinto Pohjoismaiden parhaana
S-Pankki High Yield Eurooppa ESG Korko -sijoitusrahasto on saanut arvostetun Lipper-palkinnon kahdessa kategoriassa jo toista vuotta peräkkäin. Pekka Siltalan luotsaama rahasto oli Pohjoismaiden paras viiden ja kymmenen vuoden tarkastelujaksoilla.
S-Pankin High Yield -lainoihin sijoittava rahasto lukeutuu jälleen kerran luokkansa priimuksiin. Senior salkunhoitaja Pekka Siltalan hoitama S-Pankki High Yield Eurooppa ESG Korko -sijoitusrahasto on voittanut Refinitiv Lipper Fund Awards Nordic 2024 -palkinnot kahdessa kategoriassa. Rahasto palkittiin parhaana pohjoismaisena eurooppalaisiin High Yield -lainoihin sijoittavana rahastona viiden ja kymmenen vuoden tarkastelujaksoilla. Rahasto palkittiin Lipper-palkinnolla jo toista vuotta peräkkäin.
“Lipper on yksi alan arvostetuimmista palkinnoista. Olen iloinen, että rahasto on jälleen saanut näin kovatasoiset tunnustukset. Palkinnot kertovat paitsi rahastoja hoitavien salkunhoitajien ammattitaidosta myös siitä, että sijoittajille voidaan tuottaa lisäarvoa myös aktiivisen varainhoidon keinoin", S-Pankin senior rahastonhoitaja Pekka Siltala kommentoi palkintoja.
Markkinainformaatiota tuottava Refinitiv jakaa joka vuosi Lipper-palkintoja rahastoille, jotka ovat tuottaneet verrokkeihinsa nähden johdonmukaisesti ja vahvasti riskitasoonsa suhteutettuna. Palkinnot perustuvat Lipper Leader for Consistent Return -luokitukseen. Kyseessä on riippumaton, kvantitatiivinen ja riskikorjattu luokitus, jossa rahaston tuottohistoriaa tarkastellaan 3, 5 ja 10 vuoden aikajaksoilla. Lipper-palkinnot jaetaan omiensa sarjojensa parhaan Lipper Leader for Consistent Return -luokituksen saaneille rahastoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
S-Pankin viestintä
Puh:+358 10 767 9300viestinta@s-pankki.fihttps://www.s-pankki.fiKuvat
Linkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Pankki Kiinteistöjen hallinnoiman salkun lääkärikeskus uudistui peruskorjauksessa14.5.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Pihlajalinna Dextra Munkkivuoren lääkärikeskus on läpikäynyt laajan peruskorjauksen. Rakennus vastaa nyt entistäkin paremmin erityisesti päivystyspalvelujen tuottamisen tarpeisiin ja jatkaa pitkää perinnettään monipuolisten terveyspalvelujen kotina. Rakennus kuuluu Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian kiinteistösijoitussalkkuun, jota S-Pankki Kiinteistöt Oy hallinnoi.
S-gruppens och S-Bankens kunder kan nu använda S-Förmånskort Visa med Apple Pay och lägga till S-Förmånskort i Apple Plånbok23.4.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
S-gruppen och S-Banken möjliggör idag användningen av Apple Pay för kunder med S-Förmånskort Visa. Apple Pay är ett säkert och enkelt sätt att betala och gör att kunderna inte behöver ge sitt betalkort till någon annan, trycka på fysiska knappar eller betala kontant. Därtill skyddar iPhone alla transaktioner. Ägarkunder kommer även att kunna lägga till sina S-Förmånskort i Apple Plånbok, vilket gör att de kan använda sin iPhone eller Apple Watch för att samla Bonus.
S-ryhmän ja S-Pankin asiakkaat voivat nyt käyttää S-Etukortti Visa -korttia Apple Payssä ja lisätä S-Etukortin Applen Lompakkoon23.4.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä ja S-Pankki tuovat S-Etukortti Visa -asiakkailleen mahdollisuuden Apple Payn käyttöön. Se on turvallinen ja helppo maksutapa, joka auttaa asiakkaita välttämään maksukorttinsa luovuttamisen toiselle henkilölle, fyysisten painikkeiden koskettamisen tai käteisellä maksamisen. Siinä käytetään iPhone-puhelimen tehokkaita toimintoja jokaisen maksutapahtuman suojaamiseen. Asiakasomistajat voivat myös lisätä S-Etukorttinsa Applen Lompakkoon. Näin he voivat kerryttää Bonusta iPhone-puhelimellaan tai Apple Watch -älykellollaan.
Yhä useamman suomalaisen asuntolaina on S-Pankissa15.4.2024 15:01:17 EEST | Tiedote
Suomen Pankki julkaisi viime viikolla tilaston pankkien markkinaosuuksista asuntolainoissa viime vuoden lopussa. Vaikka asuntokauppojen tilanne on yhä rauhallinen, S-Pankki on onnistunut kasvattamaan markkinaosuuttaan asuntolainoissa.
S-Banken utökar utbudet av sina kapitalfonder – En ny Private Credit-fond på marknaden12.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote
S-Banken är det första företaget som lanserar det uppskattade kapitalförvaltningsbolaget Blackstones Private Credit-fond i Finland. Den nya specialplaceringsfonden ger även icke-institutionella investerare en enklare kanal till onoterade skuldinvesteringar än vad de konventionella kapitalfonderna ger.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme