Jyväskylän yliopistolle myönnettiin huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty Olympiakomitean huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus. Tunnus tarkoittaa sitä, että opiskelevien urheilijoiden arki on toimivampaa korkeakouluissa, joissa opiskelun ohjaamisen käytänteet tukevat urheilijaa urheilun ja opintojen yhdistämisessä. Laatutunnuksen saaneet korkeakoulut ovat tehneet jo pitkään tiivistä yhteistyötä omien alueidensa urheiluakatemioiden kanssa.
Huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun tunnustus on herättänyt suurta kiinnostusta korkeakouluverkostossa, ja auditointiin on hakeutunut tähän mennessä jo 16 korkeakoulua. Ensimmäiset auditoinnit toteutettiin viime vuonna.
Tunnustuksen vastaanotti 6.5. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan työelämäprofessori Sami Kalaja.
- Jyväskylässä halutaan edistää urheilun ja opiskelun yhdistämistä kaikilla koulutusasteilla. Yliopisto haluaa panostaa kaksoisurien kehittämiseen, mistä yhtenä esimerkkinä on työelämäprofessuurin perustaminen yhteistyössä kaupungin muiden oppilaitosten kanssa. Olemme sitoutuneita huippu-urheilijamyönteisen työn jalkauttamiseen korkeakoulun sisällä, työelämäprofessori Sami Kalaja kertoo.
- Opintojen monipuoliset suoritustavat ja etätenttimahdollisuudet mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun. Lisäksi huippu-urheilun perusteella on mahdollista saada lisäaikaa tutkinnon suorittamiseen, vararehtori Marja-Leena Laakso kertoo yliopiston käytänteistä. Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston väyläopinnot ovat laajat ja tukevat joustavalla tavalla opiskelijaurheilijoiden opintoja. Tarjonnassa on urheilijoille suunnattuja opintokokonaisuuksia.
- Huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun tunnustus avaa uusia mahdollisuuksia urheilijoiden tukemiseen arjessa, ja korostaa yhteistyön merkitystä korkeakoulun ja urheiluakatemian välillä, urheiluakatemiajohtaja Aki Karjalainen kuvailee.
- Opiskelun ja urheilun yhdistäminen on sujunut pääosin hyvin. Moni opettaja on ollut todella ymmärtäväinen urheilun vaatimuksista ja tarjonnut joustomahdollisuuksia kursseihin, kertoo olympiauimari Fanny Teijonsalo. Hän opiskelee englannin aineenopettajaksi ja luokanopettajaksi.
- Kasvatusalaa opiskellessa läsnäolo on tärkeää ja uinnissa harjoitustunteja on paljon ja kausi kestää koko lukuvuoden, mikä välillä vaikeuttaa opintojen suorittamista urheilun ohella. Tässä kuitenkin auttaa riittävän maltillisen etenemistahdin pitäminen opinnoissa sekä tietysti suunnittelu, aikataulutus ja priorisointi. Myös se, että Jyväskylässä kaikki on lähellä helpottaa ja opiskelijaruokaloihin ehtii vielä päivän toisenkin treenin jälkeen, Teijonsalo kuvailee.
Laatumallissa kuusi arvioitavaa kokonaisuutta
Huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen arviointi pohjautuu laatumalliin, joka koostuu kuudesta arviointialueesta ja 23 laatutekijästä. Nämä tekijät liittyvät muun muassa henkilökohtaiseen opintojen ohjaukseen, joustaviin opintojärjestelyihin, urheilun kautta hankitun osaamisen tunnistamiseen ja urheiluakatemian kanssa tehtävään yhteistyöhön. Yksi keskeisistä tavoitteista on myös sujuvoittaa urheilijoiden siirtymää korkeakouluopiskelijaksi toisen asteen opintojen jälkeen.
Arviointimallin rakentamiseen on saatu apua Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) asiantuntijoilta. Auditoinnit ovat osallistavia ja vuorovaikutteisia, ja niissä autetaan korkeakouluja tunnistamaan toimintansa vahvuudet, hyvät käytännöt ja kehittämiskohteet ja luodaan näin edellytyksiä toiminnan jatkuvalle kehittämiselle.
Jyväskylän yliopiston, Lapin yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun auditoinnit toteutettiin syksyn 2023 aikana ja viralliset tunnustukset myönnettiin urheiluoppilaitosseminaarin yhteydessä Helsingissä 6.5.2024.
Lisätietoja antavat:
Työelämäprofessori Sami Kalaja, sami.p.kalaja@jyu.fi, p. 040 823 4818
Laadunhallinnan asiantuntija Katja Mielonen, 040 758 8794, katja.p.mielonen@jyu.fi
Jyväskylän yliopiston auditoinnista: Jarno Parikka, Suomen Olympiakomitea, p. 040 821 6555
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiKuvat
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Tutkimuskonsortio kehittää turvallisia, laajavaikutteisia viruslääkkeitä ja rokotteita15.5.2024 06:45:00 EEST | Tiedote
Professorit Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta, Sarah Butcher Helsingin yliopistosta ja akatemiatukija Minna Hankaniemi saivat merkittävän rahoituksen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä COMBATVIRUS-hankkeelle, jossa kehitetään viruslääkkeitä ja rokotteiden tehosteaineiksi sopivia yhdisteitä. Nelivuotinen rahoitus on arvoltaan 1,68 miljoonaa euroa. Hanketta edelsi Marjomäen ja Butcherin proof-of-concept-rahoitus ”Antiviral” -hankkeelle Jane ja Aatos Erkon säätiöltä. Tämä 2-vuotinen rahoitus osoitti, että tämän tiimin yhteistyö voi tuottaa merkittäviä antiviraalisia molekyylejä ja selvittää niiden infektiomekanismeja.
Kiihtyvä teknologisoiminen uhkaa sivuuttaa hoivan olemuksen14.5.2024 14:16:45 EEST | Tiedote
Hoivatyötä teknologisoidaan ripeällä tahdilla ensisijaisesti vastauksena taloudellisiin haasteisiin, jolloin kysymykset kehityksen syvemmistä vaikutuksista ovat vaarassa jäädä vähemmälle huomiolle. YTM Antti Hämäläisen väitöstutkimus tarkastelee tätä kehitystä hoivan kokemuksellisuuden näkökulmasta.
Miten ihmistoiminta muovaa metsämaaperän mikrobiyhteisöjen monimuotoisuutta?14.5.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteen laitoksen tutkijat yhteistyössä Helsingin yliopiston metsätieteen tutkijoiden kanssa etsivät uudessa hankkeessa vastauksia siihen, miten ihmisen toiminta muovaa metsämaaperän mikrobiyhteisöjen monimuotoisuutta, metsissä elävien muiden lajien hyvinvointia sekä ihmisille aiheutuvaa tautiuhkaa. Lisäksi hankkeessa vahvistetaan ympäristö- ja taidekasvatuksen keinoin lasten ja nuorten monipuolista luontosuhdetta.
Lapsille suunnatussa digitaalisessa mainonnassa eettisiä ongelmia13.5.2024 12:18:00 EEST | Tiedote
M.Soc.Sc. Sonali Srivastava tutki väitöksessään lapsia kuluttajina digitaalisissa ympäristöissä. Työn kuluessa Srivastava havaitsi mainonnassa eettisiä ongelmia.
Jyväskylän yliopisto maailman parhaiden joukossa CWUR-yliopistovertailussa13.5.2024 08:40:46 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto arvioitiin sijalle 619 kansainvälisessä The Center for World University Rankings (CWUR) -yliopistovertailussa, jossa oli mukana lähes 21 000 akateemisen tutkinnon myöntävää yliopistoa. JYU on siis maailman parhaiden 3 prosentin joukossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme