SDP:n Juha Viitala: Hallitus lakkauttaa toimivan tuen, joka on auttanut monta suomalaista eteenpäin työuralla
Työelämän tarpeet ihmisten ammattitaidon osalta muuttavat kiihtyvällä vauhdilla. Samalla osaamisella ei enää pärjää läpi työuran. Hallituksen päätös lakkauttaa aikuiskoulutustuki on sekä vastuuton että käsittämätön. Toimiva tukimuoto, joka ei ole taloudellisesti rasittanut valtiota, ajetaan turhaan alas.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta hyväksyi tänään esityksen aikuiskoulutustuen lakkautuksesta. Kymmenet asiantuntijat ovat vastustaneet lakkautusta. Sosialidemokraatit jättivät yhdessä kaikkien muiden oppositioedustajien kanssa asiasta vastalauseen.

- Aikuiskoulutustuesta on ollut hyötyä monelle alan vaihtajalle. Nyt useat suomalaiset ovat vailla näkymää tulevasta ja eräille aloille tämä tarkoittaa jopa kriittistä koulutetun työvoiman vajetta. Korvaavaa mallia ei vielä ole, mutta se mikä tiedetään, on että se tulee olemaan lainapainotteinen, kertoo kansanedustaja Viitala.
Lainapainotteinen malli tulee tiputtamaan monet pienituloiset pois tuen käyttäjistä. Näin heiltä evätään mahdollisuus kouluttautua eteenpäin ja edetä vaativimpiin tehtäviin. Esimerkiksi perheellisten voi olla erittäin vaikeaa elää pelkällä lainalla. Jo nytkin kolmasosa aikuiskoulutustuen saajista nostaa tuen lisäksi lainaa.
- Hallitus poistaa yhden tärkeimmistä työkaluista elinikäiseen oppimiseen. Tämäkö on työllisyyden edistämistä? Näinkö työuria pidennetään? kysyy Viitala huolestuneena.
Osatyökykyisillä olisi paljon annettavaa – kuuleeko hallitus?
Osatyökykyisten työllistämiseen on panostettava. Tämän osalta hallituksen täytyisi muuttaa kurssiaan. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa kokopäiväistä työtä vastaan elämäntilanteensa vuoksi. Esimerkiksi nyt myös lakkautettava vuorotteluvapaa on tarjonnut monelle vammaiselle ja osatyökykyiselle mahdollisuuden päästä kiinni työelämään. Nyt tämäkin romutetaan.
- Meillä ei ole varaa olla ottamatta kaikkia kynnelle kykeneviä mukaan työelämään. Heillä olisi paljon annettavaa, vaikkeivat koko päiväiseesti töissä voisikaan käydä. Tämä pitäisi olla hallituksellekin selvää, mutta teot kertovat toista. Näiden kahden järjestelmän lakkauttaminen jää surulliseksi merkiksi Suomen historiaan, päättää Viitala.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha ViitalaKansanedustaja
Puh:040 533 0199juha.viitala@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Ajautuiko hallitus kriisiin ilmastokysymyksistä?4.7.2025 10:09:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto kritisoi hallitusta voimakkaasti ilmastopolitiikan sekavuudesta ja päättämättömyydestä. Perholehdon mukaan ilmasto- ja energiastrategian jatkuva viivästyminen hallituspuolueiden kiistelyn vuoksi paitsi vaarantaa ilmastotavoitteet ja investointiympäristön, asettaa koko hallituksen toimintakyvyn kyseenalaiseksi.
SDP:n Skinnari vaatii hallitukselta toimia: Pankkihuijaukset ja digipetokset kuriin3.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari vaatii hallitukselta selkeitä toimia digihuijausten torjumiseksi ja huijausten uhreiksi joutuneiden auttamiseksi.
SDP:n Tuppurainen osallistuu Saksan SPD:n puoluekokoukseen27.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu tulevana lauantaina 28.6. Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n puoluekokoukseen kansainvälisenä kutsuvieraana.
SDP:n Riitta Mäkinen: Ministerillä ei valmiita ratkaisuja Lakea-yhtiön Omaksi-asukkaille26.6.2025 12:58:44 EEST | Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) vastasi kansanedustaja Riitta Mäkisen (sd) kirjalliseen kysymykseen Lakea Oy:n konkurssiin haettujen taloyhtiöiden Omaksi-asukkaiden sijoittaman pääoman kohtalosta ja välimallin asumisen lainsäädäntö tarpeista.
SDP:n Räsänen: Valkosen kannattaa vaatia pääministeri Orpon vastausta – miten ihmeessä hallitus on saanut Suomen näin syvään talouskurimukseen25.6.2025 14:36:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen vaatii SDP:ltä kannanottoa valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen esittämiin miljardiluokan sopeutuslukuihin. Tärkein kysymys tässä tilanteessa kuitenkin kuuluu: miten ihmeessä Kokoomuksen johdolla Suomi on saatu näin syvälle suohon kysyy Joona Räsänen (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme