Uusia ravintolapalveluja Meri-Lapin Prismakeskuksiin
13.5.2024 10:21:02 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Osuuskauppa Arina vastaa asiakastoiveisiin ja uudistaa Tornion ja Kemin Prismakeskusten palveluja. Torniossa avautuvat loppuvuonna uusi monipuolinen Ravintolamaailma sekä Kemistä siirtyvä uuden konseptin Emotion-myymälä ja laajempi Tälläämö parturi-kampaamo. Prisman ruoan verkkokaupan noutolokerikot siirretään samalla sisätiloihin. Kemissä Prismakeskukseen avataan uusi Ravintolamaailma alkuvuodesta 2025. Vapautuviin liiketiloihin haetaan parhaillaan täydentäviä palveluja.

Suositut Ravintolamaailmat vilkkaiden Prismakeskusten yhteyteen
– Vastaamme lukuisiin asiakastoiveisiin avaamalla marraskuun lopulla Tornioon ja alkukeväästä myös Kemiin uudet Ravintolamaailmat, jotka sisältävät PizzaBuffa-ravintolan ja Presso-kahvilan. Ravintolakokonaisuus palvelee niin paikallisia Prismakeskuksen asiakkaita kuin ohikulkevia matkailijoita. Tornion ABC-ravintola palvelee asiakkaita ennen liiketilaremonttia heinäkuun loppuun saakka, kertoo Osuuskauppa Arinan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
– Pizza & Buffa on konstailematon ja leppoisa tapa nauttia hyvästä ruoasta. Buffa on mutkaton koko perheen ravintola, jossa huomioidaan lapset ja lopputuloksena on tyytyväinen ruokailija. Tuoreen pizzan ohella tarjolla on lounaalla terveellistä kotiruokaa, runsas salaattipöytä ja herkullisia jälkiruokia. Haluamme olla se paikka, johon on helppo tulla, ja joka tarjoaa ostosten lomassa hetken itselle, perheelle tai ystävien tapaamiselle. Presso-kahvila tarjoaa suomalaiseen makuun tuoretta kahvia ja herkullisia, paikan päällä leivottuja ja aina tuoreita pullia, sämpylöitä ja pikkusyötäviä, iloitsee Peltoniemi.
Uusi Emotion ja Tälläämö Tornion Prismakeskukseen
– Tornion uuden konseptin mukaisella Emotion-myymälällä ja uuden ilmeen Tälläämö parturi-kampaamolla voimme vastata aiempaa paremmin paikallisiin asiakastoiveisiin. Emotionissa korostuvat elämyksellisyys ja ostamisen helppous. Tälläämön uudet tilat mahdollistavat asiakaspaikkojen ja sen myötä työpaikkojen lisäämisen. Palvelut avataan Torniossa marraskuun lopussa, jatkaa Peltoniemi.
Tornion monipuoliset ABC-palvelut jatkavat - Prisman verkkokaupan noutolokerikot sisätiloihin
Tornion Prismakeskuksen yhteydessä toimivat ABC-polttoneste, ABC-lataus ja ABC CarWash -palvelut ovat asiakkaiden käytettävissä jatkossakin entiseen tapaan.
Tällä hetkellä ulkona sijaitsevat Tornion Prisman ruoan verkkokaupan noutolokerikot siirretään sisätiloihin, jolloin asiointi ja työskentely ovat säältä suojassa ja siten entistä viihtyisämpää, kuten Prisma.fi lokerikoilla.
Tornion ABC-ravintolan sulkemiseen liittyen Arinassa käytiin muutosneuvottelut, joiden lopputuloksena kaikille työntekijöille voitiin tarjota töitä uusien palvelujen parissa.
Kemin Prismakeskuksessa vapaata liiketilaa
– Uudistusten myötä Kemissä vapautuu liiketilaa vilkkaiden asiakasvirtojen ääreltä. Neuvotteluja uusista vuokralaisista on ollut jo käynnissä, mutta kiinnostuneiden kannattaa olla edelleen yhteydessä, kertoo Osuuskauppa Arinan liikepaikkapäällikkö Anne Niemi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla Peltoniemitoimialajohtaja, matkailu- ja ravitsemis-, erikoistavara- ja ABC-liikennekauppa
Puh:+358 500 516 855ulla.peltoniemi@sok.fiAnne NiemiliikepaikkapäällikköOsuuskauppa Arina
Puh:+358 44 788 6209anne.niemi@sok.fiKatja Savilaksoryhmäpäällikkö, Prismajohtaja
Puh:+358 44 788 6207katja.savilakso@sok.fiKuvat





Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti lähes 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Arinan Katja Haapaniemelle valtakunnallinen Ässäpäällikkö-tunnustus8.9.2026 16:00:30 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan Linnanmaan Prisman myyntipäällikkö Katja Haapaniemi on palkittu valtakunnallisella Ässäpäällikkö-tunnustuksella. Tunnustus myönnettiin Haapaniemelle johtamistavasta, jossa vahvat liiketoiminnan tulokset, henkilöstön hyvinvointi ja erinomainen asiakaskokemus yhdistyvät.
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uusi S-market vahvistamaan Maikkulan palveluita24.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on käynnistänyt uuden S-marketin rakentamisen Oulun Maikkulaan. Valtatie 22:n varrelle, Valiota vastapäätä sijoittuva myymälä, on osa Arinan pitkäjänteistä työtä alueen palvelujen kehittämiseksi siellä, missä asiakasomistajat elävät ja asioivat.
Prisma Limingantullissa pilotoidaan uudenlaista Prisma Tukku -valikoimaa pienyritysten, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin10.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Pienten ravintoloiden tarpeisiin isompia riisi- ja pastapakkauksia. Tai kolmen kilon suklaakeksipaketti ja 40 voisilmäpullan pakastepussi juhlia, tapahtumia tai yhteisiä tarjoiluja varten. Tällaisia ratkaisuja pilotoidaan pian Limingantullin Prisman Prisma Tukussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme