ABC-lataus avaa noin 300 uutta latauspistettä tänä vuonna – suunnitteilla Suomen suurimmat ja tehokkaimmat julkiset latausasemat
30.4.2024 07:53:20 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallinen sähköautojen latausverkosto ABC-lataus kasvaa vauhdilla myös tänä vuonna. Latausasemien kokoja ja tehoja nostetaan uusille tasoille useiden osuuskauppojen alueilla ympäri Suomea. Hämeeseen avataan useampia isoja, lähes 30 suurteholatauspisteen asemia.

– Panostamme uusissa avauksissa ja asemien laajennuksissa erityisesti kohteisiin, joissa latauksen kysyntä on kovimmillaan. Jatkossa myös ruuhka-aikoina latauksen saatavuus paranee suosituimmilla asemilla. Suomen suurin teholatausverkostomme on jo kattavasti tarjolla eri puolilla maata, mutta jatkamme laajentumista kunnianhimoisesti, kertoo ABC-latauksesta SOK:lla vastaava Olli Tervonen.
Suurin osa noin 300:sta tänä vuonna avattavasta ABC-latauspisteestä on suurteholatauspisteitä.
Ensimmäiset megawattien tehoiset "jättiasemat” vilkkaiden väylien varrelle
Osuuskauppa Hämeenmaa avaa tänä vuonna ABC-latauksen ensimmäiset megawattien tehoiset asemat, kun se laajentaa suosittuja ABC-latausasemiaan Riihimäen, Lahden Renkomäen, Heinolan, Forssan ja Hämeenlinnan Tiiriön ABC-asemilla. Suunnitelmissa on laajentaa asemia 20 uudella latauspisteellä, ja nostaa asemien kokonaistehot kahteen megawattiin eli 2000 kilowattiin. Esimerkiksi Heinolan ABC-latausasemalla on uudistuksen jälkeen jopa 28 suurteholatauspistettä.
– Kyseiset asemat ovat Suomen suosituimpien joukossa. Hienoa, että voimme tuoda asiakkaillemme laajoja ja tehokkaita latausasemia kysynnän jatkuvasti kasvaessa. Näitä 20–30 latauspisteen ja teholtaan megawattikokoluokan asemia voi Suomen ja myös Euroopan mittakaavassa kutsua jättiasemiksi, Tervonen toteaa.
Asemien laajennukset otetaan käyttöön syksyn aikana. Myös muiden osuuskauppojen alueille on suunnitteilla kattavasti latausasemia, ja niistä kerrotaan lisää myöhemmin.
Laaja verkosto tekee sähköautolla matkustamisesta vaivatonta
ABC-latausverkostoon kuuluu tällä hetkellä jo yli 310 asemaa, joilla on yhteensä lähes 2 000 latauspistettä S-ryhmän toimipaikkojen yhteydessä. Puolet latauspisteistä tarjoaa teho- tai suurteholatausta.
ABC-lataus koetaan asiakkaiden keskuudessa muun muassa kattavimmaksi ja kotimaisista toimijoista toimintavarmimmaksi latausverkostoksi Suomessa.*
– Verkostomme kanssa ei tarvitse kokea range-ahdistusta eli pelkoa akkuvirran loppumisesta kesken matkan. ABC-latausverkosto on jo sen verran kattava, että rattiin uskaltaa hypätä myös ilman sen suurempia ennakkosuunnitelmia latauspaikkojen valinnasta. Lisäksi uudet 20–30 suurteholatauspisteen asemat pääväylien varrella varmistavat saatavuuden myös ruuhkahuippuina, Tervonen kertoo.
***
ABC-latausasemia on tällä hetkellä yhteensä 312 kappaletta, ja niissä on latauspisteitä 1935 autolle. Peruslatauspisteitä (teho max. 22 kW) on yhteensä 988, teholatauspisteitä (teho max. 100 kW) 243 ja suurteholatauspisteitä (teho max. 200 kW) 704 kappaletta.
ABC-lataus on Suomen suurin teholatausverkosto, ja se koetaan asiakkaiden keskuudessa kattavimmaksi ja kotimaisista toimijoista toimintavarmimmaksi latausverkostoksi Suomessa.*
ABC-latausasemia on Prisma-, S-market-, Sale- ja Alepa-myymälöiden sekä ABC-asemien ja Sokos Hotellien yhteydessä. Lähimmän ABC-latausaseman ja ajantasaisen verkoston voi tarkistaa ABC-mobiilista, jonka avulla lataus myös maksetaan kätevästi. Lisätietoa: https://www.abcasemat.fi/sahkoauton-lataus
* EPSI Rating -organisaation riippumaton tutkimus Latauspisteet 11/2023. Tutkimukseen haastateltiin Pohjoismaissa noin 3 000 asiakasta marraskuussa 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
Olli Tervonen, Head of eMobility, SOK Liikennekaupan ketjuohjaus
olli.tervonen@sok.fi
010 768 0938
Lisätietoja Osuuskauppa Hämeenmaan ABC-latausasemista:
Jouni Viljanen, talousjohtaja ja toimialajohtaja (ABC), Osuuskauppa Hämeenmaa
jouni.viljanen@sok.fi
0500 845 930
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
Kuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.
Pokémon-korttien myynti räjähti – syynä milleniaalien nostalgian kaipuu23.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Pokémon-korttien myyntiä kasvattaa milleniaalien kaipuu omiin nuoruusvuosiin. Samalla aktiiviharrastajat ja keräilijät ovat löytäneet kotimaisen verkkokaupan tarjonnan.
S-ryhmän digipalveluissa yli miljoona bonustapahtumaa kuukaudessa – verkkoasiointi kasvaa vauhdilla15.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S‑ryhmän digipalveluissa, kuten verkkokaupoissa ja ABC-mobiilissa, kirjataan jo yli miljoona bonustapahtumaa kuukaudessa. Myös mobiilin S-Etukortin käyttö yleistyy vauhdilla. Kasvu kertoo suomalaisten siirtymisestä monikanavaiseen asiointiin.
Viru-hotellin johtajaksi Teemu Kilpiä14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Teemu Kilpiä aloittaa Original Sokos Hotel Virun hotellinjohtajana. Aiemmin hän toimi Viron Prismojen maajohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme