Etätöitä tehdään edelleen enemmän kuin ennen koronakriisiä – naiset ohittivat miehet
Naiset tekivät etätöitä ensimmäistä kertaa miehiä yleisemmin vuonna 2023. Työolotutkimuksen tiedoista selviää myös, että etätöitä tekevien osuus palkansaajista laski 35 %:n tasolle, kun se koronakriisin aikana vuonna 2021 oli korkeimmillaan yli 40 %.
Miehet ovat perinteisesti tehneet etätyötä yleisemmin kuin naiset. Sukupuolten välinen ero oli kuitenkin kaventunut jo vuonna 2018, ja vuonna 2023 tilanne oli kääntynyt päälaelleen: 18–67-vuotiaista palkansaajanaisista 37 % ja -miehistä 33 % teki etätyötä. Vaikka osuus laski miehillä 10 prosenttiyksikköä ja naisilla 3 prosenttiyksikköä kevään 2021 lukemista, taso on edelleen selvästi koronakriisiä edeltävän tason yläpuolella.
”Etätyötä tekevillä miehillä on naisia enemmän vapauksia valita etätyönsä määrä ja ajankohta. Kaiken kaikkiaan noin puolet etätyötä tekevistä kertoo, että työnantaja edellyttää työpaikalla työskentelyä vähintään yhtenä päivänä viikossa”, sanoo Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela.
Reilu viidesosa kaikista palkansaajista teki etätyötä vähintään puolet työajastaan vuonna 2023, joskin vain prosentti oli etänä käytännössä koko työaikansa.
”Etätyö on yleistynyt koronakriisiä edeltävistä vuosista, mutta lisäksi sitä tehdään aiempaa isompi osuus työajasta. Vuonna 2023 lähes puolet etätyötä tekevistä palkansaajista sanoi, että he tekivät töitä pääasiallisesti kotona”, Sutela kertoo.
Etätyötä tekevät ennen kaikkea ylemmät toimihenkilöt (68 %), mutta enenevässä määrin myös alemmat toimihenkilöt (31 %).
”Sukupuolten välinen ero etätyössä liittyykin ennen kaikkea nais- ja miespalkansaajien erilaiseen ammattirakenteeseen. Toimihenkilöiden joukossa miehet tekevät edelleen yleisemmin etätyötä kuin naiset, mutta naiset työskentelevät toimihenkilöinä miehiä useammin”, Sutela toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna SutelaErikoistutkija
Puh:029 551 2907hanna.sutela@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Työttömyys syveni entisestään marraskuussa23.12.2025 08:03:56 EET | Tiedote
Työttömyys jatkoi kasvuaan marraskuussa. Työttömyysasteen trendiluku nousi 0,2 prosenttiyksikköä lokakuuhun verrattuna ja oli nyt 10,6 prosenttia. Vuotta aiempaan verrattuna trendi on noussut 1,7 prosenttiyksikköä.
Terveys- ja sosiaalialan yritysten määrä ja liikevaihto vahvassa kasvussa 202419.12.2025 08:03:55 EET | Tiedote
Terveys- ja sosiaalialan yritysten määrä kasvoi jopa 29 % viime vuoden aikana. Ala kasvoi tämän myötä myös liikevaihdolla ja henkilöstön määrällä mitattuna.
Konkurssihakemusten määrä 2000-luvun ennätykseen19.12.2025 08:02:07 EET | Tiedote
Konkurssihakemusten määrä jatkaa kasvuaan. Marraskuussa pantiin vireille 321 konkurssia, mikä on 33 enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli 999, eli 74 henkilötyövuotta suurempi kuin viime vuoden marraskuussa.
Julkinen velka pieneni kolmannella neljänneksellä18.12.2025 08:02:02 EET | Tiedote
Julkisyhteisöjen EDP-velka eli nimellishintainen sulautettu bruttovelka laski vuoden kolmannella neljänneksellä. Myös velan suhde bruttokansantuotteeseen pieneni.
Pienituloisten osuus kasvoi viime vuonna – pienituloisimman kymmenyksen reaalitulot laskivat16.12.2025 08:02:27 EET | Tiedote
Väestön pienituloisimman kymmenesosan reaalitulojen keskiarvo aleni reaalisesti 0,6 % ja suurituloisimman kymmenesosan kasvoi 3,5 % vuonna 2024. Niinpä tuloerot kasvoivat. Samaan aikaan pienituloisiksi luokiteltavien määrä ja osuus kasvoivat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme