Taco Bell ja Weekend Festival tukevat yhdessä nuoria artisteja

13.5.2024 10:30:00 EEST | Restel Oy | Tiedote

Jaa

Taco Bell ja elokuussa Espoon Vermon tapahtumapuistossa järjestettävä Weekend Festival julkaisevat laajan yhteistyökumppanuuden. Yhteistyön ydinajatuksena ja tavoitteena on tukea suomalaista musiikkikulttuuria ja tarjota nuorille nouseville artisteille mahdollisuuksia ja alustan läpimurtoon omalla musiikkiuralla. Weekend Festival ja Taco Bell järjestävät DJ-kilpailun, jonka voittaja pääsee esiintymään festivaaliin CNNCT x Taco Bell -lavalle.

DJ-kilpailun voittaja pääsee esiintymään CNNCT x Taco Bell lavalle. Kuva Weekend Festivalin CNNCT-lavalta vuodelta 2023.
DJ-kilpailun voittaja pääsee esiintymään CNNCT x Taco Bell lavalle. Kuva Weekend Festivalin CNNCT-lavalta vuodelta 2023.

Taco Bell toimii festivaalin pääyhteistyökumppanina ja kilpailu on osa yhteistyötä. Weekend Festival on tunnettu monipuolisesta musiikkikattauksesta, ja ensi kesänä festivaalilla nähdään sekä kansainvälisiä että kotimaisia huippuartisteja. DJ-kilpailu avaa mahdollisuuden päästä esiintymään festivaalin house- ja teknomusiikkiin keskittyvälle CNNCT x Taco Bell -lavalle, eli ainutlaatuisen eturivin paikan päästä mukaan festivaaliin. Kilpailun voiton myötä avautuva esiintyminen voi toimia tärkeänä askeleena uralla musiikkimaailmassa. 

”Tunnuslauseemme Live Más korostaa sitä, kuinka kokemukset ja elämykset ovat elämän suola. Varsinkin musiikkimaailma on sydäntämme lähellä, sillä se pystyy sekä maustamaan ja elävöittämään jokapäiväistä elämäämme, että tarjoamaan Weekend Festivalin kaltaisia huikean kokonaisvaltaisia spektaakkeleita”, taustoittaa Taco Bell Suomen markkinointipäällikkö Alina Nikkarikoski. 

Kilpailussa etsitään uutta tulevaisuuden DJtä. Kilpailuun voivat osallistua kaikki itsensä DJ:ksi tunnistavat vähintään 18 vuotta täyttäneet artistit. DJ-miksauksen tulee olla osallistujan itse tekemä. 

Voittaja pääsee esiintymään Weekend Festivalin CNNCT x Taco Bell -lavalle perjantaina 2.8. Lisäksi voittaja saa 2 kahden päivän lippupakettia Weekend Festivaleille. Kilpailuun voi osallistua 13.5.–26.5.2024 välisenä aikana. Lisätietoja kilpailusta, osallistumisohjeet sekä ilmoittautumislinkki löytyvät osoitteesta: tacobell.fi/wkndxtacobell 

”Kiinnostus musiikkimaailmaan ja urbaaniin kulttuuriin oli tärkeä ajuri yhteistyökumppanuudessa, mutta mikä tärkeintä, saamme myös yhdessä edistettyä tärkeää tavoitettamme. Olemme aina etsineet tapoja, joilla Taco Bell voisi konkreettisesti auttaa nousevia kykyjä murtamaan esteitä unelmiensa tieltä. Weekend Festivalin lavalle nouseminen on tilaisuus, jossa kykynsä saa todella esiin suuremmille yleisöille, vieläpä kansainvälistä suosiota saavuttaneiden tähtien keskellä. Olen todella innoissani, että voimme tarjota tämän erityislaatuisen mahdollisuuden yhdessä Weekend Festivalin kanssa!” Nikkarikoski iloitsee. 

Myös Weekend Festivalissa iloitaan yhteistyöstä.

“Meille on koko Weekend Festivalin historian ajan ollut tärkeää tukea suomalaista musiikkikulttuuria. Olemme joka vuosi tarjonneet erilaisia mahdollisuuksia ja ponnahduslautoja nouseville kotimaisille artisteille. Olemme iloisia, että meillä on näin loistava kumppani toteuttamassa tänä vuonna näitä mahdollisuuksia. Oma DJ-urani lähti aikanaan nousuun juurikin vastaavan kilpailun voiton myötä, joten tunnistan tämänkaltaisten tilaisuuksien tärkeyden uusille kyvyille”, kertoo Weekend Festivalin Markkinointipäällikkö Atro Anttila. 

Weekend Festivalin artistikattaus tuo elektronisen tanssimusiikin eliitin elokuussa Espooseen Vermon tapahtumapuistoon. Pääesiintyjinä 2.-3.8.24 järjestettävässä festivaalissa nähdään Tiësto, Alan Walker, Alesso, Timmy Trumpet, R3HAB sekä Nicky Romero. Taco Bell toimii festivaalin pääyhteistyökumppanina.   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Alina Nikkarikoski, markkinointipäällikkö Taco Bell Suomi, alina.nikkarikoski@restel.fi
Manna Fransas, +358503504139, manna.fransas@n2.fi

Linkit

Yum! Brands Inc:in tytäryhtiö Taco Bell Corp. on maailman johtava meksikolaistyylinen pikaruokaravintolabrändi. Taco Bell valmistaa taconsa, burritonsa ja muut tunnetut tuotteensa aina tilauksesta ja asiakkaan toiveen mukaisesti, ja tuotteissa on runsaat maut ja laadukkaat raaka-aineet. Maailmanlaajuisesti ketjun ravintoloissa vierailee yli 40 miljoonaa asiakasta viikoittain, ja heille halutaan tarjota poikkeuksellista arvoa sekä loistavaa palvelua. Yhdysvaltojen ulkopuolella Taco Bellillä on yli 360 ravintolaa yhteensä 27 maassa ja brändin tavoitteena on laajentaa kansainvälinen toimintansa tuhanteen ravintolaan vuoteen 2022 mennessä. Yritys ja sen franchise-sopimuksella toimivat yrittäjät pyörittävät yhteensä yli 7 000 ravintolaa, joiden myynti on yli 9 miljardia dollaria vuodessa. 

Restel Oy on suomalainen ravintola-alan konserni, joka työllistää sadoissa yksiköissään tuhansia ravintola-alan ammattilaisia. Restelin ravintolaketjuihin kuuluvat BURGER KING®, Taco Bell, Rax Pizzabuffet, Wanha Mestari, Classic Pizza ja Makaronitehdas sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Restel Oy

Restel Taukopaikat Oy käynnistää koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut27.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Restel Taukopaikat Oy käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat yhtiön koko henkilöstöä. Neuvottelujen tarkoituksena on yhdenmukaistaa yhtiön toimintamalleja, toimenkuvia ja organisoitumista niin, että Restel Taukopaikat Oy:llä on edellytykset kasvaa. Mahdollisten työsuhteiden muutosten arvioidaan koskevan noin 235 henkilöä. Yhtiön tavoitteena on säilyttää kaikki toimipisteet jatkossakin. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Restel Taukopaikat Oy on hakenut yhtenäistä toimintamallia ja arvioinut eri toimipaikkojen resurssitarpeita osana uuden liiketoimintakokonaisuuden kehittämistä. Arvioinnin perusteella yhtiö on tunnistanut tarpeen tarkastella toimintamalleja, työn organisointia ja resursointia, jotta toiminta vastaisi mahdollisimman hyvin nykyistä kysyntää sekä tukisi yhtiön pitkän aikavälin tavoitteita. Taustalla ovat myös vaikuttaneet Suomen yleinen taloustilanne ja siitä seurannut varovaisuus kuluttajien käyttäytymisessä. "Kuluneen vuoden aikana olemme kehittäneet toimintaamme ak

Huili-taukopaikka avataan Neste Helsinki Metsälän asemalle 10.2.3.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Huili laajenee Helsingissä, kun Neste Helsinki Metsälän asemalla avataan uusi Huili Metsälä Helsinki -taukopaikka tiistaina 10.2. klo 11. Uusi taukopaikka tarjoaa rennon ja maukkaan pysähdyksen Tuusulanväylällä ja sen läheisyydessä matkustaville sekä lähialueen asukkaille. Huili-taukopaikat tunnetaan laadukkaista raaka-aineista valmistetusta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja aikaa kestävästä tunnelmasta. ”Olemme todella iloisia, että saamme avata jo neljännen Huilin Helsinkiin. Haluamme tarjota asiakkaillemme paikan, jossa pysähdys on enemmän kuin tauko. Huilissa tärkeintä on viihtyisyys, laadukkaat kahvilatuotteet ja lämmin palvelu – pieni hengähdyshetki keskelle matkaa”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Huili Metsälä Helsinki palvelee maanantaista-perjantaihin klo 6-22, lauantaisin klo 7-22 ja sunnuntaisin klo 9-22. Huilin valikoimaan kuuluvat aamiais- ja lounasbuffet, herkulliset à la carte -annokset sekä monipuoliset vitriinituotteet. ” Huili

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye