Anu Kolmosen Taapelitaivas nyt äänikirjana
Helmikuussa 2024 ilmestyneen romaanin voi nyt myös kuunnella Ada Heikkilän lukemana. Saatavana kaikista äänikirjapalveluista.
![Kansi: Satu Enstedt](/data/images/public/69817284/70213773/0bf4054b-84b9-4f45-9d83-85248aec8510-w_720.jpg)
Romaanissaan Taapelitaivas Anu Kolmonen jatkaa esikoisteoksensa Partisaanivalssin viitoittamalla omintakeisella linjalla. Taapelitaivas-romaanissa kirjailijan käsittelyssä ovat sodanjälkeisen Kemin sahayhteisön ihmiset. Teos valottaa fiktion keinoin, miten pohjoisen meren rannalla ihmisessä tärkeintä ovat suora katse ja selkä. Se, ettei istu tuleen toisen perseellä. Tekee työnsä, kantaa osansa ja rakentaa elämälleen katon sekä seinät. Jos kattoon, kenkiin tai sieluun tulee reikä, ihminen paikkaa sen itse. Tilkitsee sillä, mitä on saatavilla.
Anu Kolmosen teos kuvaa elämää, jossa ei ole joutavuuksille sijaa. Pelkäämiseen on aikaa vain niillä, joilla on kaikkea liikaa.
Taapelitaivas on ihmisen työn ylistys. Samalla teos sanoittaa sanomatonta. Rakkaudesta ei puhuta. Pilvet maalataan vesiväreillä. Leivän Isä pitää väestään huolen.
Anu Kolmonen on pohjoisen veden rannalle syntynyt ja juurtunut kasvatuspsykologi sekä kuvataiteilija, jolle Peräpohjola on omintakeinen kielen ja mielen tila. Kolmosen teoksissa pääosissa ovat yhteiskunnan syrjäyttämät ja nyrjäyttämät, joihin hän kertoo kuuluvansa itsekin: ”Mie pyrin kirijottamala löytämmään ymmärrystä meile, joitten elämäsä on käyny paska mäihä.” Anu Kolmosen esikoisromaani Partisaanivalssi ilmestyi heinäkuussa 2022 ja sai kiittävän vastaanoton.
KOLMONEN, ANU : Taapelitaivas
Äänikirja
ISBN 9789523813052
Ilmestymisaika: Toukokuu 2024
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
![](/data/images/public/69817284/70213773/bb4d353e-19d4-484f-a987-9811134245b9-w_780.png)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Etäisyys, leikki – ulkopuolinen yhteyttä etsimässä18.7.2024 17:12:58 EEST | Tiedote
Etäisyys, leikki on Jere Vartiaisen neljäs runokokoelma. Se tarkastelee ulkopuoliseksi ja erilaiseksi itsensä kokevan yrityksiä löytää merkitystä, yhteyttä ja kevennystä psyykkisiin taakkoihinsa.
Viimeinen leikkaus – kun kaikki muuttuu painajaiseksi2.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Reisiluun murtuma muuttuu vuosia kestäväksi, invaliditeettiin johtavaksi painajaiseksi, jonka edessä myös lääkärit ovat ymmällään.
Kuvataidenäyttely Fleeting Moments tuo esiin kahden kiinalaistaustaisen kuvataiteilijan maalauksia Helsingin A+ Galleryyn28.6.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Rain Linin kuratoimassa näyttelyssä Fleeting moments on esillä kiinalaistaustaisten Wu Xiao Yanin ja Bao Si Yinin maalauksia. Näyttely on esillä A+ Galleryssa (Capellan Puistotie 19, Helsinki) 29.6.–3.7.2024. Näyttelyn avajaisia vietetään lauantaina 29.6. klo 16–18. Näyttelyn kuratoija Rain Lin on itsekin kuvataiteilija ja kertoo perustaneensa ensimmäisen galleriansa Suomeen vuonna 2016. Seuraavaksi avautuva näyttely Fleeting Moments on Linille henkilökohtainen: kuvataiteilijat Wu Xiao Yan ja Bao Si Yi ovat hänen ystäviään Kiinan vuosilta. "Heidän taiteessaan on tiettyä moderniutta. Lisäksi näyttelyn myötä Länsi ja Aasia kohtaavat. Minulle on tärkeää olla edistämässä kulttuurienvälistä vuorovaikutusta, ja tuon kulttuuritaustani ansiosta uuden kerroksen suomalaiselle taidekentälle", Lin kuvailee. Kuvataiteilija Bao Si Yin opiskelee lasimuotoilua Rhode Island School of Designissa Yhdysvalloissa. Hänellä on läheinen suhde teoksistaan välittyvään synestesiaan: "Minulla oli lapsena kyky tun
Kirja elokuvasta ja sen tekemisestä7.6.2024 13:27:25 EEST | Tiedote
Raija Talvion ja Mikko Mattilan Arvottomat – tärkeintä on lähteminen -tietoteos julkaistaan Sodankylän elokuvajuhlilla perjantaina 14.6. heti Mika Kaurismäen ohjaaman Arvottomat-elokuvan näytöksen jälkeen.
Pilapiirtäjän taideteoksia nyt yksissä kansissa6.6.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Kansalaistottelemattomuutta kokoaa yhteen Jyrki Vainion tuoreimpia piirroksia viime vuosilta, höystettynä ajattomammilla klassikoilla – ja eniten ärtymystä herättäneillä sivalluksilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme