SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kvarnström ja Kiljunen: Hallitus leikkaa rauhankyyhkyiltä siivet

4.5.2024 10:00:58 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustajat Johan Kvarnström ja Kimmo Kiljunen ovat tyrmistyneitä oikeistohallituksen päätöksestä lakkauttaa rauhantyön valtionavustukset Suomessa:

– Tämä on historiallisen lyhytnäköistä politiikkaa aikana, jolloin Venäjä jatkaa sotatoimiaan Ukrainassa, Lähi-idän jännitteet kasvavat ja väkivaltaisten konfliktien taso on korkeimmillaan sitten toisen maailmansodan. 

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Hallitus päätti poistaa budjetista rauhantyön tekemisen momentin. Avustuksesta vastaa oikeusministeriö, jonka myöntämän yleistuen turvin rauhanjärjestöt ovat pystyneet pyörittämään toimintansa perusrakenteita. Rahoitus on ollut tänä vuonna noin 325 000 euroa ja se on jo vähentynyt 62 % viimevuotisesta.

– Rauhantyön rahoituksen lakkauttaminen on hyvin pieni säästö valtion budjetissa, mutta valtava takaisku järjestöille. Rauhanjärjestöt ovat erittäin ajankohtaisten asioiden asiantuntijoita ja ne tuovat keskusteluun ja asioiden käsittelyyn monipuolisia näkökulmia. Kyse ei ole siitä, kuka on oikeassa, vaan siitä, että kaikki asiaan liittyvät näkemykset tulevat esiin. En olisi uskonut, että näiden järjestöjen toimintaedellytykset voivat vaarantua Suomessa, Kvarnström sanoo.

Suomella on pitkät perinteet rauhantyössä ja sen osaaminen on myös kansainvälisesti tunnistettua. Suomalaiset järjestöt ovat olleet mukana viidessä eri Nobelin rauhanpalkinnolla palkitussa toiminnassa.  Myös tasavallan presidentti Alexander Stubb on korostanut Suomen roolia rauhanvälityksen suurvaltana.

– Miksi hallitus ei halua jatkaa tätä linjaa, vaan vie Suomen maakuvaa ja vaikuttavuutta aivan päinvastaiseen suuntaan? Yhdellä päätöksellä viedään rauhanjärjestöiltä edellytykset jatkaa useiden sukupolvien ajan jatkunutta merkittävää rauhantyötä, Kiljunen kysyy.

SDP:n kansanedustajat Johan Kvarnström ja Kimmo Kiljunen jättivät tänään kirjallisen kysymyksen, jonka allekirjoittivat Timo Harakan ohella myös vihreiden Inka Hopsu ja Maria Ohisalo sekä vasemmistoliiton Minja Koskela, Li Andersson ja Veronika Honkasalo.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Kimmo KiljunenKansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja

Puh:050 511 3088

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Vihreä siirtymä kelpaakin nyt Purralle13.6.2026 10:10:14 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Eveliina Heinäluoma kiittää valtiovarainministeri Riikka Purraa siitä, että hän on muuttanut perussuomalaisten suhtautumista ilmastonmuutoksen torjuntaan ja vihreän siirtymän edistämiseen. Heinäluoman mukaan Purra perustelee nyt Suomen talousnäkymiä samoilla asioilla, joita perussuomalaiset oppositiossa vähättelivät: geopoliittisella tilanteella ja vihreän siirtymän investoinneilla.

Suuren valiokunnan sd-edustajat: Hallitus vie alkoholilakia eteenpäin ilman EU-oikeudellista varmuutta – suuren valiokunnan enemmistö sulki asiantuntijat ulos12.6.2026 15:27:19 EEST | Tiedote

Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä alkoholilain muuttamisesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön tehdyt merkittävät muutokset ovat synnyttäneet vakavan epävarmuuden siitä, täyttääkö lakiesityksen valmistelu Euroopan unionin avoimuusdirektiivin mukaiset notifiointivelvoitteet.

SDP:n Gebhard, Hamari ja Laine-Nousimaa: Hallituksen tuotava esitys pakottavan kontrollin kriminalisoimiseksi12.6.2026 12:05:14 EEST | Tiedote

Eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpo ja oikeusministeri Leena Meri antoivat ristiriitaisen kuvan hallituksen valmiudesta edistää pakottavan kontrollin kriminalisointia. Orpo vakuutti hallituksen tarttuvan kaikkiin keinoihin lähisuhdeväkivallan torjumiseksi, mutta Meri totesi, ettei uskalla luvata esityksen ehtivän eduskuntaan tällä hallituskaudella.

Ympäristövaliokunnan sd-edustajat: Hallitus hidastaa luonnonarvomarkkinoiden käynnistymistä12.6.2026 11:56:38 EEST | Tiedote

Ympäristövaliokunnan sd-ryhmä pitää huolestuttavana hallituksen luonnonsuojelulakiin ajamaa muutosta, jolla lisättäisiin kestävyysraportointivelvollisten yritysten hallinnollista taakkaa. – Hallituksen tavoite edistää luonnonarvomarkkinoita on erittäin kannatettava, mutta EU:n vaatimaa tiukempi raportointivelvoite uhkaa jarruttaa markkinoiden käynnistymistä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen rahoitusvajeen arvioidaan olevan jopa miljardi euroa vuodessa ja on selvää, että julkinen rahoitus ei yksin riitä vastaamaan tarpeeseen, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye