SDP:n Joona Räsänen: ”Muuttuvatko hallituksen säästöt vain suuremmaksi lisäkuluiksi?”
14.5.2024 12:54:41 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura ilmaisi tänään huolensa siitä, että Orpon hallituksen kaavailemat säästötoimenpiteet verohallintoon uhkaavat valtion verotuloja. Pääjohtajan näkemyksen mukaan säästöt saattavat johtaa esimerkiksi valvonnan heikkenemiseen ja sitä kautta 100–200 miljoonaa euroa pienempään verokertymään vuositasolla.

”Nyt pitää hallituksen olla hereillä, että kymmenien miljoonien säästö ei muutukin satojen miljoonien verotulomenetyksiksi. Tässä ei ole mitään järkeä, että toimet vain pahentavat valtion taloustilannetta,” toteaa valtionvarainvaliokunnan verojaoston jäsen Joona Räsänen.
Orpon hallitus on kautensa aikana tehnyt myös useita lakiesityksiä, joilla verohallinnon tehtävätaakkaa on lisätty entisestään. Nyt hallitus yrittää yhtä aikaa siis lisätä ja vähentää verohallinnon tehtäviä. Tämä tempoilu ei hyödytä ketään.
Pääjohtaja Heikura listaa kehitystoiminnan, digitaalisen talouden, virtuaalivaluuttojen ja sijoitustoiminnan alueiksi, joiden muutoksiin verottaja ei voi jatkossa enää säästösyistä varautua. Samaan aikaan hallitus on lisäämässä verohallinnon tehtäviä. Ajankohtaisena esimerkkinä tästä on tiistaina 14.5. lähetekeskustelussa oleva HE 45/2024, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valmisteverotuslain muuttamisesta. Etämyynnin valmisteveroon liittyvät esitykset toisivat puolestaan verottajalle lisätehtäviä.
”Hallitus teki virheen siinä, että se ei käynnistänyt valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa jo tänä vuonna, vaan säästöt aloitetaan kunnolla vasta ensi vuonna. Tähän päälle tulevat nyt kehysriihessä päätetyt satojen miljoonien lisäsäästöt. Järkevämpää olisi ollut aloittaa toimet jo kuluvana vuonna ja jaksottaa säästöt ylipäänsä useammalla vuodelle. Näin voitaisiin saavuttaa säästöjä ilman riskiä siitä, että hallitsematon kertarysäys muuttaa ne vain entistä suuremmaksi lisäkuluksi,” Räsänen muistuttaa.
Yhteyshenkilöt
Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme