Aiempaa harvempi nosti opintolainaa vuonna 2023, mutta keskimääräinen laina nousi
Vuonna 2023 opintolainaa nostaneiden määrä laski edellisvuodesta ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Keskimääräinen opintolainasumma pysyi kuitenkin viime vuosien tasolla. Naiset nostavat vuosittain opintolainaa enemmän kuin miehet.
Vuonna 2023 opintolainaa nosti 174 685 henkilöä, liki 18 000 ihmistä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuosina 2014–2022 opintolainaa nostaneiden opiskelijoiden määrä on kasvoi kasvanut vuosittain. Viime vuonna se kääntyi ensimmäistä kertaa laskuun.

Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen arvioi, että kehitystä selittävät korkojen nousu ja mahdollisesti myös työllisyystilanne.
– Korkotason nousu voi näkyä varovaisuutena lainan nostamisessa. Samoin työllisyystilanne voi vaikuttaa siihen, kuinka moni päätyy nostamaan lainaa. Jos opiskelijoille on töitä hyvin tarjolla, voi lainalle olla vähemmän tarvetta.
Vaikka lainaa nosti huomattavasti aiempaa harvempi, vuoden 2023 rahassa eli inflaation vaikutus huomioiden keskimääräinen lainasumma nousi hieman edellisvuodesta.
Vuonna 2023 opintolainaa nostaneiden keskimääräinen lainasumma oli 14 071 euroa, kun vuonna 2022 se oli 13 399 euroa ja vuonna 2021 summa oli 13 972 euroa.
Jauhiaisen mukaan on vaikeampi sanoa varmaksi, mitä lainamäärän kehityksen taustalla on. Opintotuki on muuttunut lainapainotteisemmaksi, mutta myös hintojen nousu voi vaikuttaa siihen, miten paljon lainaa otetaan.
– Yleisen hintatason nousu kasvattaa myös opiskelijoiden menoja. Kun elämisen kulut nousevat, moni voi joutua nostamaan lainaa aiempaa enemmän.
Suomessa opiskelevien lainatakaus nousee tämän vuoden elokuussa 650 eurosta 850 euroon kuukaudessa. Opintolainaa voi siis jatkossa nostaa aiempaa enemmän.
– Lainatakauksen nosto ja parhaillaan toteutettavat asumistuen muutokset voivat kasvattaa opintolainan määrää vastaisuudessa.
Naiset nostavat opintolainaa miehiä enemmän
Opintolainaa vuoden aikana nostaneista naisilla keskimääräinen laina on vuosittain korkeampi kuin miehillä. Vuonna 2023 naisten keskimääräinen opintolaina oli 14 383 euroa ja miesten 13 656 euroa.

Ero naisten ja miesten keskimääräisen lainasumman välillä on myös hieman kasvanut erityisesti viime vuosina.
– Ero on kasvanut vuoden 2014 muutamasta satasesta lähemmäs tuhatta euroa vuonna 2023. Tarkkaa syytä tälle on kuitenkin hankala arvioida, Jauhiainen sanoo.
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiSigne JauhiainenTutkimuspäällikkö, Kela
Puh:050 331 3982signe.jauhiainen@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Antalet mottagare av handikappbidrag för personer under 16 år fortsatte att öka 202417.4.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 beviljades totalt 11 300 nya handikappbidrag för personer under 16 år. Av de beviljade handikappbidragen beviljades 82 procent med anledning av utvecklingsneurologiska funktionsnedsättningar. Antalet personer som fick handikappbidrag på grund av adhd ökade med 15 procent från året innan.
Alle 16-vuotiaan vammaistuen saajien määrä jatkoi kasvuaan vuonna 202417.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2024 myönnettiin yhteensä 11 300 uutta alle 16-vuotiaan vammaistukea. Myönnetyistä vammaistuista 63 prosenttia alkoi neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella. ADHD:n vuoksi etuutta saavien määrä lisääntyi edellisvuodesta 15 prosenttia.
Antalet klienter inom Nuotti-coachning halverades år 202416.4.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 fick betydligt färre klienter Nuotti-coachning än under tidigare år. Nuotti-coachning ordnas inom ramen för FPA:s yrkesinriktade rehabilitering för unga. Antalet klienter minskade kraftigt redan i slutet av 2023 till följd av att målgruppen preciserades. Efter de lagändringar som gjorts är det nu viktigt att följa hur situationen utvecklas för unga som riskerar att marginaliseras.
Nuotti-valmennuksen saajamäärä romahti vuonna 2024 – saajia alle puolet edellisvuoteen verrattuna16.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Nuoren ammatillisen kuntoutuksen Nuotti-valmennusta sai vuonna 2024 huomattavasti pienempi määrä nuoria kuin aiempina vuosina. Saajamäärä kääntyi jyrkkään laskuun jo loppuvuonna 2023 tehtyjen kohderyhmän täsmennysten seurauksena. Nyt on tärkeää seurata, miten syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanne kehittyy lakimuutosten jälkeen.
Bärplockare som kommer till Finland ska ansöka om tillstånd för säsongsarbete och rätt till vård15.4.2025 08:59:54 EEST | Pressmeddelande
Bärplockare som kommer till Finland från ett land utanför EU-området för att plocka vilda bär betraktas i fortsättningen som säsongsarbetare, vilket ger dem bättre tillgång till den offentliga hälso- och sjukvården. Utöver tillstånd för säsongsarbete ska de också ansöka om rätt till vård.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme