Suun terveydenhuollon palvelut tuodaan lähelle asukkaita - Pohteen ensimmäinen liikkuva hammashoitola Pohdent käyttöön Vaalassa
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella kehitetään liikkuvia suun terveydenhuollon palveluja. Ensimmäinen liikkuva hammashoitola otetaan käyttöön Vaalassa. Avoimien ovien tapahtumaa vietetään 8.5.2024.

Kehittämistyöllä palveluja pyritään tuomaan lähemmäksi asukkaita, ja tarjoamaan niitä jatkossa myös asukkaiden arkiympäristössä. Tavoitteena on turvata suun terveydenhuollon palvelujen saanti ja hoidon jatkuvuus Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Näin saadaan tuettua oikea-aikaista hoitoon pääsyä ja madallettua asukkaiden kynnystä hakeutua palveluihin. Liikkuvien yksiköiden nimeksi Pohteella valittiin liikkuva hammashoitola Pohdent.
Suun terveydenhuollon liikkuvien palvelujen yhteistyökumppanin osalta tehtiin Pohteella kilpailutus alkuvuodesta 2024. Kilpailutuksen voitti Dentson Oy, joka toimittaa kaikki suun terveydenhuollon liikkuvat yksiköt Pohteelle.
Pohteen ensimmäinen suun terveydenhuollon liikkuva yksikkö otetaan käyttöön Vaalassa toukokuussa 2024. Vaalan terveyskeskuksen yhteydessä oleva yksikkö täydentää terveyskeskuksessa tapahtuvaa suun terveydenhuollon toimintaa ja tarjoaa mahdollisuuden testata liikkuvan yksikön toimintaa käytännössä.
– Vaalan tapauksessa tämä liikkuva yksikkö ei lähtökohtaisesti liiku, vaan se on paikoillaan Vaalan terveyskeskuksen yhteydessä. Tällä pyritään varmistamaan terveysturvalliset olosuhteet Vaalan suun terveydenhuollon henkilöstölle. Liikkuvan yksikön varustelu vastaa tavallista suun terveydenhuollon tilaa ja siellä voidaan toteuttaa lähes samoja palveluja kuin terveyskeskuksissa, kertoo ylihammaslääkäri Aappo Keränen.
Avoimien ovien tapahtumassa 8.5.2024 Pohteen alueen asukkaat ovat tervetulleita tutustumaan Pohdentiin
Liikkuva hammashoitola Pohdent tuotiin Vaalan terveyskeskuksen pihalle torstaina 2.5.2024. Avoimien ovien tapahtumaa vietetään keskiviikkona 8.5.2024 kello 12.30-14.00 terveyskeskuksen pihalla (Kolehmaisentie 5). Kaikki Pohteen alueen asukkaat ja muut kiinnostuneet voivat tällöin tulla tutustumaan yksikköön. Paikalla avoimien ovien tapahtumassa on myös Vaalan kunnan edustajia. Varsinainen työskentely liikkuvassa hammashoitolassa aloitetaan mahdollisesti maanantaina 13.5.2024.
Asiakkaat varaavat ajan hammashoitoon normaaliin tapaan Iin, Utajärven, Pudasjärven ja Vaalan keskitetystä puhelinnumerosta 08 669 2770. Ajanvarausnumero on auki maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Osa Vaalan suun terveydenhuollon asiakkaista hoidetaan jatkossa terveyskeskuksessa ja osa liikkuvassa hammashoitolassa. Vaalan hammashoitolaan saavutaan tavalliseen tapaan ja hoitohenkilökunta ohjaa asiakkaan odotustilasta oikeaan hoitotilaan.
Muualla Suomessa käyttöön otetut suun terveydenhuollon liikkuvat yksiköt ovat saaneet paljon positiivista palautetta. Sitä on saatu erityisesti palvelun saavutettavuuteen ja palvelujen sujuvuuteen liittyen. Myös vanhempien mahdollisuus osallistua paremmin lasten suun terveydenhoitokäynteihin on koettu hyvänä.
– Liikkuvat klinikat soveltuvat erinomaisesti peruspalvelujen tuottamiseen missä tahansa, vuodenajasta riippumatta. Hienoa, että yhteistyössä Pohteen kanssa voimme tarjota palveluja entistä lähemmäs asukkaita ja käyttäjiä. Liikkuvista klinikoista on saatu valtavan hyvää palautetta esimerkiksi Keski-Suomesta, niiden joustavuuden ja esteettömyyden vuoksi. Esimerkiksi kouluikäisten vanhemmat ovat olleet todella tyytyväisiä, koska kesken työpäivän tapahtuva kuskaaminen on loppunut kokonaan. Liikkuvan klinikan sijainti koulun välittömässä yhteydessä on mahdollistanut tämän, kertoo Matti Selkämaa Dentson Oy:stä.
– Vaalassa pääsemme testaamaan, miten yksikkö toimii työtilana. Syksylle suunnitellaan toisen suun terveydenhuollon liikkuvan yksikön hankintaa, jolla päästäisiin testaamaan sitten liikuteltavuuttakin. Tämän yksikön toiminta-alue on kuitenkin eri kuin Vaala ja tiedotamme siitä myöhemmin tarkemmin, kertoo projektipäällikkö Essi Järvinen.
Lisätietoja Suomen kestävän kasvun ohjelmasta
Suun terveydenhuollon liikkuvien palvelujen kehittämistyötä tehdään Pohteella osana RRP2-hankekokonaisuutta. Hankkeen avulla kiinnitetään erityishuomiota heikossa ja haavoittuvassa asemassa olevien hoitoon pääsyn edistämiseen toimintaa kehittämällä ja digitaalisia ratkaisuja monipuolisesti hyödyntämällä. Hankkeen pääpaino on peruspalveluiden kehittämisessä.
Suomen kestävän kasvun ohjelmalla (RRP – recovery and resilience plan) tuetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (NextGenerationEU). Pilarin 4 ja osin pilarin 3 rahoituksesta Suomessa vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Ohjelmaa toimeenpannaan kaikilla hyvinvointialueilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aappo KeränenYlihammaslääkäri, Pohde
Puh:0444971194aappo.keranen@pohde.fiEssi JärvinenPohde / Projektipäällikkö
Puh:0503080720essi.jarvinen@pohde.fiReetta PesonenVastaava hammaslääkäri, Pohde
Puh:0403185601reetta.e.pesonen@pohde.fiKuvat
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Pohde korjaa puutteita opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisessä28.4.2025 07:02:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle Pohteelle huomautuksen opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisestä, koska lakisääteiset opiskeluhuollon psykologipalvelut eivät ole toteutuneet yhdenvertaisesti koko alueella. Pohde on ryhtynyt toimiin palvelujen saatavuuden parantamiseksi.
Muutoksia Pohteen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköihin Limingassa ja Tyrnävällä25.4.2025 11:05:37 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjamaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten palvelujen ja vammaispalvelujen toimialueille. Muutokset koskevat Limingassa sijaitsevaa palvelukoti Pajusirkkua, joka on palveluasumisen yksikkö sekä Tyrnävällä sijaitsevaa vammaispalvelujen asumisyksikköä. Suunnitelmiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 24.4.2025.
Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueelle suunnitteilla muutoksia24.4.2025 09:33:24 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde suunnittelee muutoksia perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYSPsykiatria –toimialueelle. Suunnitelmat perustuvat talousarvion linjauksiin ja niillä tavoitellaan muun muassa yhdenmukaista palvelujen saatavuutta Pohteen alueella. Koska suunnitelmiin sisältyy henkilöstövaikutuksia, Pohde käynnisti yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa torstaina 24.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme