Erittäin voimakas geomagneettinen myrsky jatkuu yhä
Revontulia voi näkyä koko Suomessa.
Ilmatieteen laitoksen avaruussääpäivystyksen mukaan auringossa on tapahtunut useita roihupurkauksia torstaista 9. toukokuuta lähtien. Niihin liittyvät koronan massapurkaukset ovat saavuttaneet maapallon.
”Nyt käynnissä oleva geomagneettinen myrsky voidaan luokitella äärimmäiseksi, sillä se on usealla mittarilla mitattuna yksi vuosituhannen voimakkaimmista”, avaruussäätutkija Ilja Honkonen sanoo. ”Myrsky jatkunee ainakin viikonlopun yli.”
Massapurkaukset näkyvät maan päällä revontulina. Viikonloppuna revontulia näkyy koko Suomessa pimeään aikaan, mikäli taivas on pilvetön.
Ilmatieteen laitoksen lauantaina 11. toukokuuta tekemän ennusteen mukaan sunnuntain vastaisena yönä sää on selkeä suurimmassa osassa maata. Maan pohjoisosassa pilvisyys kuitenkin lisääntyy yön mittaan. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pilvisyys on yleisesti runsasta, mutta varsinkin maan länsiosassa pilvipeite voi rakoilla.
Ilmatieteen laitoksella on toiminut avaruussääpäivystys vuodesta 2014 lähtien. Avaruussääpäivystyksessä seurataan avaruussäätä ympäri vuorokauden ja laaditaan revontuliennusteita.
Yhteyshenkilöt
Ilja Honkonen, avaruussäätutkija, Ilmatieteen laitos, puh. 050 380 3147, ilja.honkonen@fmi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
AGCLIMATE-forskningsprojektet utvecklar lösningar för att mäta och minska växthusgasutsläpp från jordbruksmark8.5.2025 13:11:57 EEST | Pressmeddelande
Business Finland har beviljat finansiering till forskningsprojektet AGCLIMATE, som utvecklar vetenskapsbaserade lösningar för att mäta och minska växthusgasutsläpp från åkermark. På så sätt skapas nya affärsmöjligheter för klimatvänliga produkter och tjänster.
AGCLIMATE-tutkimushankkeessa kehitetään ratkaisuja maatalousmaiden kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen8.5.2025 13:11:57 EEST | Tiedote
Business Finland on myöntänyt rahoituksen AGCLIMATE-hankkeelle, jossa kehitetään ratkaisuja peltojen kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen tieteeseen perustuvin keinoin. Näin luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ilmastoystävällisille tuotteille ja palveluille.
AGCLIMATE project develops solutions to measure and reduce greenhouse gas emissions from agricultural lands8.5.2025 13:11:57 EEST | Press release
Business Finland has granted funding for the AGCLIMATE project, which develops science-based solutions to measure and reduce greenhouse gas emissions from agricultural fields. The project creates new business opportunities for climate-friendly products and services.
Huhtikuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin8.5.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Copernicus-ilmastopalvelun mukaan huhtikuu 2025 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin huhtikuu. Euroopassa koettiin huhtikuussa sekä kuivuutta että rankkasateita.
Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas on valittu Tulanetin puheenjohtajaksi6.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Valtion tutkimuslaitosten yhteistyöfoorumi Tulanet vahvistaa tutkimuksen vaikuttavuutta, tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme