Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari: Huikeiden näkymien toteutus vaatii lisää osaajia
Sähköistyminen luo uusia ammatteja ja nostaa sähkö- ja digiosaajat keskiöön. Kehittyvät laitteet, järjestelmät, huolto ja myynti tarvitsevat monien eri alojen osaajia. Näin kuvaa sähköistysalan Hyvinvointia sähköllä – visio 2040 tulevaisuutta ammatinvalintaansa harkitseville.
Vuosittainen visioseminaari toi jälleen yhteen yritysjohtajat, asiantuntijat ja vaikuttajat Tiedekeskus Heurekan auditorioon. Tilaisuudessa saatiin vahvistus vision lupaukselle monipuolisista uramahdollisuuksista ja työpaikkojen runsaasta tarjonnasta.
Pikainen herätys ja toimenpiteet tarpeen
Yhteiskuntamme etenee ennakoitua nopeammin kohti energiatulevaisuutta, joka perustuu päästöttömästi tuotettuun sähköön. Se kattaa sekä rakennetun ympäristön että liikenteen, ja palvelee ihmisiä niin työssä kuin vapaa-ajalla.
- Jo nyt nähdään, että sähköistämiseen tarvitaan paljon nykyistä enemmän osaajia monenlaisiin eri tehtäviin. Pelkästään esimerkiksi aurinkosähkön, akkujen ja autonlatauslaitteiden asentajille syntyy tällä vuosikymmenellä 400 000 uutta työpaikkaa Euroopassa, sanoi sähköurakoitsijajärjestö EuropeOnin pääsihteeri Julie Beaufils.
Hän patistelee poliittisia ja muita yhteiskunnallisia päättäjiä heräämään ammattilaisten tarpeeseen. Tulee ryhtyä pikaisiin toimiin työvoiman varmistamiseksi aktivoimalla osaamisen kehittämiseen ja koulutukseen.
Kommenttipuheenvuoroissa esiteltiin opintokentän nykytilaa ja mahdollisuuksia sekä aikaansaannoksia kuten oppimisympäristöjä ja viestintäkampanjoita.
Puhujat kannustivat yrityksiä osallistumaan kiinnostuksen herättämiseen alaa kohtaan tutustuttamalla opiskelijoita toimintaansa. Paljon on tehty, mutta vielä tarvitaan lisää aktiivisuutta yrityksiltä, oppilaitoksilta ja yhteiskunnan päättäjiltä.
Teollisuuden metaversumin kärkipaikka tarjolla
- Kansainvälinen kilpailu teollisen metaversumin johtajuudesta on alkanut ja Suomi lähti siihen paalupaikalta. Yli 400 organisaation luoma ekosysteemi vie jo kehitystä eteenpäin ja ensimmäiset tulokset ovat kannustavia, kertoi Nokian Industrial 5G ohjelmajohtaja Jarkko Pellikka.
Hänen mukaansa tutkimus ja kehitystyö sekä yhteensopivuuden varmistava standardointi ovat keinot, joilla digitaalinen ja fyysinen maailma saadaan yhdistymään. Kun mukaan otetaan lisätty todellisuus ja hiotaan ekosysteemi toimimaan saumattomasti yhteen, on saavutettu maailmanluokan metaversumi.
- Sen hyödyt tulevat näkymään mm. teollisuuden hiilidioksidipäästöjen ja materiaalitarpeen merkittävänä vähentymisenä. Yksinkertaistettuna kyse on kotimaisten toimijoiden kattavasta yhteistyöstä, jolla parannetaan kansallista kilpailukykyä, hän sanoo.
EU-ehdokkaat näkevät alan mahdollisuudet
Visioseminaarin päättänyt EU-vaaliehdokkaiden paneeli sai vastatakseen tiukkoja kysymyksiä yhteiskunnan sähköistymisestä, hyvinvoinnista ja kilpailukyvystä.
Paneelin osallistujat näkivät sähköistymisen tärkeänä sekä kasvun että kestävän kehityksen kannalta, ja toimivat kannustimet sen edistämisessä ovat oleellisia. Kansalliselle päätöksenteolle halutaan riittävästi liikkumavaraa, ja järjestelmien standardointi nähdään kansainvälisesti kilpailutekijänä.
Panelistien jopa kiivaaksi käynyt sanailu osaajien houkuttelemisesta alalle päätyi yhteiseen lopputulemaan, että keinoista riippumatta heitä todellakin tarvitaan alalle paljon lisää.
Vuosittainen visioseminaari järjestettiin jo 13. kerran. Hyvinvointia sähköllä -vision allekirjoittajayhteisöt ovat Sähköteknisen Kaupan Liitto ry, STEK ry, Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry, SESKO ry ja Sähkösuunnittelijat NSS ry Lisäksi visiolla on kumppaneina laaja joukko alan yrityksiä ja muita toimijoita.
Seminaarin esitysten tallenteet sekä kuvia tapahtumasta on nähtävillä vision kotisivuilta https://hyvinvointiasahkolla.stkliitto.fi/
Verkkouutinen kuvineen tapahtumasta on vision sivuilla https://hyvinvointiasahkolla.stkliitto.fi/visiouutiset/visioseminaari-2024-uutinen
Voit seurata visiohanketta tilaamalla uutiskirjeen tästä.
Kuvatekstejä:
Kuva1 on yleiskuva seminaarin tauolta
Kuva2 STEKin toimitusjohtaja Tapio Koivu näkee Hyvinvointia sähköllä -visiohankeen tärkeänä prosessina, joka yhdistää alaa visiokeskusteluilla, tapahtumilla ja viestinnällä.
Kuva3 Sähköurakoitsijajärjestö EuropeOnin pääsihteeri Julie Beaufils haluaa osoittaa EU-päättäjille, kuinka valtava määrä osaajia tarvitaan energiamurroksen läpivientiin Euroopassa.
Kuva4 Nokian Jarkko Pellikka vauhdittaa Suomen nousua teollisen metaversumin edelläkävijöihin yhteisen kehittämisen ja ekosysteemiyhteistyön kautta.
Kuva5 Eurovaaliehdokkaat yltyivät vauhdikkaaseen keskusteluun mm. keinoista, joilla osaajia saadaan alalle. Vasemmalta Pinja Perholehto (SDP), ja Petri Roininen (Keskusta) ja Aura Salla (Kokoomus).
Yhteyshenkilöt
Sallamaari MuhonenSähköteknisen Kaupan Liitto ry (STK)
Puh:+358443010640sallamaari.muhonen@stkliitto.fiKuvat
Linkit
Sähköteknisen Kaupan Liitto ry (STK) edustaa sähköteknisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja tukkuliikkeitä. Liitto edistää alan kehitystä ja vaikuttavuutta sekä tuottaa toimialalle digitaalisia palveluja, kuten 600 000 sähköteknisen tuotteen vakioidut tuotetiedot sisältävä Sähkönumerot.fi. Lue lisää www.stkliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähköteknisen Kaupan Liitto ry
Sähköautojen latauslaitteiden myynti laski 13,5 % alkuvuonna7.5.2024 19:48:56 EEST | Tiedote
Kiinteistöissä käytettäviä sähköautojen latauslaitteita myytiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 5636 kappaletta. Se on 13,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin samalla jaksolla, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) tilasto.
KUTSU MEDIALLE: Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari ke 24.4. klo 9-1310.4.2024 17:23:31 EEST | Kutsu
Hei, Toimituksenne edustaja on tervetullut Hyvinvointia sähköllä -visioseminaariin, jonka järjestävät sähköistysalan järjestöt. Ystävällisin terveisin, Hyvinvointia sähköllä -visiohankkeen allekirjoittajayhteisöt
Sähkötekniikan tukkumyynti laski 19,8 prosenttia alkuvuonna - Ohjaus- ja säätötekniikka piti pintansa parhaiten8.4.2024 09:19:55 EEST | Tiedote
Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli 255,8 miljoonaa euroa. Se on 19,8 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla jaksolla vuotta aiemmin. Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) tilastossa se on silti kaikkien aikojen kolmanneksi paras aloitus vuodelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme