Jyväskylän yliopiston uusiksi vararehtoreiksi on valittu Kaisa Miettinen ja Pasi Raiskinmäki
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on 2.5.2024 tehnyt päätöksen Kaisa Miettisen ja Pasi Raiskinmäen valinnasta vararehtoreiksi. Vararehtoreiden nelivuotiskausi alkaa 15.8.2024. Marja-Leena Laakso jatkaa koulutuksesta vastaavana vararehtorina.

FT Kaisa Miettinen on toiminut vuodesta 2007 lähtien teollisen optimoinnin professorina Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa. Kaisa Miettisen tutkimusala on monitavoiteoptimointi, päätösanalytiikka ja päätöksenteon tukeminen. Hän on ryhmineen kehittänyt menetelmiä ja työkaluja päätöksenteon tukemiseen tilanteissa, joissa on useita ristiriitaisia tavoitteita ja päätöksentekijän tulee löytää paras tasapaino.
Miettinen toimi Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta, infrastruktuureista ja yliopiston tutkijakoulusta vastaavana vararehtorina vuosina 2012–2017. Hän on toiminut yliopistokollegion puheenjohtajana vuodesta 2021 lähtien. Miettinen on työskennellyt aiemmin Helsingin kauppakorkeakoulussa, IIASA-tutkimuslaitoksessa Itävallassa ja Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa Tukholmassa.
FT Pasi Raiskinmäki on toiminut tutkimuspalveluiden kehittämisjohtajana Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2021 lähtien. Tätä ennen hän työskenteli Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Teknologiayksikön johtajana vastaten insinööri- ja agrologikoulutuksesta sekä näihin liittyvästä tutkimus- ja kehitystyöstä.
Raiskinmäki on väitellyt Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselta ja työskennellyt myös fysiikan laitoksella ja VTT:llä tutkijana. Hän on työskennellyt lukuisissa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan projekteissa tutkijana ja projektipäällikkönä sekä TKI-toiminnan kehittämistehtävissä.
Kaisa Miettinen johtaa jatkossa Jyväskylän yliopiston tutkimusta, tohtorikoulutusta ja innovaatiotoimintaa. Pasi Raiskinmäki johtaa yhteiskunnallista vuorovaikutusta, erityisesti kumppanuuksiin ja tutkimusyhteistyöhön liittyen sekä niihin kytkeytyvää jatkuvan oppimisen toimintaa. Vararehtorien tarkempi työnjako määritellään, kun henkilöt ovat aloittaneet tehtävissään.
”Kaisa Miettisellä on syvällinen ja laaja-alainen kokemus tiedeyliopiston tutkimustoiminnan johtamisesta, tohtorikoulutuksen kehittämisestä sekä yliopistokentästä. Pasi Raiskinmäellä on monipuolinen ja vankka osaaminen tutkimustoiminnasta sekä yritysyhteistyöstä niin yliopisto- kuin ammattikorkeakoulusektorilta. Kaisa ja Pasi tuovat arvokkaan lisän yliopiston edelleen kehittämiseen ja sen johtamiseen”, sanoo rehtori Jari Ojala.
Lisätietoja
Rehtori Jari Ojala, puh. 0400 247 387, jari.ojala@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiKuvat
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Sivistys puhututtaa Jyväskylän Kesässä – puheohjelma on julkaistu7.5.2025 08:37:38 EEST | Tiedote
Vuonna 2025, Jyväskylän Kesän 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Tämän vuoden puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä polarisoituvaa ja polarisoitunutta sivistystä, sivistyneen keskustelun tuomaa vapautta ja vastuuta, ylikuluttamisen syitä ja seurauksia, sekä Suomen sivistyspääoman tilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme