ICT-yritykset vahvasti keskittyneet pääkaupunkiseudulle – sektorin voimakas kasvu jatkuu
ICT-sektori on yksi Suomen voimakkaimmin viime vuosina kasvaneista toimialoista. Se on noussut kokoluokaltaan Suomen suurten toimialojen rinnalle ja sen vuosittainen liikevaihto ylittää jo rakentamisen toimialan. Lähes 70 prosenttia kaikkien suomalaisten ICT-yritysten yhteenlasketusta liikevaihdosta syntyy pääkaupunkiseudulla, ja yli puolet alan henkilöstöstä työskentelee joko Espoossa tai Helsingissä. Erityisesti ohjelmistokehitys on ollut viime vuosina vahvassa kasvussa.

ICT-sektorista on muodostunut merkittävä toimiala teollisuuden, kaupan ja rakentamisen rinnalle. ICT-sektori muodostaa jo likimain 10 prosenttia koko yksityisen sektorin liikevaihdosta, jalostusarvosta ja palkkasummasta.
Pääkaupunkiseudun vahva ICT-sektori on tärkeä koko Suomen taloudelle. Sektori näyttää jatkavan voimakasta kasvuaan erityisesti ohjelmistoihin ja viestintälaitteisiin liittyvillä alatoimialoilla.
Kaupunginkanslian uudessa tutkimusjulkaisussa tarkastellaan koko maan ja pääkaupunkiseudun ICT-sektorin merkitystä aluetaloudelle, sen toimialarakennetta ja yritysten alueellista sijoittumista.
Yritysten henkilöstömäärä voimakkaassa kasvussa
Vuonna 2022 ICT-sektori työllisti Suomessa jo yli 100 000 henkilöä. Pääkaupunkiseudulla ICT-sektorin työntekijöitä oli 57 000, eli 56 prosenttia koko maan ICT-sektorin työvoimasta. Pelkästään Espoon ja Helsingin osuus koko maan ICT-sektorin henkilöstöstä on yli puolet. ICT-sektorilla työskenteli 12 prosenttia koko pääkaupunkiseudun yksityisen sektorin henkilöstöstä vuonna 2022.
ICT-sektorin henkilöstömäärä kasvoi Suomessa noin 15 prosenttia vuosien 2018–2022 välillä, mikä osoittaa sektorin voimakasta kehitystä. Erityisesti ohjelmistokehitys on kasvava ja paljon henkilöstöä työllistävä ICT-sektorin alatoimiala Suomessa. Tälle kasvavalle alatoimialalle luonteenomaista on korkea erityisosaaminen ja toiminnan monistettavuus, mikä tekee siitä kiinnostavan toimialan sijoittajien näkökulmasta.
Tutkimuksen mukaan ICT-sektorilla toimivien yritysten määrä on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Ala on keskittynyt suuriin kaupunkeihin: vuonna 2022 Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa ja Oulussa toimi yhteensä lähes 60 prosenttia kaikista ICT-sektorin yrityksistä.
Lähes 90 prosenttia maan kaikkien ICT-yritysten liikevaihdosta syntyy näissä kuudessa suurimmassa kaupungissa. Lisäksi ne vastaavat noin 80 prosentista koko maan ICT-sektorin henkilöstöstä ja 83 prosentista sektorin palkkasummasta Suomessa.
Alan toimijat sijoittuvat Espoon ja Helsingin yrityskeskittymiin
ICT-yritykset ovat keskittyneet pääkaupunkiseudulla Espoossa Aalto-yliopiston läheisyyteen ja Helsingissä keskustan liepeille, Pasilaan ja Pitäjänmäelle. Yritysten kasautuminen toistensa lähelle mahdollistaa keskinäisen tiedonvaihdon ja tukee innovointia. Pääkaupunkiseudun suuriin ICT-sektorin työllistäjiin kuuluvat muun muassa CGI Pitäjänmäellä, Telia Pasilassa, F-Secure, Accenture ja Capgemini Ruoholahdessa sekä Espoossa Nokia, Tietoevry ja Microsoft.
Yhteyshenkilöt
Erikoistutkija Eero Aalto
Kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelu
eero.aalto@hel.fi
Puh. 040 516 2561
Tutkija Henri Mikkola
Kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelu
henri.mikkola@hel.fi
Puh. 040 481 8620
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan ajankohtaiskatsausta19.5.2025 19:21:36 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli kokouksessaan 19. toukokuuta Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Valtioneuvoston linnan kaavaratkaisu etenee Helsingin kaupunginvaltuustoon19.5.2025 19:09:16 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 19.5. esittää valtuustolle valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen hyväksymistä sekä kulttuurikeskus Stoan perusparannuksen ja laajennuksen hyväksymistä. Kaupunginhallitus merkitsi myös tiedoksi selvityksen liikenteen kasvihuonepäästöistä.
Helsingin hyvinvointisuunnitelman toimenpiteet ovat edistyneet hyvin15.5.2025 11:24:39 EEST | Tiedote
Valtaosa Helsingin hyvinvointisuunnitelman 2022–2025 hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävistä toimenpiteistä on joko valmistunut tai hyvin käynnissä. Tämä käy ilmi vuoden 2025 Stadin HYTE-barometristä. Kyseessä on nykyisen Helsingin kaupungin hyvinvointisuunnitelmakauden viimeinen raportointi.
Pitäjänmäelle tulossa uusia koulu-, päiväkoti-, kirjasto- ja nuorisotiloja12.5.2025 18:31:55 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 12. toukokuuta kokouksessaan esittää valtuustolle Pitäjänmäen peruskoulun, päiväkodin, kirjaston ja nuorisotalon perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä. Myös vuonna 2024 hyväksytyn asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman seurantaraportti 2025 etenee valtuustoon.
Helsingin kaupunginvaltuustossa järjestettiin kyselytunti ja päätettiin useista asemakaavan muutoksista7.5.2025 21:41:45 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona 7. toukokuuta. Kokouksen aloitti kyselytunti. Kyselytunnilla käsiteltiin kahta aihetta. Lisäksi valtuusto käsitteli useita asemakaavan muutoksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme