Vihreät Euroopan parlamentissa

Vihreät mepit vaativat pakotteita Israelille ja toimia kansanmurhan estämiseksi Gazassa

Jaa

Suomen vihreät mepit Alviina Alametsä, Heidi Hautala ja Ville Niinistö vaativat 76 europarlamentaarikon yhteiskirjeessä, että EU:n on asetettava pakotteet Israelia vastaan ja toimittava kansanmurhan estämiseksi. Tarvitaan välitön ja pysyvä tulitauko humanitaarisen avun toimittamiseksi pikaisesti perille nälänhädän pysäyttämiseksi.

Kirje liittyy Israelin sotatoimiin Rafahissa, johon on paennut arviolta 1,4 miljoonaa ihmistä sodan alettua. Israel ei ole esittänyt uskottavia evakuontisuunnitelmia tälle väestölle ja myös Israelin turvallisiksi määrittämät vyöhykkeet ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi. 

“Rafahin tilanne on toivottoman huono. Israelin hyökkäys on laajentunut ja humanitaarisen avun kulkureittejä on suljettu. Apua ei enää pääse ihmisille. YK varoittaa pohjoisen Gazan olevan jo täydessä nälänhädässä ja eteläinen alue on nyt sulun myötä joutumassa uhkaavasti samaan. Yli 2 miljoonaa ihmishenkeä on vaarassa”, Ville Niinistö kuvaa.

“Noin puolet Gazan väestöstä ovat lapsia. Nämä lapset ja siviilit eivät ole syyllisiä Hamasin tekemiin iskuihin. Siviilit on saatava turvaan pommituksilta ja humanitaarisen avun piiriin”, Alviina Alametsä kommentoi.

“EU:n on otettava käyttöön Israelin ja EU:n yhteistyösopimuksen sisältämät kaikki poikkeusmenettelyt Israelin pakottamiseksi lopettamaan siviileihin kohdistuvan järkyttävän väkivallan”, Heidi Hautala sanoo.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle, komission puheenjohtajalle ja Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle suunnatussa kirjeessä vaaditaan EU:ta asettamaan pakotteet Israelia vastaan ja suojelemaan kansainvälisen tuomioistuimen asettamien ehtojen noudattamista kansanmurhan estämiseksi. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

Vihreiden mepit Niinistö ja Ohisalo: EU-budjetin vastattava EU:n keskeisiin painopisteisiin16.7.2025 19:58:50 EEST | Tiedote

Euroopan komissio julkaisi tänään esityksensä seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä (MFF) vuosille 2028–2034. EU:n pitkän aikavälin budjettiesitys osuu myrskyiseen maailmantilanteeseen. Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo painottavat, että EU tarvitsee monivuotisen rahoituskehyksen, joka vastaa EU:n keskeisiin painopisteisiin: ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuntaan, kokonaisvaltaisen turvallisuuden vahvistamiseen, oikeusvaltion puolustamiseen sekä ihmisten hyvinvointiin.

Vihreiden Niinistö ja Ohisalo: EU:n 2040 ilmastotavoite näyttää hyvältä, mutta sisältää myös viherpesua2.7.2025 13:57:33 EEST | Tiedote

Vihreät europarlamentaarikot Maria Ohisalo ja Ville Niinistö pitävät EU:n korkean ilmastotavoitteen hyötyjä kirkkaina, mutta suhtautuvat varauksella osaan komission keinoista tavoitteen saavuttamiseksi. EU-komissio julkisti ilmastotavoiteen vuodelle 2040 tänään keskiviikkona. Komission tavoite on vähentää päästöjä vähintään 90 % vuoden 1990 tasosta. Tämä on EU:n tieteellisen ilmastopaneelin asiantuntija-arvion minimitaso Pariisin sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi ilmaston lämpenemisen rajoittamisessa ja se on von der Leyenin komission ohjelmassa vihreiden vaatimuksesta. Komissio on kuitenkin löysännyt tavoitetta laskemalla sen sijaan erilaisia joustomekanismeja ja kansainvälisiä ilmastotoimia EU:n omien päästövähennysten sijaan.

Ville Niinistö EU-parlamentin pääneuvottelijaksi laista Venäjän kaasun tuonnin kieltämiseksi30.6.2025 13:56:27 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on valittu EU-parlamentin pääneuvottelijaksi eli raportööriksi EU-komission kesäkuussa antaman Venäjän kaasun tuonnin kieltävän lakiesityksen käsittelyyn. Parlamentti muodostaa kantansa teollisuusvaliokunnan (ITRE) ja kansainvälisen kaupan valiokunnan (INTA) yhteismenettelyssä kiireellisesti. Niinistö on teollisuusvaliokunnan nimeämä pääneuvottelija ja toimii yhdessä kansainvälisen kaupan valiokunnan nimeämän pääneuvottelijan, EPP-ryhmän latvialaisen Inese Vaideren kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye