SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän uusin tuulivoimainvestointi pystytysvaiheessa Eurajoen Luvialla

Jaa

S-ryhmän uusin tuulipuisto rakentuu parhaillaan Eurajoen Luvialla. Tuulipuiston 13 voimalaa valmistuvat tuotantokuntoon vuoden 2024 aikana.  Uusin tuulipuisto on jatkumoa osuuskauppojen pitkäjänteisille investoinneille oman uusiutuvan sähköntuotannon lisäämiseksi. Tuulivoimaloiden erikoiskuljetukset aiheuttavat toukokuussa alueen liikenteelle poikkeusjärjestelyjä.

Tuulivoimaloiden osien kuljetukset aiheuttavat liikenteessä poikkeusjärjestelyjä toukokuun aikana.
Tuulivoimaloiden osien kuljetukset aiheuttavat liikenteessä poikkeusjärjestelyjä toukokuun aikana. Silvasti

Tuulipuiston rakennustyöt Eurajoen Luvialla ovat edenneet tuulivoimaloiden toimitusvaiheeseen. Valmistuttuaan uusin tuulipuisto kattaa noin viidenneksen kaupparyhmän sähköntarpeesta. Hanke on jatkumoa osuuskauppojen pitkäjänteisille investoinneille oman uusiutuvan sähköntuotannon lisäämiseksi. Kuluneen kymmenen vuoden aikana S-ryhmä on ollut yksi suurimmista kotimaisista tuulivoimatuotannon rakennuttajista ja investoinut noin 500 miljoonaa euroa tuulivoimaan.

Tuulivoimaloiden osien kuljetukset aiheuttavat liikenteessä poikkeusjärjestelyjä toukokuun aikana

Puisto koostuu kolmestatoista 6,2 MW Vestaksen Enventus V162 -tuulivoimalasta. Erikoiskuljetukset aiheuttavat liikenteessä poikkeusjärjestelyjä ja vaativat varovaisuutta alueella liikkuvilta. Voimaloiden osien kuljetus alkoi 6.5. Porin satamasta Hangassuon kautta Oosinselän tuulipuiston alueelle. Kuljetukset kestävät arviolta toukokuun ajan.

Eurajoen Luvian tuulivoimaloiden valmistaja ja pystytyksen pääurakoitsija on tanskalainen Vestas, ja tuulivoimaloiden kuljetuksesta Vestaksen alihankkijana vastaa Kuljetusliike Ville Silvasti Oy. 

Investoinnit uusiutuvaan energiaan jatkuvat

Luvialla selvitetään myös mahdollisuutta teollisen mittakaavan aurinkosähkön tuotantoon, jolloin aurinkosähköä voitaisiin siirtää samaa infrastruktuuria hyödyntämällä muualle käytettäväksi. Tällä hetkellä S-ryhmällä on 62 tuulivoimalaa sekä noin 120 000 aurinkopaneelia eri toimipaikoissa. Investoinnit paikalliseen aurinkosähköön jatkuvat.

S-ryhmällä on kunnianhimoiset päästötavoitteet koko arvoketjulle. Net Zero -tavoite tarkoittaa oman toiminnan ja arvoketjun ilmastopäästöjen vähentämistä nettonollaan vuonna 2050. Välietapin tavoitteena on olla oman toiminnan osalta hiilinegatiivinen vuonna 2025 sekä vähentää oman toiminnan ilmastopäästöjä 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä.

Lisätietoja:
Maija Henell, energiajohtaja, S-ryhmä, maija.henell(at)sok.fi, puh. 044 723 7152 (S-ryhmän energiakokonaisuus)

Jarkko Finnilä / Carelin Oy, omistajainsinööri, jarkko.finnila(at)carelin.fi, puh. 044 425 4351 (S-ryhmän projektin valvonta)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

SOK:n viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään – S-ryhmä valjastaa suurimman valttinsa asiakasomistajien eduksi7.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote

Asiakkaat voivat tulevaisuudessa noutaa Prisman ja Sokoksen verkkokaupan ostoksensa S-ryhmän ruokakauppoihin tulevista ässänvihreistä noutolokerikoista ympäri Suomen. S-ryhmässä on kehitetty suosittua käyttötavarakaupan verkkokauppojen myymälänoutoa usean vuoden ajan ja tällä hetkellä myymälänouto toimii Prismoissa ja Sokoksissa. Tulevina vuosina mukaan valjastetaan S-ryhmän ainutlaatuisen laaja toimipaikkaverkosto, jotta asiakkaiden arki helpottuu entisestään. Tarkoituksena on toimittaa tuotteet asiakkaille nopeasti, edullisesti ja harppauksen ekologisemmin.

S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye