Visit Finlandin ansiosta lukuisat TV-ohjelmat vierailivat Suomessa 2023
Ansaittu medianäkyvyys on Suomelle merkittävin keino rakentaa matkailullista maakuvaa ja edistää Suomen matkailuvientiä. Visit Finland kutsuu vuosittain satoja ulkomaisia toimittajia tutustumaan suomalaiseen onnellisuuteen ja elämäntapaan – ja jotka puolestaan välittävät positiivista Suomi-kuvaa miljoonille lukijoilleen.

Visit Finlandin PR-tiimin proaktiivisen työn tuloksena Suomesta matkakohteena julkaistiin ulkomaalaisissa medioissa 4 587 juttua vuonna 2023. Kasvua edellisvuoteen oli 70 %, ja osumamäärät kasvoivat eniten Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Italiassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Viime vuonna kolmannes kaikista jutuista julkaistiin maailman johtavissa medioissa, kuten amerikkalaisessa Forbesissa, saksalaisessa Der Spiegelissä, englantilaisessa The Guardianissa, ruotsalaisessa Svenska Dagbladetissa, espanjalaisessa El Mundossa, ranskalaisessa Le Figarossa sekä italialaisessa Vanity Fairissa. Neljännes osumista (1 133) nähtiin televisiossa. Suurin osa näistä oli yhdysvaltalaisia tuotantoja, kuten esimerkiksi TLC-kanavalta tuttu 7 little Johnstons-ohjelma.
Visit Finlandin matkailumarkkinoinnin kokonaisuudessa mediatyöllä on keskeinen rooli. Median kautta tavoitetaan laaja yleisö, joka voi potentiaalisesti olla kiinnostunut matkailusta. Median tuottama sisältö voi merkittävästi parantaa matkakohteen uskottavuutta ja luotettavuutta, sillä yleisö pitää toimituksellista sisältöä usein aidompana ja luotettavampana kuin maksettua mainontaa.
– Mediatyö on pitkäjänteistä ja vaatii resursseja. Kilpailu median huomiosta on kovaa, ja medialle tarjottavat sisällöt ja teemat pitää olla kiinnostavia. Panostamalla mediatyöhön myös jatkossa mahdollistamme Suomen tunnettuuden kasvattamisen ympärivuotisena matkakohteena, kertoo Visit Finlandin PR & Media Manager Meri Sipilä.
Masterclass of Happiness –kampanja sai runsaasti mediajulkisuutta
Visit Finlandin viimevuotinen imagokampanja, useasti palkittu, Masterclass of Happiness, saavutti historiallisen näkyvyyden ympäri maailmaa. Kurssille haki 150 000 ihmistä 190 maasta, ja se näkyi tunnetuissa medioissa kuten Forbes, CNBC ja CBS News. Myös suosittu amerikkalainen ABC News Nightline vieraili kurssilla Saimaalla tutustumassa suomalaisen onnellisuuden saloihin. Ohjelman on nähnyt arviolta miljoona ihmistä.
Visit Finland seuraa jatkuvasti proaktiivisen työnsä mediatuloksia. Maakohtaiset analyysit tuloksista tekee Retriever.
Esimerkkejä viime vuoden TV-osumista:
- Iso-Britannian Ensitreffit Alttarilla “Married at First Sight” kuvattiin Apukka Resortissa Rovaniemellä ja se esitettiin 4-kanavalla. Ohjelman näki arviolta miljoona katsojaa.
- Visit Saimaalla kuvattu Tyler West's "My mum and me in Finland” esitettiin Isossa-Britanniassa ITV Lorraine -kanavalla ja sen näki noin kolme miljoonaa katsojaa.
- Saksan suurin kansallinen TV-kanava ZDF:n Von Kalle -ohjelma vieraili Pohjois-Karjalassa, Wild Taigassa sekä Posiolla. Ohjelmalla oli noin 2.8 miljoonaa katsojaa.
- Japanilainen TV kuvasi Asahi-ohjelmaa Helsingissä. Ohjelman katsojamäärä on arviolta 9 miljoonaa.
- Ranskan televisiossa Suomea ihailtiin useammassa TV-ohjelmassa. Ranskan maajussi ”L'amour est dans le pre” vieraili Saimaan alueella ja ohjelma keräsi noin 2 miljoonaa katselijaa.
- Ranskan Arte TV:n esittämää ”Invitation au Voyage” vieraili Rovaniemellä, Ylläksellä ja Levillä ja sitä seurasi noin 800 000 katsojaa.
- Espanjalaisten rakastama matkaohjelma ”Planeta Callejan” Ruka-Kuusamossa kuvattu jakso nousi heti julkaisun jälkeen toiseksi katsotuimmaksi ohjelmaksi parhaimpaan katseluaikaan. Ohjelma tavoitti arviolta noin miljoona katsojaa.
*Arvioidut katsojaluvut ovat ”Brand Building Effect (BBE)” -lukuja, jotka tarkoittavat sitä, kuinka monta ihmistä potentiaalisesti muistaa nähneensä kyseisen ohjelman.
Yhteyshenkilöt
Meri SipiläPR & Media ManagerBusiness Finland / Visit Finland
Puh:+358443310594meri.sipila@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerVisit Finland, Invest in Finland, Work in Finland, Film in Finland
Puh:+358409015219heli.hemgard@businessfinland.fiVisit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
NestAI kehittää Business Finlandin tuella fyysistä tekoälyä miehittämättömiin järjestelmiin4.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
NestAI, nopeasti kasvava eurooppalainen fyysisen tekoälyn tutkimus- ja kehityslaboratorio, rakentaa seuraavan sukupolven tekoälyratkaisuja aloille kuten logistiikka, tarkastus, valvonta, turvallisuus ja puolustus. Yrityksen ytimessä ovat sen miehittämättömien järjestelmien ja komentokeskusten (C2) avoimet, modulaariset ja yhteentoimivat alustat. Yhtiö aloitti kehitystyön alkuvuodesta 2025 Business Finlandin tuella, jonka avulla rakennettiin ensimmäiset toimivat prototyypit.
Business Finland uudistuu: Tavoitteena vahvempi rooli kasvun ja innovaatioiden vauhdittajana25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Business Finland julkaisi uuden strategiansa vuosille 2026–2030. Kansainvälinen kilpailu on kiristynyt, geopoliittiset haasteet ovat kasvaneet ja teollisuuspolitiikan rooli vahvistunut. Suomi on päättänyt panostaa kestävään kasvuun lisäämällä tutkimus- ja kehitysrahoitusta yrityksille merkittävästi tulevina vuosina. Uudella strategialla Business Finland uudistuu vastaamaan muuttuneeseen toimintaympäristöön ja ottamaan keskeisen roolin kasvutoimien toimeenpanossa.
Kilpailu Pohjoismaiden talvimatkailusta kiristyy21.11.2025 07:55:00 EET | Tiedote
Suomi pitää yhä kärkipaikkaa Pohjoismaiden talvimatkailussa, mutta kilpailu kiristyy, kun myös muut maat panostavat talvisesonkiin. Suomeen matkustetaan talvella eniten Isosta-Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta, kun taas naapurimaihin matkustetaan Yhdysvalloista ja muista Pohjoismaista.
Kutsu medialle: Business Finland uudistuu – Harppaus kasvuun, tasoloikka kunnianhimoon18.11.2025 08:00:00 EET | Kutsu
Business Finland julkaisee uuden strategiansa 25.11.2025 klo 14-15 Team Finland -talolla. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan päivän ohjelmaa paikan päälle tai striimin välityksellä.
Suomelle miljardiluokan vientipotentiaali – Business Finlandin ryhmävientipalvelut ovat avanneet ovia suurhankkeisiin18.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Business Finlandin teettämä arviointi osoittaa, että sen ryhmävientipalvelut (International Business Innovations (IBI), Export Booster ja Joint Offering) ovat toimineet katalyyttinä miljardiluokan vientimahdollisuuksiin. Palvelut ovat yhdistäneet suomalaisyrityksiä suuriin kansainvälisiin hankkeisiin, jotka olisivat yksittäisille yrityksille liian laajoja ja monimutkaisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme