Päijänne tulvii – ranta-asukkaiden kannattaa varautua
Päijänteen vedenpinta on nousussa ja saavuttaa huippunsa kesäkuun aikana. Pinnan odotetaan nousevan nykyisestä vielä noin 40 senttimetriä. Ranta-asukkaiden on syytä varautua tulvan nousuun siivoamalla veden mukana helposti lähtevä irtaimisto rannoilta sekä varmistaa laiturien ja veneiden kiinnitykset. Myös muilla Päijät-Hämeen järvillä vedenkorkeus voi nousta poikkeuksellisiin lukemiin.

Veden pinta nousee edelleen
Päijänteen (vesi.fi) vedenkorkeus on nyt noin NN +78,50 metriä, joka on yli 40 senttimetriä vuodenaikaan nähden tavallista korkeammalla. Vedenkorkeuteen ovat vaikuttaneet haastavat hydrologiset olosuhteet ja talven tulvaongelmat Kymijoen alaosalla. Päijänteen vedenkorkeuden ennustetaan olevan korkeimmillaan kesäkuun alussa ja pysyvän korkealla koko kesäkuun ajan. Korkeimmillaan tulvan ennustetaan nousevan tasolle NN +78,90 metriä, joka vastaa toistuvuudeltaan noin kymmenen vuoden välein toistuvaa tulvaa. Vedenpinnan nousua yritetään hillitä juoksuttamalla Kalkkisista (vesi.fi) vettä koko kapasiteetilla. Kalkkisten virtaama tulee pysymään suurena, noin 400 kuutiometriä sekunnissa pitkälle kesään, kunnes Päijänteen vedenpinta saadaan laskemaan tavanomaiselle tasolle. Suurella virtaamalla voi olla vaikutusta vesistöissä Kalkkisten alapuolella.
Jääsjärven (vesi.fi) vedenkorkeus on nyt noin 30 senttimetriä korkeammalla kuin tavallisesti kevään tulvahuipussa. Yhtä korkealle Jääsjärvi nousee vain noin 10–15 vuoden välein. Nuoramoisjärvellä (vesi.fi) vedenkorkeus on lähes 20 senttimetriä vuodenajan tavanomaista korkeammalla. Sekä Jääsjärven että Nuoramoisjärven vedenkorkeuksien arvioidaan kääntyvän laskuun lähipäivinä. Iitin Pyhäjärvellä (vesi.fi) vedenpinta on vuodenajan tavanomaiseen nähden noin 40 senttimetriä korkeammalla, ja sen ennakoidaan pysyvän korkealla, kunnes juoksutusta Kalkkisista voidaan pienentää.
Varaudu korkeisiin vedenkorkeuksiin
Asukkaiden ja yritysten omalla vastuulla on suojella itseään ja omaisuuttaan tulvilta. Siksi ranta-asukkaiden kannattaa varautua tulvaan siivoamalla rannoilta veden varaan jäävää irtaimistoa ja varmistaa laiturien ja veneiden kiinnitykset. Ohjeita omatoimiseen varautumiseen sekä omaisuuden suojaamiseen löytyy vesi.fi-sivustolta: https://www.vesi.fi/teemasivu/teemana-tulviin-varautuminen/.
Lisäksi on syytä muistaa, että tulvavedessä liikkumista tulee välttää. Virtaava vesi on voimakasta ja voi kaataa kulkijan jo matalillakin vesisyvyyksillä. Tierakenteiden rikkoutumista ei välttämättä havaitse samean tulvaveden alta, joten veden peittämällä tiellä liikkumista tulee harkita tarkkaan.
Ajankohtaista vesitilannetta voi seurata alla olevien linkkien kautta:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jukka Sainio, vesitalousasiantuntija, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 064
Tiedotus:
Hämeen ELY-keskuksen viestintä, tiedotus.hame@ely-keskus.fi
Kuvat

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
”Edistämme omalta osaltamme kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta” – Kevään viljelijätukikoulutukset päätökseen30.4.2025 14:40:21 EEST | Tiedote
Keväinen viljelijätukikoulutusten kierros Päijät- ja Kanta-Hämeessä on saatu päätökseen. Tukikoulutukset keräsivät satoja osallistujia ympäri maakuntien yhteen sekä paikan päälle läsnätilaisuuksiin että Teams-linjoille etäkoulutuksen merkeissä.
Lontilan silta Hämeenlinnassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 6.5. klo 17.0029.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Lontilantie (tie 13693) Hämeenlinnassa katkaistaan liikenteeltä Lontilan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Hämeen viipyilevät kehitysnäkymät29.4.2025 12:06:59 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön 29.4.2025 julkaiseman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Hämeen elinkeinoelämän kehitysnäkymät ovat edelleen odottavat. Vaikka kevään näkymät eivät ole juurikaan kohentuneet viime syksystä, puolustusteollisuuden kasvu, uudet koulutusavaukset ja saadut tunnustuspalkinnot tuovat positiivisiakin näkymiä.
Energiasektorin puhdistuessa katseet kääntyvät tulevina vuosina tieliikenteen päästövähennyksiin28.4.2025 09:44:09 EEST | Tiedote
Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuodesta 2005 alkaen yhteensä jo 42 prosenttia. Päästöjen seurantatiedot on koottu tuoreeseen Hämeen ELY-keskuksen ilmastokertomukseen, jossa kuvataan ELY-keskuksen roolia ilmastotyössä.
Hämeenlinnassa Aurinkonlähteen risteyssiltojen W ja E korjaustyöt alkavat 5.5.202528.4.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
ELY-keskus korjauttaa Aurinkolähteen risteyssillat Hämeenlinnassa kesällä 2025. Korjaustyöt koskevat Aurinkolähteen risteyssiltoja W (U-2818) ja E (U-3275), jotka sijaitsevat kohdassa, missä Valtatie 3 ylittää Auringonlähteenkadun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme