SAK:n Heli Puura: Lakko-oikeuden rajoitukset raivaavat tietä Orpon-Purran hallituksen seuraaville työelämäheikennyksille
SAK pitää eduskunnan tänään keskiviikkona säätämiä työtaisteluoikeutta merkittävästi rajaavia lakeja erittäin huonoina ja epätasapuolisina.
SAK:n työehdot-osaston johtaja Heli Puura huomauttaa, että nyt hyväksytyt lakko-oikeuksien rajoitukset heikentävät järjestäytyneiden työntekijöiden ja heidän ammattiliitojensa mahdollisuuksia saada äänensä kuuluviin.
– Rajoitukset raivaavat osaltaan tietä seuraaville työelämäheikennyksille, joita hallitusohjelmaan sisältyy suuri määrä. Poliittisten lakkojen rajaaminen 24 tuntiin on myös vastoin Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia.
Lakko-oikeuden rajoitus on ensimmäinen Orpon-Purran hallituksen toteuttama suuri työlainsäädännön heikennys. Hallitus valmisteli lakiuudistuksen kiireellä ja vailla aitoa kolmikantaista yhteistyötä. Se myös ohitti perus- ja ihmisoikeusasiantuntijoiden näkemykset lainvalmistelussa.
– Elinkeinoelämän pitkäaikaiset vaatimukset ja tarpeet ovat olleet lakihankkeen keskeisenä lähtökohtana. Hallitusta ei pysäyttänyt edes Kansainvälisen työjärjestön ILO:n huhtikuussa työministerille osoittama vetoomus neuvotella lakihankkeen sisällöstä uudelleen työmarkkinaosapuolten kanssa, Heli Puura sanoo.
Puura huomauttaa, että lakiuudistus kohdistuu kollektiiviseen sopimus- ja neuvotteluoikeuteen, koska se rajaa oikeutta tukilakkoihin ja muihin myötätuntotyötaisteluihin. Se heikentää työntekijöiden mahdollisuuksia turvata ja parantaa työehtojaan.
– Myötätuntotyötaisteluita koskeva säännös on epäselvä ja tulkinnanvarainen. Vastoin vakiintunutta kansainvälisoikeudellista tulkintakäytäntöä myötätuntotyötaisteluiden rajoitusperusteeksi on hyväksytty työnantajien taloudelliset edut.
Lakiuudistus nostaa laittomista lakoista koituvat hyvityssakot moninkertaisiksi nykytilaan verrattuna. Kokonaan uutena sanktiona laissa on laittomaan lakkoon osallistuvalle yksittäiseen työntekijään kohdistuva seuraamusmaksu, vaikka lakon järjestämisestä vastaa ammattiyhdistys.
– Lainvalmistelun epätasapuolisuutta osoittaa se, ettei työnantajille työehtosopimusten rikkomisesta ja valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä koituvia hyvityssakkoja vastaavasti nostettu, johtaja Heli Puura toteaa.
– Orpo-Purran hallitus on lähtenyt viemään suomalaista työelämää ja sen sääntelyä tielle, joka vie sitä yhä kauemmaksi pohjoismaisesta mallista. Tämän seuraukset voivat olla arvaamattomia. SAK ei hyväksy sopimusyhteiskunnan murentamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli PuuraJohtaja
Puh:050 525 2673heli.puura@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
När begränsningen av strejkrätten påskyndas, är det en smäll på fackets fingrar18.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Den nya arbetsfredslagen trädde överraskande i kraft redan i dag den 18 maj. Ursprungligen skulle strejkrätten begränsas från och med juli.
Lakko-oikeuden rajoitusten kiirehtiminen vaikuttaa näpäytykseltä ay-liikettä kohtaan18.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Uusi työrauhalainsäädäntö tuli yllättäen voimaan jo tänään. Alkuperäinen aikataulu lakko-oikeuden rajoittamiselle oli heinäkuu.
SAK:n hallitus: Kynnys vientimallineuvotteluihin noussut13.5.2024 13:20:15 EEST | Tiedote
SAK:n hallitus arvioi maanantain kokouksessaan ajankohtaista työmarkkinatilannetta. Se keskusteli erityisesti lakkojen rajoittamisesta ja työmarkkinamallista.
Mer sommarjobb än i fjol inom privat service och i transportbranschen13.5.2024 07:10:00 EEST | Tiedote
Privat service och transportbranschen erbjuder fler sommarjobb än i fjol. Läget varierar emellertid från en bransch till en annan och sammantaget erbjuds färre sommarjobb än i fjol, visar FFC:s enkät som riktades till förtroendevalda.
Kesätöitä tarjolla viime vuotta enemmän yksityisissä palveluissa ja kuljetusalalla13.5.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Kesätyöpaikkoja on tarjolla viime vuotta enemmän yksityisissä palveluissa ja kuljetusalalla. Tilanne vaihtelee kuitenkin aloittain ja kaikkiaan kesätyöpaikkoja on tarjolla hieman viime kesää vähemmän, käy ilmi SAK:n luottamushenkilöille tekemästä kyselystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme