
Artificial Intelligence Holdings käynnistää julkisen osakeannin – kasvukausi alkaa
Helsinki, Suomi – 1.5.2024. Artificial Intelligence Holdings Oy:n (AI360) osakeanti käynnistyy tänään, Vapun ja Valpurin päivänä. Osakeannin käynnistyminen 1.5.2024 symbolisoi sekä kasvukauden alkamista että yhteisen juhlan ja uudistumisen aikaa. Päivämäärä kuvastaa myös AI360 sitoutumista kasvuun ja innovatiivisuuteen.

Strateginen tekoälysijoitus
AIH on hallintayhtiö (tai holdingyhtiö) jonka ainoa tarkoitus on omistaa Luxemburgilaisen Bifin Sárl:n (”Bifin AI” tai ”Yhtiö”) osakkeita. AI360 osakeannista kertyvät nettovarat käytetään kokonaisuudessaan Bifin AI:n osakkeiden merkintään (29,6 miljoonan euron arvostuksella) sekä AI360 operatiivisten kulujen kattamiseen antia seuraavan viiden vuoden ajan. AI360 ulkona olevien osakkeiden arvo ennen osakeantia on 32 000 euroa ja välittömästi osakeannin jälkeen, annin toteutuessa täysimääräisesti, noin 8 miljoonaa euroa.
Bifin AI mullistaa osakemarkkinoille sijoittamisen
Bifin AI:n mullistava teknologia tuntee nimen SILK. SILK on Bifin AI:n suunnittelema ja kehittämä tekoälyalusta. SILK:n ydin on sentimenttianalyysissa, joka tekoälyä hyödyntäen kaivaa mm. uutisista ja muista julkaisuista olennaisen informaation, ja sitä hyödyntäen pyrkii ennustamaan markkinatrendejä ja optimoimaan sijoitusstrategioita. Floridan yliopiston hiljattain julkaisema tutkimus, joka saavutti 550% tuoton osakemarkkinoilla (huomioimatta kaupankäyntikustannuksia) analysoiden uutisia, on todiste siitä, että uutisvirran sentimenttiä analysoimalla voidaan saavuttaa huomattavaa etua osakemarkkinoilla perinteisiin sijoitusmenetelmiin verrattuna.
Bifin AI:n tekoälyjohtoinen hallinto uudistaa toimialan normeja. Tämä johtoryhmä, jota tukevat alan huippuasiantuntijat, on asettanut uudet standardit operatiiviselle tehokkuudelle. Bifin AI:n verkkosivustolta löytyy lisätietoa tekoälyjohtajistosta.
Osakeantiin liittyvät dokumentit
Osakeannin kokonaismäärä on alle 8 miljoonaa euroa. Osakeanti on suunniteltu EU:n esiteasetuksen ja Suomen lakien mukaan. AI360 on 26.4.2024 toimittanut Finassivalvonnalle antiin liittyvän perustietoasiakirjan. Perustietoasiakirja sekä muut osakeantiin liittyvät olennaiset asiakirjat, sekä yllä mainittu tutkimus, ovat saatavilla verkkosivustoltamme osoitteesta www.ai360.fi. Näissä asiakirjoissa on kuvattu mm. sijoittamiseen liittyviä riskejä.
Keskeistä tietoa osakeannista
Osakeannin vähimmäissijoitus on 5000 euroa. AI360:n edustaja on osana Bifin AI:n hallitusta (edellyttää Bifin AI:n hyväksyntää). Osakeanti myös laajentaa AI360:n sijoittajapohjaa.
- Yksinoikeus: Suora sijoittaminen Bifin AI:n ei ole yksityissijoittajalle mahdollista. Yksityissijoittajan ainoa tapa sijoittaa Bifin AI:n on sijoittaa tämän rakenteen kautta.
- Markkinaluottamus: Bifin AI on aikaisemmalla, alkuvaiheen sijoituskierroksella, saanut sijoittajilta noin 500 000 euroa omia pääomia. Tämä kuvastaa markkinoiden luottamusta yhtiöön.
- Strateginen vaikutus: AI360 pyrkii vaikuttamaan Bifin AI:n strategisiin päätöksiin. Pyrkimystä edesauttaa se, että osakeannin tullessa merkityksi täysimääräisesti muodostuu AI360:stä Bifin AI:n osakkuusyhtiö.
Sijoita tekoälyn tulevaisuuteen
AI360 kutsuu kaikki tekoälystä kiinnostuneet ja innostuneet sijoittajat ympäri Suomen tutustumaan tähän mahdollisuuteen. Osakeanti alkaa 1.5.2024, kevään ja kasvukauden kynnyksellä, kuvastaen tekoälyn vallankumouksen alkua sijoitusmarkkinoilla.
Lisätietoa yhtiöstä, tästä sijoitusmahdollisuudesta tai sopiaksesi puheluajan, ota yhteyttä:
www.ai360.fi tai sähköpostitse investors@ai360.fi
Osakeanti noudattaa EU:n esiteasetuksen ja Suomen lain säädöksiä. Vaadittava perustietoasiakirja on toimitettu Finanssivalvonnalle 26.4.2024. Kaikki osakeantiin liittyvät asiakirjat ovat saatavilla AI360:n verkkosivuilla, osoitteessa www.ai360.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sähköpostitse osoitteesta: investors@ai360.fi
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.