Anna ehdotuksesi Lucina Hagman -palkinnon saajaksi 2024
Kokkolan kaupunki jakaa vuonna 2024 viidennen Lucina Hagman -palkinnon. Palkinto myönnetään Lucina Hagmanin kasvatusfilosofisen perinteen jatkamisesta toimijalle, joka edistää
- koulutuksen tasa-arvoa
- sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta
- tekee pedagogista työtä kasvatuksen ja koulutuksen uudistamiseksi.
Palkinnon saajana voi olla Kokkolan kaupungin alueella työskentelevä yksittäinen henkilö, pienryhmä tai yhteisö, joka on joko määrätietoisen ja pitkäaikaisen työn tai uuden innovaation avulla edistänyt jakoperusteissa mainittuja tavoitteita. Perustellusta syystä palkintoa voidaan yhtenä vuonna jakaa useampia kuin yksi.
Palkitut voivat työskennellä lasten ja nuorten parissa kaikilla kasvatuksen ja opetuksen aloilla varhaiskasvatuksesta aina korkeakouluopetukseen saakka.
Viime vuonna palkinnon sai Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän (Kpedu) opiskelijahuollon koordinaattori Anne Eteläaho. Lucina Hagmanin juhlavuoden kunniaksi myönnettiin lisäksi kunniamaininta, jonka sai Lucina Hagmanin koulun aineenopettaja Pirjo Tuunala.
Palkinto jaetaan tänä vuonna 9. syyskuuta. Palkinto koostuu kunniakirjasta ja palkitsemisesta päättävän toimielimen määräämästä stipendistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ronnie DjupsundRuotsinkielisten opetuspalvelujen johtaja
Puh:0408065000ronnie.djupsund@kokkola.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Byggandet av övningsishallen startar28.6.2024 12:48:40 EEST | Tiedote
Byggandet av övningsishallen, som ingår i helheten för Karleby Idrottspark, startar i juli. Karleby stadsstyrelse godkände inledandet av träningsishallens verkställighetsfas TAS2 på sitt sammanträde 17.6.2024.
Harjoitusjäähallin rakentaminen alkaa28.6.2024 12:48:40 EEST | Tiedote
Kokkolan Urheilupuisto -kokonaisuuteen kuuluvan harjoitusjäähallin rakennustyöt alkavat heinäkuussa. Kokkolan kaupunginhallitus hyväksyi harjoitusjäähallin TAS2 toteutusvaiheen käynnistämisen kokouksessaan 17.6.2024.
Byggandet av träningsishallen startar på sommaren18.6.2024 10:00:44 EEST | Tiedote
Karleby stadsstyrelse godkände inledandet av träningsishallens verkställighetsfas TAS2. Träningsidrottsparken, som ingår i helheten för Karleby Idrottspark, beviljades bygglov tidigare i juni mot en garanti på 30 000 euro. Det här betyder att arbetet med byggandet av grunden kan göras innan lovet vunnit laga kraft.
Harjoitusjäähallin rakentaminen alkaa kesällä18.6.2024 10:00:44 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunginhallitus hyväksyi harjoitusjäähallin TAS2 toteutusvaiheen käynnistämisen. Kokkolan Urheilupuisto -kokonaisuuteen kuuluvalle harjoitusjäähallille myönnettiin aiemmin kesäkuussa rakennuslupa 30 000 euron vakuutta vastaan. Tämä tarkoittaa, että perustuksia koskeva rakennustyö voidaan suorittaa ennen luvan lainvoimaisuutta.
Karleby klimatvakt har nu publicerats14.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Karleby stad har tagit i bruk klimatvakttjänsten. Med hjälp av klimatvakten kan man följa med hur stadens klimatarbete framskrider. Den ger en uppdaterad bild av klimatarbetet och hjälper att utvärdera åtgärdernas effekter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme