Kesän 2024 päällystystyöt alkavat (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo)
Tänä kesänä Itä-Suomessa tehdään runsaasti päällystystöitä. Ensimmäinen kohde käynnistyy Varkaudessa jo vapun jälkeisellä viikolla. Ajantasainen lista päällystettävistä kohteista löytyy Väyläviraston sivuilta.

Kesän 2024 päällystystyöt Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikennevastuualueella alkavat maanantaina 6.5.2024 Varkaudessa Vt 5 Tahkoranta - Varkaus työkohteella. Työt aloitetaan alustan kylmäjyrsinnällä jo edellisenä iltana sunnuntaina 5.5.
Päällystystyötä tehdään yötyönä. Ne kestävät noin kolme viikkoa. Kohteen eteläpäässä Kaislaharjun ja Kuvansin eritasoliittymien välillä liikenne joudutaan ohjaamaan osin kiertotielle maanteiden 4557 ja 4558 kautta. Myös ramppien päällystöiden aikana liikenne ohjataan lyhytaikaisesti kiertotielle.
Seuraavan viikon maanantaina 13.5. aloitetaan Vt 5 Matkus - Puijo välillä pohjoisen suuntaan menevän ajoradan varsinaisen ajokaistan päällystystyöt. Päällystystyöt tehdään yötyönä, kesto on noin viikko. Seuraavalla viikolla päällystetään yötyönä Vt 5 Petonen - Puijo välin etelään menevän ajoradan ohituskaista. Viikolla 22 aloitetaan Vt 9 Riistavesi - Tuusniemi välin päällystystyöt, joiden on suunniteltu valmistuvan viikolla 24.
Etelä-Savossa päällystystyöt aloitetaan maanantaina 13.5. Savonlinnassa Vt 14 Kyrönsalmi - Nojanmaa työkohteella. Seuraavalla viikolla työt jatkuvat yötyönä Vt 14 Nojanmaa - Herttuala välillä. Valtatie 14 välillä Herttuala - Kulennoinen päällystetään päivätyönä. Yhteensä noin 19 km pituisen osuuden päällystystöiden on suunniteltu valmistuvan viikon 23 loppuun mennessä.
Pohjois-Karjalassa päällystystyöt alkavat kesäkuun lopulla näillä näkymin työkohteella Kt 71 Kontiovaara - Puhos. Jo sitä ennen kuivatus- ja alustatöitä tehdään useilla myöhemmin kesän mittaan alkavilla päällystystyökohteilla.
Yötyökohteilla päällystystöitä tehdään pääsääntöisesti kello 18.00–06.00 välisenä aikana.
Muutakin tehdään kuin päällystetään
Etenkin seutu- ja yhdysteille tehdään päällystyksen lisäksi paljon kuivatuksen parantamistöitä. Näiden töiden vuoksi tiealueelta joudutaan poistamaan puustoa. Puustonpoistotyöt ovat alkaneet jo huhtikuussa. Niitä jatketaan paikoin pitkälle kesään.
Kuivatuksen parantamistöitä tehdään useilla työkohteilla viikosta 19 alkaen.
Alustatöitä sisältävillä kohteilla tehdään kuivatuksen parantamistöiden eli sivuojien kaivun, tarvittavien tierumpujen uusimisten ja puhdistusten lisäksi maakivien poistoa, tierakenteen kantavuuden parantamistyötä ja liikenteenjakajasaarekkeiden sekä tiekaiteiden uusimista.
Alustatyöt on suunniteltu siten, että sekoitusjyrsintä ja kantavan kerroksen lisääminen tehdään lähellä päällystystöiden alkamista, jolloin haitta murskepinnoista tienkäyttäjille olisi mahdollisimman lyhytaikainen.
Alkavana kesänä päällystystöitä Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikenne-vastuualueella tekevät Asfalttikallio Oy ja Peab Industri Oy.
Kesän aikana päällystystöitä tehdään paljon ja niistä voi aiheutua haittaa tienkäyttäjille. ELY-keskus toivoo tienkäyttäjiltä malttia sekä liikennejärjestelyjen noudattamista. Pidetään huoli työ- ja liikenneturvallisuudesta, sillä uudesta päällysteestä on pidempiaikainen hyöty kuin töistä aiheutuvasta hetkellisestä haitasta.
ELY-keskus tiedottaa päällystystöiden etenemisestä lisää alueittain kesän mittaan.
Päällystystyöt Itä-Suomessa (vayla.fi) Sivut sisältävät suunnitellun yleisaikataulun myöhemmin alkaville kohteille. Muutokset aikatauluun ovat mahdollisia.
Vuoden 2024 päällystyskohteet (arcgis.com) Karttasovellus, josta kohteet on helppo paikallistaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ELY-keskus
Projektipäällikkö Matti Antikainen
p. 0295 026 701, matti.antikainen(at)ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Kesän 2025 päällystystyöt alkavat maanantaina 12.5. (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo)7.5.2025 07:57:59 EEST | Tiedote
Kesän 2025 päällystystyöt Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikennevastuualueella alkavat maanantaina 12.5.2025 Kuopiossa moottoritien päällystyskohteilla vt 5 Pitkälahti – Puijo 221, vt 5 Savilahti – Päiväranta 112 ja vt 5 Kellolahti – Päiväranta 111. Nämä päällystystyöt tehdään yötyönä ja ne kestävät noin kaksi viikkoa.
Karsittu Green Energy Oy:n Huittisiin suunnitellun aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu (Satakunta, Varsinais-Suomi)6.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Karsittu Green Energy Oy:n Huittisten Karsitun alueelle suunnitteleman aurinkoenergiahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta.
Kylmyys hidastaa valkoposkihanhien kevätmuuttoa29.4.2025 13:59:55 EEST | Tiedote
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet hiljaisia valkoposkihanhien kevätmuutossa. Sunnuntaina 13.4. havaitun muuttoaallon jälkeen seuraava muuttoaalto saapui Suomeen vasta sunnuntain ja maanantain välisenä aikana 27.–28.4. Muuttoaaltojen välissä oli kylmä ja vastatuulinen jakso.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme