Kauppakamarikysely: Hallituksen työmarkkinauudistuksilla positiivinen sykäys yritysten investointihalukkuudelle – lähes 40 prosenttia aikoo lisätä investointeja

Jaa

Kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä valtakunnallisesti lähes 40 prosenttia kertoo, että hallituksen työmarkkinauudistukset lisäävät niiden investointihalukkuutta joko merkittävästi tai jonkin verran. Noin puolet vastanneista yrityksistä arvelee, ettei uudistuksilla ole vaikutusta ja vain 5,7 prosenttia arvelee uudistusten vaikutusten vähentävän investointihalukkuutta.

Työmarkkinauudistuksilla tarkoitetaan paikallisen sopimisen edistämistä, poliittisten lakkojen rajoittamista, ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta ja sosiaaliturvan kannustinloukkujen purkamista.

”Kun 40 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä kokee uudistusten vaikutukset investointihalukkuutta kasvattavina eli aikoo lisätä investointeja, on tällä merkittävä positiivinen vaikutus Suomen talouteen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Kauppakamarien kysely tehtiin 6-8.5. ja siihen vastasi lähes 1900 erikokoista ja eri toimialojen yritystä ympäri Suomen.

Romakkaniemi muistuttaa, että muutosten vaikutukset eivät näy heti vaan pienellä viiveellä.

”Muutosten positiiviset vaikutukset näkyvät taloustilanteessa tulevina vuosina. Yritykset reagoivat, kun lakimuutokset tulevat voimaan ja niiden vaikutukset näkyvät yrityksille käytännössä”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi uskoo, että moni nyt vielä muutosten tuomiin mahdollisuuksiin neutraalisti suhtautuva yritys tulee huomaamaan, että uudistuksilla on monenlaisia myönteisiä vaikutuksia.

”Työmarkkinauudistukset ovat juuri sellaisia signaaleja, joita yritykset nyt kaipaavat, jotta niiden luottamus tulevaan kasvaa ja ne uskaltavat investoida ja palkata uusia työntekijöitä. Nämä uudistukset luovat vakautta ja sitä myötä yritysten luottamusta eli hyvinvointia koko Suomelle”, Romakkaniemi sanoo.

Kauppakamarien kysely tehtiin 6-8.5.2024 ja siihen vastasi 1882 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden. Etelä-Savon alueelta kyselyyn vastasi 36 yritystä ja tulokset vastasivat näiden kysymysten osalta valtakunnallista keskiarvoa.

Kyselyn tulokset ja kauppakamarien talouskatsaus julkistetaan torstaina 23.5.2024 julkistustilaisuudessa klo 9.00-10.00 – Tervetuloa mukaan! Lisätiedot tilaisuudesta ja ilmoittautuminen täällä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarikysely: Investointikustannukset, heikko kysyntä ja poliittinen epävarmuus hidastavat investointeja puhtaaseen siirtymään22.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien talouskysely paljastaa, että investointien kustannukset, vähäpäästöisten tuotteiden heikko kysyntä ja poliittinen epävarmuus ovat merkittävimpiä esteitä puhtaalle siirtymälle. Yli kolmannes yrityksistä kuitenkin kokee, ettei siirtymälle ole esteitä - erityisesti alle kymmenen henkilön yrityksissä. 45 prosenttia yrityksistä korosti kyselyssä lupaprosessien ja sääntelyn sujuvoittamista ensisijaisena toimena puhtaan siirtymän onnistumiseen.

Kauppakamarikysely: Yritysten suhdannearviot ottivat takapakkia keväästä - ensi vuodesta ennakoidaan tuntuvasti parempaa3.10.2025 14:03:55 EEST | Tiedote

Yritysten arviot suhdannetilanteesta ottivat kauppamarien tuoreessa talouskyselyssä takapakkia verrattuna kevääseen. Heikkeneminen ei ole suuruudeltaan valtavaa, mutta se koskee laaja-alaisesti vastauksia niin liikevaihdon, tilauskantojen, viennin kuin henkilöstömäärienkin suhteen. Omalla toimialalla vallitsevia yleistunnelmia luonnehditaan pessimistisesti. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan yrityksissä riittää silti edelleen uskoa kasvuun ja erityisesti siihen, että pidemmällä aikavälillä suhdanne on kirkastumassa. Ensi vuodesta ennakoidaan tuntuvasti kuluvaa vuotta parempaa.

Kauppakamarikysely: Yritysten suhdannenäkymät kirkastumassa – odotukset liikevaihdosta ja kannattavuudesta vahvistuneet alkuvuodesta23.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

"Kauppakamarien talouskysely osoittaa, että yritysten näkymät suhdanteen paranemisesta ovat jatkuneet. Vastaukset ovat myönteisempiä kuin alkuvuodesta, erityisesti odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä ovat vahvistuneet selvästi. Melko vaatimaton suhdanne jatkuu toistaiseksi, mutta yritysten tilanne on kehittymässä asteittain parempaan", summaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Vahvimmat todisteet elpymisen etenemisille koskevat liikevaihdon kasvuoletuksia. Valtakunnallisesti lähes 35 prosenttia vastaajista odotti liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. Vain 16,5 prosenttia vastaajista ennakoi liikevaihtonsa pienenevän. Myös Etelä-Savossa odotukset liikevaihdon kasvusta ovat parantumassa vastausten mukaillessa valtakunnallista linjaa. Samoin jo toteutunut, eli alkuvuoden liikevaihto on kehittynyt selvästi paremmin kuin vuotta aiemmin: 37 prosenttia vastaajista kertoi liikevaihtonsa kehittyneen alkuvuodesta paremmin kuin viime vuonna vas

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye