Jarno Vesalan Pysähdys on tämänvuotinen Tammerlammen kesäteos
Tammerlammen tämän vuotinen kesäteos julkistettiin lauantaina 4.5. klo 18 osana Tampereen taidemuseon Museoiden yön ohjelmaa. Tämän kesän teos on kuvataiteilija Jarno Vesalan koskettava installaatio Pysähdys, jossa realistisen kokoinen ikääntynyt pariskunta halaa toisiaan sateenvarjon alla. Kesäveistos on kaupunkilaisten ilona aina syys-lokakuuhun saakka.

Kuvataiteilija Jarno Vesalan teos Pysähdys on asetelmaltaan klassisen romanttinen puistoineen: pieni kohtaus, joka on tallentunut aidatulla Tammerlammella kuin vesipintaiselle näyttämölle. Suunnittelun ja tarinan lähtökohtana on toiminut Tammerlammen ympäristö eli itse lampi, suihkulähde ja puistoalue.
Pysähdys-teoksessa kaksi ihmishahmoa halaa toisiaan sateenvarjon alla kuin suojautuneena suihkulähteen "sateelta". Mistä he ovat tulossa ja minne he ovat menossa? He ovat kuin vahingossa lampeen eksyneitä ja sateen yllättämiä, mutta heillä ei selvästi ole hätää. Realistisen kokoiset ihmisveistokset ovat kuin ketkä tahansa puistossa kulkijat. Hahmot ovat pysähtyneet suojaan tai turvaan, mutta pysähdys on heidän oma hetkensä.
Jarno Vesala on halunnut toteuttaa teoksen, joka pysäyttää ja rauhoittaa, mutta toisaalta sulautuu ympäristöön ja sen käyttäjäkuntaan.
- Halusin tuoda ohikulkijoille helposti lähestyttäviä elementtejä, jotka tuovat lämpöä ja lohtua tässä ajassa, sekä korostaa myös pienten hetkien merkityksellisyyttä, Vesala kertoo.
Kiinnostava lähtökohta oli myös Tammerlampea kiertävä aita. Kun teos sijoittuu keskelle lampea, antaa ympäröivä vesialue teokselle tilaa hengittää.
- Vesialue muuttuu osaksi teosta, jolloin teoksen pienieleinen tapahtuma saa ison huomion, Vesala pohtii.
Vesalan installaatio elää vuorokauden valon mukaisesti Tammerlammessa toukokuun alusta syksyyn saakka, mikä tuo mielenkiintoista ja hienovaraista muutosta teoksen tunnelmaan ja tarinaan. Lokakuussa suihkulähde suljetaan ja teos siirtyy taiteilijan omistukseen.
Teostiedot:
Jarno Vesala: Pysähdys, 2024, installaatio
akryylihartsi, polyuretaani, metalli, valmisesineet
Noin s100 x l100x k 200 cm
Taustaa
Tampereen taidemuseo on esitellyt hotelli Tammerin edustan Tammerlammessa veistotaidetta kesästä 2010 lähtien yhteistyössä Tampereen Infran kanssa. Kesäveistos on esillä toukokuusta syys-lokakuuhun saakka, jolloin lampi tyhjennetään talven varten.
Taiteilijasta
Kuvataiteilija Jarno Vesala (s. 1977) tunnetaan installaatioistaan, joissa yhdistyy ennen kaikkea kuvanveisto ja liikkuva kuva, usein myös ääni. Vesala on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2004. Hänet valittiin vuonna 2013 Vuoden nuoreksi taiteilijaksi, jolloin hänellä oli laaja yksityisnäyttely Tampereen taidemuseossa. Tämän jälkeen Vesalan teoksiaan on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä. Viime vuoden vaihteessa hänellä oli laaja yksityisnäyttely Salon taidemuseon Veturitallissa. Hänen teoksiaan kuuluu Tampereen taidemuseon kokoelmiin ja useiden muiden taidemuseoiden kokoelmiin. Jarno Vesala asuu ja työskentelee Nokialla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Kangas
museoamanuenssi
+ 358 40 80168 73
johanna.t.kangas@tampere.fi
Tampereen taidemuseo
Jarno Vesala
kuvataiteilija
+358 44 508 4026
jarno.vesala@gmail.com
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Valogalleria 2025: Tove Janssonin ensimmäinen muumitarina valotaiteena Tampereella6.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Muumi 80 -juhlavuoden kunniaksi Tampereen taidemuseon kokoelmataiteilija Tove Jansson on valittu vuoden 2025 Valogallerian taiteilijaksi. Keskustan rakennusten seiniin heijastettava valotaidekokonaisuus kantaa nimeä Muumien matka kotiin. Kuvitukset on valittu Janssonin ensimmäisestä muumitarinasta. Valogalleria on osa lokakuussa avautuvien Tampereen Valoviikkojen kokonaisuutta.
Hanna Haaslahden mediateos saa ensiesityksensä Tampereen taidemuseossa4.9.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisesti tunnetun mediataiteilijan Hanna Haaslahden uusi teos Kaltaiset on immersiivinen installaatio, jossa yleisöstä tulee virtuaalisesti luodun perheen esivanhempia. Katsojista luodaan uudenlaisen portaalin kautta kaksoisolentoja, joiden kasvot yhdistyvät ainutlaatuisen, virtuaalisen sukulinjan jatkajiksi.
Vuoden nuoren taiteilijan Man Yaun näyttely avautuu Tampereen taidemuseossa 27.9.20254.9.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseon syksyn päänäyttelyssä nähdään Vuoden 2025 nuoren taiteilijan Man Yaun teoksia vuosilta 2011–2025, aina varhaisista opiskeluaikaisista prototyypeistä viimeaikaisiin teoskokonaisuuksiin. Yau käyttää teoksissaan monipuolisesti erilaisia materiaaleja ja hyödyntää arkisista ympäristöistä tunnistettavia muotoja sekä esineitä. Kesän aikana valmistuneet Peep show -sarjan veistokset esitetään nyt kokonaisuutena ensimmäistä kertaa.
TAMKin julkinen valoteos siirrettiin kuntokartoitusta varten25.8.2025 14:03:09 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseo on siirtänyt Näkökulma-nimisen valotaideteoksen Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) pihalta Museoiden kokoelmakeskukseen kuntotarkastusta varten. Tülay Schakirin ja Tomi Perkon suunnittelema Näkökulma voitti ammattikorkeakoulun taidekilpailun, ja se valmistui vuonna 2004.
Tampereen Satakunnankadun kiertoliittymään sijoittuva teos ”Valo joka ei sammu” valmistuu26.5.2025 13:43:52 EEST | Tiedote
Satakunnankadun kiertoliittymään valittu Akseli Leinosen teos ”Valo joka ei sammu” on valmistumassa. Teos asennetaan paikoilleen yötöinä 26.5.–28.5. Teoksen ja kiertoliittymän pintojen muodostama kokonaisuus on valmis elokuun alkuun mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme