Vitsipitsan uudet tähdet: Roni Bäckin luotsaama Toimistopojat nyt koululaisten suosikkivitsikirjan täytteinä!
Vuoden odotetuin kirja naurattaa jälleen uunituoreilla vitseillä, hauskoilla minitarinoilla ja nokkelilla sarjakuvilla. Joka vuosi uusilla vaikuttajatähdillä maustettua vitsikirjasarjaa on myyty painettuna lähes 50 tuhatta kappaletta, ja se on tuttu näky Suomen Kustannusyhdistyksen vuosittaisella bestseller-listalla.
![](/data/images/public/64311881/70195524/77d30e24-50a0-4cd3-8366-53fe1bce6493-w_720.png)
Suomalaisten koululaisvitsikirjojen ykkössarja jatkuu tuttuun tapaan! Tänä vuonna Vitsipitsa-kirjaa tähdittävät supersuositut Toimistopojat, eli Roni Bäck, Suhis, Kevin, Veikka, Roponen, Sere ja Olli. Avaruusteemaisessa vitsikirjassa suosikkivaikuttajat kisaavat haastetehtävissä, kertovat itsestään haastattelussa ja paljastavat lempivitsinsä.
Vuoden 2022 lopussa perustetun Toimistopojat-ryhmän nousukiito on ollut poikkeuksellisen kovaa: parissa kuukaudessa Youtube-tilaajia oli satatuhatta, tällä hetkellä heitä on 220 000.
Toimistopojat syntyi Roni Bäckin haaveiltua uudesta kanavasta, jolle tekisi sisältöä muutkin kuin hän itse, sillä somen supertähti halusi päästä itse vaikuttamaan enemmän suunnittelu- ja kuvauspuolelle. Bäckin editoijana tunnettu Veikka, kanavalta tuttu kuvaaja Olli sekä omilla somekanavillaan vaikuttanut Roponen lähtivät suunnittelemaan Toimistopojat-kanavaa kesällä 2022.
Ryhmä halusi tehdä Toimistopojilla jotain sellaista, mitä suomalaiselta Youtube-kentältä vielä puuttui, eli muodostaa yhdessä erilaisia haasteita ja tehtäviä toteuttava viihdyttäjien porukka. Esikuvana on toiminut muun muassa maailmalla valtavan suosittu brittiryhmä Sidemen.
“Kun meiltä kysyttiin kiinnostusta lähteä mukaan tekemään Vitsipitsaa, tuntui se heti luontevalta. Vitsipitsa on juuri meidän brändillemme sopiva, sillä siihen kuuluu samat arvot kun meidän videoihinkin – eli haasteet, vitsit ja huumori. Hauskaa olla uusimman Vitsipitsan täytteenä!”, kommentoi Toimistopoikien vastaava tuottaja Veikka Markkanen.
Vitsipitsa – Täytteenä Toimistopojat on Suomen Kustannusyhdistyksen bestseller-listoilla toistuvasti mukana olevan Vitsipitsa-sarjan viides osa. Juhana Salakarin kirjoittamaa ja Jii Roikosen kuvittamaa sarjaa ovat aiemmin maustaneet Niko ja Santtu, Ella ja Helmi, FromTheBushes-veljekset Harri ja Petri sekä Mandimai ja Joona Hellman. Sarjan kirjoja on myyty printtinä lähes 50 tuhatta kappaletta, diginä käynnistyksiä on yhteensä likimain 150 tuhatta.
Juhana Salakari kirjailija ja kuvittaja, joka toimittaa myös Apu-lehden Nitrodisko-vitsipalstaa. Jii Roikonen on kuvittanut kymmeniä lastenkirjoja ja oppikirjoja.
Vitsipitsa – Täytteenä Toimistopojat ilmestyy 20.5.2024, ja se ilmestyy myös Toimistopoikien lukemana äänikirjana sekä sähkökirjana.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Eurooppalaisen rikoskirjallisuuden kuningattaren Camilla Läckbergin hittitrilogia päätökseen – "Faye-kirjat ovat kirjoistani henkilökohtaisimpia"18.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Naisen kosto on kaunis ja karmea, ainakin jos Camilla Läckbergin Faye-romaanitrilogiaa on uskominen. Sarjan päätösosa Pronssiunelmat on uskalias ja sähäkkä kostotrilleri petoksesta, hyvityksestä ja naisten välisestä solidaarisuudesta.
Terhi Törmälehdon romaani kuvaa kristillistä sionismia ja tuo kiinnostavan kulman Israelin ja Länsirannan tilanteeseen – "Tämä kirja on myös tutkielma siitä, millainen aikuinen minusta olisi voinut tulla"16.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Vavahduttava romaani He ovat suolaa ja valoa kuvaa suomalaista kristillistä sionismia ja pohtii, miten hengellinen vakaumus kytkeytyy geopolitiikkaan ja mitä kaikkia rajoja ihminen on vakaumuksensa vuoksi valmis ylittämään.
Reidar Palmgrenin odotettu uusi romaani julkaistaan elokuussa10.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Veli jota minulla ei ollut on kiehtova tarina Urho Kekkosen parhaasta kaverista Axelista ja kuljettaa lukijan kansalaissodan ajoista aina 1950-luvulle asti. Romaani kuvaa, kuinka ihminen voi sairastua valtaan, ja pohtii miesten välistä ystävyyttä sekä sitä, milloin anteeksiannosta tulee mahdotonta.
Nuorten suosikkivaikuttajien ihanat uutuuskirjat hurmaavat ja huvittavat!9.7.2024 13:58:53 EEST | Tiedote
Nelli Orell, Tinke, Toimistopojat ja Mike Bäck tähdittävät Otavan kesän vaikuttajakirjoja. Oman tarinansa kertovat myös Lääkäri Atte ja Saana Opacic.
Mitä tekisit, jos olohuoneesi valtaisi peto nimeltä Rakkaus?9.7.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Dante Lehtisen esikoisromaani Rakkaus ei kuole vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä on omaperäinen (anti)rakkausromaani pedosta, joka ei välitä pienen ihmisen sielusta tai järjestä rahtustakaan. Teos kuvaa hykerryttävästi ja tarkasti rakastamista ja rakastamisen mahdottomuutta, rakkaudenkaipuuta ja sitä, mihin kaikkeen sen kanssa voi joutua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme