Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tietomurron kohteena
2.5.2024 13:25:56 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan on kohdistunut tietomurto. Tämänhetkisen tiedon mukaan tietomurron tehnyt taho on saanut haltuunsa henkilöstön ja oppijoiden käyttäjätunnuksia ja sähköpostiosoitteita. Tietomurron tekijä ei ole saanut haltuunsa salasanoja, eikä ole päässyt käsiksi sähköpostien sisältöihin.
Tietomurto tuli kaupungin tietoon 30.4.2024. Asian selvittäminen aloitettiin välittömästi ja erilaiset suojaustoimenpiteet käynnistettiin.
“Tilanteen laajuutta on selvitetty vapun aikana ja selvitystyö jatkuu yhdessä sekä kaupungin että ulkoisten asiantuntijoiden kanssa. Luvattoman pääsyn tietoverkkoon mahdollistaneet järjestelmät on suljettu heti tilanteen havaitsemisen jälkeen. Lisäksi kaupunki on tehnyt teknisiä toimenpiteitä vahinkojen rajoittamiseksi ja vaihtanut salasanoja niissä kriittisissä järjestelmissä, joihin tietomurron tehneellä taholla on voinut olla pääsy”, kertoo Helsingin kaupungin digitalisaatiojohtaja Hannu Heikkinen.
“Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi olemme ohjeistaneet henkilöstöä esimerkiksi oikeanlaisesta toiminnasta esimerkiksi niin sanottujen kalasteluviestien osalta. Tietoliikenneyhteyksiä ja järjestelmäpalveluita saatetaan selvitystyön aikana joutua myös rajoittamaan nopealla aikataululla, jolloin työnteko saattaa tilapäisesti estyä”, Heikkinen kertoo.
Tietomurron laajuutta ja vaikutuksia selvitetään. Vaikka tietomurtoon liittyvä tietoliikenne on tullut ulkomailta, siitä ei vielä voida tehdä johtopäätöksiä tekijästä tai tekijän motiiveista.
Kaupunki on tehnyt ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle ja Traficomin Kyberturvallisuuskeskukselle sekä rikosilmoituksen poliisille.
Kaupunki tiedottaa lisää, kun selvitystyö etenee.
Tämä tiedote uutisoidaan hel.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Digitalisaatiojohtaja Hannu Heikkinen, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 050 575 5510, s-posti: hannu.a.heikkinen@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelman5.2.2026 00:02:24 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui 4. helmikuuta ja hyväksyi Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelman sekä kaavamuutoksen Kruunuhakaan. Kyselytunnilla valtuusto keskusteli katujen talvihoidosta sekä palvelutalojen turvallisuudesta.
Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen uudistava kaavaehdotus etenee valtuustoon2.2.2026 18:00:32 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 2. helmikuuta kokouksessaan Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu mahdollistaa alueen kehittämisen nykyistä elinvoimaisemmaksi, viihtyisämmäksi ja toiminnoiltaan monipuolisemmaksi kulttuurin ja kaupan alueeksi, jossa myös asutaan.
Stadin safka on toimittanut viidessä vuodessa lähes neljä miljoonaa kiloa hävikkiruokaa helsinkiläisten lautasille30.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Stadin safka on viidessä vuodessa kasvanut keskeiseksi osaksi Helsingin ruoka-apua. Vuodesta 2021 alkaen Stadin safka on toimittanut lähes neljä miljoonaa kiloa hävikkiruokaa ruoka-aputoimijoille ja kehittänyt ruoka-apua Helsingissä kohti yhteisöllisempiä ja yhdenvertaisempia toimintamalleja.
Helsinki tehostaa toimiaan asunnottomuuden vähentämiseksi28.1.2026 12:02:04 EET | Tiedote
Helsinki on onnistunut vähentämään asunnottomuutta merkittävästi viime vuosina. Perheiden asunnottomuus on lähes poistunut. Yksin elävien asunnottomien määrä kääntyi kuitenkin lievään kasvuun vuonna 2024 ja jatkoi kasvuaan viime vuonna. Helsinki on tästä kehityksestä erittäin huolestunut.
Pormestari Daniel Sazonovin ensimmäinen pormestarin asukasilta järjestetään Koskelassa 26. helmikuuta28.1.2026 10:08:01 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Koskelan nuorisotalossa torstaina 26.2.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme