Hilla-Maaria Sipilä Espoon työllisyysjohtajaksi
Työllisyysjohtajana syyskuussa aloittava Hilla-Maaria Sipilä rakentaa uutta työllisyyden tulosyksikköä, joka tulee vastaamaan Espoon ja Kauniaisten työllisyysalueen lakisääteisistä ja muista työllisyyttä edistävistä palveluista 1.1.2025 alkaen noin 26 000 henkilöasiakkaalle ja alueen työnantajille.

Espoon työllisyysjohtajaksi on nimitetty Hilla-Maaria Sipilä (sosionomi YAMK, eMBA) 1.9.2024 alkaen.
Työllisyysjohtajan virka on uusi ja sijoittuu vuoden 2025 alussa aloittavaan työllisyyden tulosyksikköön osaksi elinvoiman tulosaluetta.
Sipilällä on pitkä kokemus työllisyydenhoidon johtotehtävistä. Hän on työskennellyt Espoon kaupungilla vuodesta 2009, joista viimeiset lähes viisi vuotta työllisyyspalvelupäällikkönä johtaen Espoon työllisyyden kuntakokeilua ja TE-uudistuksen valmistelua.
"Tuntuu erittäin hyvältä päästä rakentamaan uutta toimintaa ja organisaatiota. Työllisyyden edistämisestä tulee kaupungin peruspalvelua, jonka ympärille rakennamme palvelupolut oppilaitoksiin, työnantajiin, kaupungin toimialoille sekä koulutusten ja palveluntarjoajille. Tartun tehtävään innolla", sanoo Sipilä.
Työllisyysjohtajan virkaan haki 23 henkilöä, joista 20 täytti kelpoisuusvaatimukset. Valinnassa korostettiin työllisyysuudistuksen tuntemista kuntanäkökulmasta, johtamiskokemusta, muutosjohtamisen osaamista sekä kykyä johtaa isoa palvelukokonaisuutta.
Työllisyysjohtajan rekrytointi on lähtölaukaus uuden, vuoden 2025 alussa aloittavan työllisyyden tulosyksikön rakentamiseen. Tulosyksiköllä tulee olemaan henkilöstöä noin 370 ja sen rakentaminen etenee vaiheittain johdon rekrytoinnista tiimien muodostamiseen. Palveluiden järjestämisvastuu, henkilöstöä ja asiakkaat siirtyvät valtiolta vuoden 2025 alussa.
Uusi tulosyksikkö tulee palvelemaan työnantajia, työnhakijoita ja muita henkilöasiakkaita.
"Rakennamme uutta yhdessä verkoston kanssa ja otamme oppilaitokset ja työnantajat vahvasti mukaan. Haemme uusia ratkaisuja työllisyydenhoitoon ja elinvoiman lisäämiseen”, Sipilä lupaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hilla-Maaria SipiläTyöllisyyspalvelupäällikkö (työllisyysjohtaja 1.9.2024 alkaen)
Puh:+358 43 824 6624hilla-maaria.sipila@espoo.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme