SDP:n Perholehto syyttää hallitusta kuurupiilosta metsien suojelukriteerien valmistelussa
15.5.2024 15:30:14 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Orpon hallituksen piti saada EU-sitoumusten mukainen kansallinen luonnon monimuotoisuusstrategia valmiiksi jo alkuvuodesta, mutta sen valmistelu on venynyt. Tähän strategiaan liittyy myös luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelu, jonka valmistelusta on uutisoitu kriittisesti jo syksystä lähtien. Ympäristövaliokunnan jäsen Pinja Perholehto (sd) pitää valmistelua hämmentävänä ja ihmettelee, miksi suojelukriteereistä ei voida käydä avointa, tietopohjaista keskustelua.

Ilmasto- ja ympäristöministeri Mykkäselle on esitetty vanhojen metsien suojelusta neljä kirjallista ja ainakin yksi suullinen kysymys.
– Kaikissa kirjallisiin kysymyksiin antamissaan vastauksissa ministeri on todennut, että kriteerien valmistelun on oltava EU:n komission ohjeistuksen mukaisesti läpinäkyvää ja julkista. Näin asia nimenomaan ei ole ollut. Valmistelu on venynyt, mutta sen aikana aiheesta ei ole käyty julkista keskustelua, vaikka yleistä mielenkiintoa selkeästi on. Ylen 13.5. julkaiseman uutisen mukaan toimittajat eivät saaneet kriteeriluonnosta ministerien esikunnilta, vaan heidän piti esittää ympäristöministeriölle julkisuuslain mukainen tietopyyntö. Jää epäselväksi, mitä tällaisella tiedonsaannin vaikeuttamisella tavoitellaan, Perholehto toteaa.
Suomi on YK:n Kunming–Montrealin sopimuksen myötä sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen vuoteen 2030 mennessä. Luonnon monimuotoisuutta tuetaan tutkitusti tehokkaimmin suojelemalla ja erityisesti vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu on luontokadon pysäyttämisen kannalta korvaamattoman tärkeää, koska yli 40 % Suomessa esiintyvistä lajeista elää metsissä.
– Monien pelkona on, että vanhojen metsien suojelukriteereistä tehdään niin tiukat, ettei uutta suojeltavaa juuri löydy. Tällöin jää täysin avoimeksi, millä taikakeinoilla hallitus aikoo saavuttaa suojelutavoitteet, joihin olemme sitoutuneet, kysyy Perholehto.
– Laadittavat kriteerit tulevat vaikuttamaan myös yksityismetsien talouskäyttöön sitä kautta, että teollisuus ei voi ostaa puuta vanhoiksi määritellyistä metsistä. Yksityismetsänomistajille voi olla tässä tarjolla keppiä, koska hallitus on leikannut myös vapaaehtoiseen metsänsuojeluun oivallisesti soveltuvan METSO-ohjelman rahoitusta.
Perholehto huomauttaa, että metsien suojelukriteereistä puhuttaessa on jäänyt sivuun metsien merkitys Suomen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisessa.
– Vanhojen metsien suojelukriteerien määrittelyssä ei ole kyse vain luontokadon torjunnasta ja kansainvälisistä sitoumuksistamme, vaan myös kansallisen hiilineutraalisuustavoitteemme saavuttamisesta. Siksi nyt pitäisi paitsi keskustella kriteerien valmistelusta, myös arvioida luonnonsuojelun kokonaiskuvaa ja rahoitusta. Suomen päästöt ovat kokonaisuutena vähentyneet, mutta niin ovat vähentyneet hiilinielutkin, mistä on syyttäminen ennen kaikkea lisääntyneitä hakkuita. Hiilineutraalisuustavoite on tällä hetkellä pahasti punaisella, eikä hallitus ota tätä vieläkään riittävän vakavasti – päin vastoin. Hallituksen toimimattomuus uhkaa aiheuttaa Suomelle sekä mojovat kustannukset nieluyksiköiden todennäköisen ostotarpeen takia että romuttaa Suomen uskottavuuden ilmastopolitiikan edelläkävijänä, Perholehto summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


