Lasten raadissa suunniteltiin hyötytarhaa ja kulttuuritarjontaa
Millainen kulttuuri lapsia kiinnostaa ja millainen hyötytarha sopisi Vähänkyrön Kirkkosaareen? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat vaasalaiset viides- ja kuudesluokkalaiset sekä päiväkotilapset lasten raadeissa.

Lasten raati on Vaasan kaupungin työkalu, joilla vahvistetaan lasten vaikuttamismahdollisuuksia. Vuosittaiset lasten raadit järjestettiin tänä keväänä Haga skolassa ja Tervajoen koulussa sekä Vähänkyrön alueen päiväkodeissa.
- Lasten raati on alakoululaisille ja päiväkoti-ikäisille lapsille tarkoitettu vaikuttamiskanava, jossa kaupungin ajankohtaisiin hankkeisiin liittyviä kysymyksiä tuodaan lasten keskusteltavaksi ja ideoitavaksi, kertoo lasten vaikuttamisen koordinaattori Helena Alanen.
Oppilailta kerättiin kulttuurikokemuksia ja uusia ideoita
Koululaiset pääsivät maaliskuussa vaikuttamaan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaan.
- Oppilaat tutustuivat kulttuurikasvatussuunnitelmaan (KOPS) ennakkoon ja suunnittelivat ryhmätöinä aivan omannäköiset KOPS-julisteet, joihin oli keksitty mitä mielenkiintoisempia kulttuuri-ideoita, Alanen kertoo.
Molempien koulujen oppilaiden ideoista nousivat vahvoina suosikkeina esille tanssi ja teatteri eri muodoissaan, pakohuoneet sekä erilaiset retket niin luontoon kuin kaupungin kulttuurikohteisiin.
Eskarit ja viskarit suunnittelivat hyötytarhaa
Päiväkodeista lasten raatiin osallistuivat Tervajoen päiväkoti, Pikkuonnin päiväkoti Merikaarrossa sekä Villin lännen päiväkoti Vähänkyrön keskustassa.
- Lapset suunnittelivat hienon hyötytarhan, josta olisi iloa kaikille kaupungin asukkaille sekä pörriäisille ja maan matosille, Alanen kuvailee.
Toiminnallisin menetelmin toteutetun, 45 minuuttia kestäneen lasten raadin aikana lapset ilmaisivat mielipiteitään leikkien, liikkuen, taiteillen ja rentoutuen.
Hedelmäpuita istuttamaan
Lasten raatiin osallistuneet päiväkotiryhmät pääsevät syksyllä konkreettisesti näkemään osallistumisensa vaikutuksia.
Esikoululaiset ja ekaluokkalaiset kutsutaan mukaan hyötytarhan istutustalkoisiin Vähänkyrön Kirkkosaaren virkistysalueelle. Sinne istutetaan lasten suunnitelman mukaan ainakin yksi omenapuu ja kaksi päärynäpuuta.
Viheraluetiimi istuttaa alueelle näiden lisäksi vielä lisää hedelmäpuita ja kiinnittää linnunpönttöjä ja hyönteishotelleja.
Vaasa mukana lapsiystävällinen kunta -mallissa
Vaasan kaupunki on mukana UNICEFin lapsiystävällinen kunta –mallissa. Lasten oikeuksiin kuuluu, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus tulla kuulluksi ja päästä vaikuttamaan häntä koskeviin asioihin.
Miten lapset voivat vaikuttaa Vaasassa?
- Lasten vaikuttamispäivässä 5.-6.-luokkalaiset tutustuvat kaupungin päätöksentekoon sekä erilaisiin vaikuttamismahdollisuuksiin. Järjestetään vuosittain loka-marraskuussa.
- Luokat vierailevat Vaasan hallintotalon valtuustosalissa, ja vierailun yhteydessä lapsilta voidaan kerätä mielipiteitä johonkin ajankohtaiseen kysymykseen esimerkiksi työpajan tai kyselyn avulla.
- Lasten raati on alakoululaisille ja päiväkoti-ikäisille lapsille tarkoitettu vaikuttamiskanava, jossa voidaan tuoda kaupungin eri toimialojen ajankohtaisia aiheita lasten pohdiskeltavaksi ja keskusteltavaksi.
- Työpaja tapahtuu ryhmän omassa luokassa/tilassa ja sitä vetävät yhdessä kaupungin työntekijä ja ryhmän oma opettaja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
lasten vaikuttamisen koordinaattori Helena Alanen, puh. 040 1374 547, helena.alanen@edu.vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasa stad auktionerar ut övergivna båtar24.10.2025 15:13:25 EEST | Pressmeddelande
Staden auktionerar ut totalt 16 båtar som har hittats övergivna i Vasa. Auktionen avslutas antingen fredag 31.10 eller söndag 2.11, beroende på objekt.
Vaasan kaupunki huutokauppaa hylättyjä veneitä24.10.2025 15:12:39 EEST | Tiedote
Myynnissä on yhteensä 16 venettä, jotka ovat löytyneet hylättynä Vaasasta. Huutokauppa päättyy kohteesta riippuen joko perjantaina 31.10. tai sunnuntaina 2.11.
EMBARGO 24.10.2025 kl. 9.00: Vasa undersöker invånarnas lycka för sjätte gången24.10.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad har undersökt invånarnas lycka sedan år 2020. Förra året svarade redan över 2 000 personer på enkäten. Svaren analyserades av lyckoprofessorn Markku Ojanen.
EMBARGO 24.10. klo 9.00: Vaasa kysyy asukkaiden onnellisuudesta jo kuudennen kerran24.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki on tutkinut asukkaiden onnellisuutta vuodesta 2020 alkaen. Kyselyyn vastasi viime vuonna jo yli 2000 henkilöä. Vastaukset analysoi onnellisuusprofessori Markku Ojanen.
Tillfälliga trafikarrangemang på Karlebyvägen 27.1023.10.2025 14:28:32 EEST | Pressmeddelande
Gång- och cykelvägen på Karlebyvägen vid Verkstadsgatan 22 stängs tillfälligt på måndag 27.10 på grund av fasadarbeten på byggnaden. Trafiken styrs till en omväg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

