AKT: Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107-57
Lakko-oikeutta leikkaavat lait äänestettiin eduskunnassa läpi äänin 107-57, poissa 35 edustajaa. Auto-ja Kuljetusalan Työntekijäliitossa nähdään, että tämä on murheellinen päivä työntekijöiden oikeuksille. Suomi on ollut maailmassa yksi taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien mallimaista, mutta nyt kansainvälinen maineemme saa ison tahran. Voidaanko Suomea enää jatkossa pitää yhtenä Pohjoismaista?
Lakko-oikeuden heikentämisen jälkeen Suomi ottaa kansalaisoikeuksissa 100 vuotta takapakkia. Aikanaan poliittisilla lakoilla saatiin aikaan naisten äänioikeus ja kahdeksantuntinen työpäivä.
- Nyt vuonna 2024 Orpo-Purran hallitus leikkaa ensin lakko-oikeuden ja toteuttaa sen jälkeen ison joukon heikennyksiä, jotka vaikuttavat lähes jokaisen työntekijän arkeen. Se on mahdollista, koska kansalaisilla on enää hyvin rajatut mahdollisuudet protestoida vastaan, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Loppuvuoden aikana toteutetaan mm. laajat työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan leikkaukset, joiden kohteeksi joutuvat työntekijät, eläkeläiset ja opiskelijat.
Myös työntekijöiden työehdot ovat vaarassa heikentyä. Lainsäädäntömuutokset heikentävät myös ammattiliittojen mahdollisuuksia tukea toisiaan. Erityisesti kuljetusliitoilla on pitkä perinne toistensa tukemisesta työehtoneuvotteluiden osalta.
- Nyt kun tukilakko-oikeutta heikennetään, on selvää, että hallituksen ja työnantajien tähtäimessä on työehtojen heikentäminen. Työnantajat etsivät eri työntekijäryhmistä heikkoja kohtia ja hyökkäävät ensi syksynä ja talvena, hallituksen tukemana, varoittaa Kokko.
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiLinkit
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 40 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Finnish Transport Workers’ Union AKT’s collective agreement negotiations are concluded6.6.2025 10:52:43 EEST | Tiedote
Finnish Transport Workers’ Union AKT’s collective agreement negotiations are concluded. AKT’s Executive Committee approved its last collective agreement on 2 June. All agreements were reached through negotiations.
AKT:n sopimuskierros maalissa5.6.2025 09:27:45 EEST | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n työehtosopimuskierros on saatu päätökseen. AKT hyväksyi hallituksessaan viimeisen työehtosopimuksensa 2. kesäkuuta. Kaikki sopimukset syntyivät neuvotteluteitse.
AKT sai työehtosopimuksen Finnairin matkustamohenkilökunnalle22.5.2025 17:43:38 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen Finnairin matkustamohenkilökunnan työehtosopimukseksi.
Seuraavan hallituksen tehtävänä pistää vientimalli uusiksi21.5.2025 13:08:15 EEST | Tiedote
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko vaatii Suomen seuraavaa hallitusta purkamaan vientimallin ja sen aiheuttaman pattitilanteen. Nyt on nähty vientimallin nollasummapeli: työehtoja ei voida kehittää. Myös valtakunnansovittelijan kädet on sidottu noudattamaan työnantajien tahtoa.
AKT:lle neuvottelutulos Finnairin matkustamohenkilöstön työehtosopimuksesta19.5.2025 23:05:52 EEST | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on saavuttanut 19.5. neuvottelutuloksen työehtosopimuksesta Finnairin matkustamohenkilöstölle. Neuvottelut kestivät noin viisi ja puoli kuukautta, mikä kertoo niiden vaikeustasosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme